Viisi nuorta kertoo, mitä usko heille merkitsee

Ilmiöt ja yhteiskunta

Moni suomalainen nuori kokee uskon saumattomaksi osaksi arkeaan. Tässä jutussa Walter, Adna, Hilda, Ahmad ja Jenni kertovat, mitä usko heille merkitsee.


Ida Nieminen
Sanna Lehto

Suomalaiset irtautuvat joukolla evankelis-luterilaisesta kirkosta, mutta se ei kerro kaikkea uskonnollisuuden tilasta maassamme. Näin väittää uskontotieteilijä Johanna Konttori, joka on filosofian tohtori ja uskontotieteen yliopistonlehtori Helsingin yliopistosta.

”Uskonnon muodot ovat muuttuneet. On vaikea sanoa, kuinka moni virallisesti uskonnottomista uskoo, sillä kirkosta erotaan esimerkiksi kirkollisveron ja erilaisten kohujen takia”, hän sanoo.

Itse asiassa Konttorin mukaan suomalaisten henkisyys vaikuttaa olevan kasvussa, ja ateistikin saattaa kokea henkisyyden tärkeäksi asiaksi. Henkisyydellä tarkoitetaan vaikkapa sitä, että ihminen tuntee yhteyttä luontoon, uskoo enkeleihin tai etsii vastauksia elämän suuriin kysymyksiin.

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on pudonnut vuosi vuodelta, ja nykyään noin 3,9 miljoonaa suomalaista eli noin 71 prosenttia väestöstä on luterilaisia. Vielä vuonna 2010 noin 78 prosenttia suomalaisista oli evankelis-luterilaisia.

Maamme toiseksi suurin uskontokunta oli pitkään ortodoksinen kirkko, johon kuuluu noin 60 000 suomalaista. Tässä jutussa puhutaan myös helluntaiherätyksestä, jolla on Kirkon tutkimuskeskuksen arvion mukaan Suomessa noin 50 000 aikuista jäsentä. Osa helluntailaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, osa ei ole minkään rekisteröityneen yhdyskunnan jäseniä ja osa kuuluu viralliseen Helluntaikirkkoon.

Muslimien määrä Suomessa on kasvanut voimakkaasti, koska turvapaikanhakijoita on tullut Suomeen viime vuosina aiempaa enemmän. Tarkkaa määrää on kuitenkin vaikea arvioida, sillä uskontoon ei yleensä rekisteröidytä. Yhdysvaltalainen Pew-tutkimuskeskus arvioi, että islaminuskoisia oli Suomessa pari vuotta sitten noin 148 000 eli 2,7 prosenttia väestöstä. Konttorin varovaisen arvion mukaan määrä voisi olla nyt pikemminkin noin 100 000.

Islamia ei ole kohdannut samanlainen joukkopako kuin evankelis-luterilaista kirkkoa. Konttori arvelee, että tähän on ainakin kolme syytä. Ensinnäkin islamista luopuminen kuuluu vallitsevan islamilaisen laintulkinnan mukaan Koraanissa mainittuihin hudud-rikoksiin. Hudud tarkoittaa Jumalan asettamia rajoja, joita ihminen ei saa ylittää. Toiseksi muslimien joukossa on paljon sellaisia, jotka identifioituvat islamtaustaisiksi, mutta eivät harjoita uskoaan tai harjoittavat sitä vähän. Kolmanneksi vanhemmille on usein tärkeää, että lapset sitoutuvat uskoon, koska se kertoo perheen juurista. Monesti lapset haluavat kunnioittaa tätä.

”Siirtolaisilla oma uskonto ja traditiot korostuvat usein uudessa kotimaassa uskonnosta riippumatta”, Konttori toteaa.

Toisaalta maallistunut uusi kotimaa voi muokata uskon harjoittamista. Esimerkiksi musliminainen saattaa vähentää Suomessa huivin käyttämistä.

Konttori arvioi, että lähitulevaisuudessa muslimien määrä Suomessa kasvaa, kun tänne muuttaneet nuoret ihmiset saavat lapsia. Tästä huolimatta luterilaisuus pitää pintansa valtauskontona. Monelle luterilainen kirkko luo edelleen kiinnekohtia elämään: kastetta, avioliittoa ja kirkollista hautaamista arvostetaan.

Myös rippikoulu on säilyttänyt suosionsa. Vuonna 2017 yli kahdeksan kymmenestä 15-vuotiaasta suoritti riparin. Konttorin mukaan rippikoulun jälkeen osa nuorista kristityistä kokee uskonnon aiempaa tärkeämmäksi asiaksi elämässään. Joillakin tämä on vain vaihe, kun taas toisilla usko jää elämään.

15–24-vuotiaista suomalaisista noin 40 prosenttia uskoo jonkinlaiseen Jumalaan, selviää Kirkon tutkimuskeskuksen muutama vuosi sitten teettämästä kyselytutkimuksesta. Uskovien joukkoon kuuluvat esimerkiksi luterilainen Walter, islaminuskoinen Adna, ortodoksi Hilda, islaminuskoinen Ahmad ja luterilainen Jenni, joka osallistuu myös helluntaiseurakunnan toimintaan.

 

Walter Wallén

Walter Wallén, 17

”Kun olin pieni, kummisetäni luki minulle lasten Raamattua. Silloin todennäköisesti ajattelin, että Jumala on vain ukko, joka seisoo pilven päällä. Nykyään pidän häntä hyvänä voimana, joka näyttää tietä ja kulkee rinnalla.

Usko on ollut aina läsnä elämässäni, mutta aloin miettiä elämän suuria kysymyksiä kunnolla rippikoulun jälkeen. Pohdin, miksi ylipäätään olen täällä ja mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Uskonto on antanut minulle varmuuden siitä, että kuolema ei ole kaiken loppu. Tuntuu lohdulliselta ajatukselta, että on olemassa taivas pelkän mustan tyhjyyden sijaan.

Kun ukkini kuoli, olo oli jonkin aikaa tyhjä. Vaikeissa tilanteissa saan tukea uskosta. Jumala on tehnyt minua varten suunnitelman, ja minut on tarkoitettu johonkin. En vielä tiedä tarkalleen, mikä tehtäväni on tai mitä teen lukion jälkeen, mutta ainakin tahdon auttaa muita ihmisiä. Haluan olla kiva kaveri kaikille ja ottaa muut huomioon sen sijaan, että maailma pyörisi vain oman napani ympärillä.

Aloitin rippikoulun jälkeen isoskoulutuksen. Riparilla oli todella hyvä yhteishenki ja ohjaajat olivat mukavia, ja halusin jatkaa näiden ihmisten kanssa työskentelemistä. Käyn isoskoulutusta kolmatta vuotta, mutta olen ollut jo muutaman kerran isosena, ja ensi kesänä menen taas.

Käyn luterilaisessa kirkossa noin kerran viikossa enimmäkseen isoskoulutuksen vuoksi. Siellä on kiva viettää aikaa. Lisäksi työskentelen lapsivahtina seurakunnan tapahtumissa, olen pelikerhon apuohjaaja ja osallistun jumalanpalvelusten järjestämiseen.

Välillä luen Raamatusta paloja sieltä täältä, ja olenkin löytänyt hyviä kohtia esimerkiksi Luukkaan evankeliumista. Jos eläisi Raamatun tekstien mukaan, elämä olisi varmaan melko hyvää. Jotkut ajattelevat, että Raamattu on kokonaan fiktiota, mutta itse olen toista mieltä. Toisaalta kaikki sen tarinat eivät varmaankaan ole totta.”

 

Adna Abdi

Adna Abdi, 19

”Rukoilen viisi kertaa vuorokaudessa: aamulla, keskipäivällä, iltapäivällä, auringonlaskun aikaan ja yöllä. Olen ladannut puhelimeen sovelluksen, josta tarkistan päivän rukousajat. Lukiossa menen yksin johonkin rauhalliseen paikkaan rukoilemaan. Joskus rukoukset jäävät koulupäivän aikana väliin kiireen keskellä.

Yläasteikäisenä asuin parin vuoden ajan Somaliassa. Siellä oli paljon moskeijoita ja rukoustiloja, ja välitunnit pidettiin samaan aikaan rukousaikojen kanssa. Suomessa uskonto on erotettu arjesta, joten täällä islamin harjoittaminen tuntuu vaikeammalta.

Kävin vuosia koraanikoulussa, jossa opetellaan ulkoa Koraanin tekstejä. Noin kahdeksassa vuodessa opin muistamaan neljä osaa 30:sta. Nykyään osallistun välillä moskeijan tyttöjen iltoihin, joita järjestämme itse tyttöjen kesken. Niissä jaamme ajatuksiamme arjesta ja välillä myös uskonnosta.

Islaminuskon mukaan naisen täytyy pukeutua säädyllisesti ja peittää kehon muodot. Olen käyttänyt huivia 9 vuotiaasta asti ja pitkää hametta 12–13-vuotiaasta saakka. En esimerkiksi pukeutuisi tiukkoihin pillifarkkuihin.

Tuntemattomat ihmiset haukkuvat minua joskus rättipääksi, mutta jätän huutelut omaan arvoonsa. Yksi islamin tärkeimmistä arvoista on se, että pitää käyttäytyä aina hyvin ja kunnioittaa toisia. On sopimatonta huutaa ja nauraa kovaäänisesti julkisilla paikoilla.

Uskonnon harjoittamisessa vaikeimmalta tuntuu se, jos minua painostetaan tekemään kiellettyjä asioita. En esimerkiksi yleensä halua lähteä baariin. Itse en juo alkoholia, ja se on islamin mukaan kiellettyä. Vietän eniten aikaa muslimikavereideni kanssa, koska jaamme samanlaiset arvot.

Minulla on aina mielenrauha, koska uskon johonkin. Vaikeina hetkinä voin rukoilla tavallista enemmän tai vierailla moskeijassa. Luotan Jumalaan, joten tiedän, että kaikki tapahtuu syystä.”

 

Hilda Harle

Hilda Harle, 17

”Ortodoksikirkossa käyminen on hyvin aistikas kokemus. Siellä leijailee suitsukkeiden tuoksu, ja joka puolella näkyy kauniita ikoneita. Pidän siitä, että saan kirkossa hetken omaa aikaa rauhallisessa ympäristössä. Jos olen käynyt kirkossa normaalia harvemmin, minusta tuntuu, että etäännyn uskostani.

Monelle tulee yllätyksenä, että olen uskovainen ja osallistun seurakunnan toimintaan, koska en kerro uskostani ensimmäisenä uusille tuttavuuksille. Yritän myös viestiä ihmisille, että hyväksyn heidät sellaisina kuin he ovat. Jokainen saa uskoa mihin haluaa, ja ystäväpiiriini kuuluukin paljon eri asioihin uskovia ihmisiä. Toivon, että myös minä kelpaan omana itsenäni.

Opiskelen lukiossa luonnontiedelinjalla, ja jotkut koulukaverini suhtautuvat epäilevästi uskontoon. Osa luulee, että kiellän alkuräjähdyksen mahdollisuuden ja uskon kreationismiin eli luomisoppiin. Ortodoksikirkon opetus ei kuitenkaan ole ristiriidassa alkuräjähdysteorian kanssa, ja Raamattua täytyy mielestäni ylipäätään tulkita symbolisena teoksena.

Perheeni ei ole kovin uskonnollinen, mutta kotimme seinille on ripustettu muutamia ikoneita. Omaan huoneeseeni olen laittanut neljä pientä ikonia, mutta ne eivät osu siellä ensimmäisenä silmään.

Käyn ortodoksiseurakunnan nuorten piirissä NuPissa, jossa vietetään rennosti aikaa yhdessä ja syödään herkkuja. Kerran vuodessa osallistun seurakunnan ulkomaanmatkalle, ja työskentelen myös lasten- ja nuortenleireillä.

Välillä mietin, olenko hyvä ihminen ja saako hyvällä ihmisellä olla huonoja päiviä. Yritän olla koko ajan parempi täti, valmentaja, kaveri ja opiskelija. Usko auttaa minua jaksamaan henkisesti vaikeinakin aikoina.

Minusta tuntuu, että välillä nyky-yhteiskunta kannustaa keskittymään vain omaan elämään. Usko on tuonut mukanaan sen, että ajattelen nykyään muiden etua aiempaa enemmän. Jos joku sanoo minulle pahasti, en yritä saada hänelle huonoa mieltä takaisin.

Kukaan ei ole tässä maailmassa yksin. Kirkko on antanut minulle tiiviin yhteisön, jossa kaikki ovat todella avoimia.”

 

Ahmad Mazyar

Ahmad Mazyar, 18

”Minulle juhlat muslimikavereiden kanssa tarkoittavat sitä, että juttelemme ja pelaamme videopelejä jonkun luona. Alkoholia emme juo. Jotkut kaverini käyvät juomassa, mutta he eivät koskaan painosta minua mukaan.

Minun on helppoa käyttäytyä uskontoni mukaisesti, koska säännöt on opetettu jo silloin, kun olin pieni. Riippuu paljon muslimista ja eri valtioiden kulttuureista, miten ihmiset harjoittavat islaminuskoa. Itse olen muuttanut 11-vuotiaana Afganistanista Suomeen, ja esimerkiksi kaikki synnyinmaastani lähtöisin olevat naiset eivät käytä huivia.

Ensimmäinen ramadan-kuukausi Suomessa tuntui hankalalta, koska aurinko laskee täällä kesäisin niin myöhään. Ramadanin aikaan muslimit paastoavat auringonlaskuun saakka, ja itse käyn lähes päivittäin moskeijassa rukoilemassa. Menemme sinne myös ramadanin päättymisen kunniaksi, kun vietämme Eid Al-Fitr -juhlaa. Muina aikoina vierailen moskeijassa perjantaisin, jos ehdin.

Rukoilen joka aamu ja iltaisin kaksi kertaa, mutta päivällä koulussa rukoukset jäävät väliin. Rukoillessa toistetaan Koraanista ulkoa opeteltuja lauseita, minkä jälkeen saa toivoa.

Tiedän, että jotkut muslimit eivät rukoile ollenkaan ja jotkut turvautuvat Jumalaan vasta hädän hetkellä. Minulle rukoilemisesta tulee rauhallinen olo.

Parhaalta uskomisessa tuntuu esimerkiksi se, että tiedän, miten maailma on syntynyt. En ole koskaan epäillyt Jumalan olemassaoloa. Toisaalta ymmärrän, että epäilyksiä voi herätä monien erilaisten uskontojen sekamelskassa. Sen takia täytyy vain tietää, mihin itse uskoo.”

 

Jenni Halonen

Jenni Halonen, 19

”Minulle on todella tärkeää, että saan ilmaista uskoani musiikin avulla. Soitan pianoa, kitaraa, poikkihuilua, ukulelea ja perkussioita. Käyn myös kuoroharjoituksissa evankelis-luterilaisessa seurakunnassa, ja välillä esiinnymme kirkossa.

Kuulun evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta olen ollut mukana helluntaiseurakunnan toiminnassa pienestä asti. Ylistäminen on tärkeä osa helluntaikirkon kokouksia. Bändi säestää taustalla, ja ilmaisemme uskoamme laulamalla. Ylistyksen avulla voi tuntea Jumalan läsnäolon ja luoda yhteyden häneen. Olen vetänyt ylistyksiä useamman vuoden ajan.

Seurakunta on minulle kuin koti, joka on täynnä tärkeitä ihmisiä. Pidän heitä suurimpana turvaverkkona, joka minulla on.

Usko näkyy arjessani vahvasti joka päivä. Rukoilen, luen Raamattua ja muuta uskonnollista kirjallisuutta sekä katson saarnoja netistä. Kirjoitan myös muistiinpanoja uskontoon liittyvistä havainnoistani. Viikonloppuisin käyn nuortenilloissa ja yleisissä seurakuntailloissa.

Usko on muokannut paljon sitä, millainen ihminen minusta on kasvanut. Yritän aina toimia mahdollisimman oikein ja auttaa muita.

Joskus minussa herää epäilyksen tunteita, jos esimerkiksi minä tai joku muu painii vaikeiden asioiden kanssa. Mielestäni epäileminen kuuluu uskoon ja vahvistaa sitä. Jumalan seurassa en ole koskaan yksinäinen, ja voin pyytää aina lohdutusta ja kiittää hyvistä asioista.

Toimin useissa asioissa erilailla kuin monet muut ikäiseni, koska en esimerkiksi kannata päihteiden käyttöä. Ystäväni ymmärtävät eivätkä painosta tekemään asioita, jotka eivät sovi arvoihini. Perheenjäseneni kuuluvat luterilaiseen kirkkoon, mutta eivät ole uskovaisia. Siitä huolimatta he kannustavat minua olemaan oma itseni.

Ihmiset eroavat nykyään kirkosta yhä useammin, mutta tuskin uskonto silti katoaa Suomesta. Luulen, että usko vain muuttaa muotoaan. Itse saan uskostani toivoa. Kun uskon, elämällä on merkitys.”

 

Jutussa on käytetty mainittujen lähteiden lisäksi lähteinä muun muassa Tilastokeskuksen ja evankelis-luterilaisen kirkon verkkosivuja sekä Kirkon tutkimuskeskuksen Osallistuva luterilaisuus -verkkojulkaisua.

Julkaistu 12.11. ilmestyneessä Improbatur 4/2018 -lehdessä.

Jaa: