Valokuvaaja Meeri Koutaniemi ryhtyi lukiossa askeesiin, meditoi, rakastui ja tutustui ihmisiin lähettelemällä heille luokassa kirjelappuja

Henkilöt

Meeri Koutaniemelle lukio alkoi itsenäistymisellä, vapaudella ja itsetutkiskelulla. Sitten hän rakastui.

 Jose Riikonen
Emilia Kangasluoma

Sibelius-lukion luokasta kaikuu käytävälle gospelkuoron laulua.

”Kuunnelkaa, ihanaa! Juuri tätä rakastin tässä koulussa. Täällä oli aina jotenkin eloisaa ja sai olla juuri sellainen kuin oli”, Meeri Koutaniemi sanoo.

Kävelemme erään luokan ohi, ja Koutaniemellä on siitä hyviä muistoja.

”Tuolla oli filosofian tunnit. Ne olivat lempituntejani. Jotenkin tulee kaihoisaksi, kun tulee tänne. Tulee kaipaus sitä oppimista kohtaan. En ollut ikinä mikään läksyjen tekijä, mutta rakastan oppimista. Lukio on hienoa aikaa yleissivistykselle.”

Koutaniemelle lukio oli paitsi oppimista, myös hyppäys elämän syvään päätyyn ilman pelastusrengasta.

Koutaniemi asui lukioikäiseksi asti Kuusamossa, kunnes muutti Ouluun kummitätinsä luokse ja meni siellä lukioon. Kotoa sukulaisen luo muuttaminen ja paikkakunnan vaihtaminen eivät kuitenkaan riittäneet.

”En päässyt Oulussa tarpeeksi irti siitä pohjoisen mentaliteetista. Halusin irrottautua ja aloittaa puhtaalta pöydältä, ottaa ison harppauksen. Oli kova tarve itsenäistyä ja kokeilla omia rajoja”, yläasteella koulukiusattu Koutaniemi sanoo.

Musiikista kiinnostuneena hän otti selvää, pääsisikö Helsingin Sibelius-lukioon vaihtamaan kesken lukuvuoden. Hän soitti kouluun, selvitti asiat ja meni pääsykokeisiin. Tammikuussa hän oli yöjunassa matkustamassa kohti Helsinkiä.

”Muistan, että minulla oli viisitoista muovikassia, joissa oli muuttokuorma. Kompastuin siellä pimeässä naamalleni maahan ja mietin, että tämäkin piti tehdä sitten vaikeimman kautta”, Koutaniemi sanoo ja nauraa.

Koutaniemellä ei ollut asuntoa eikä rahaa vuokrata sellaista. Jostain kämppä piti kuitenkin hoitaa, joten hän keksi luovan ratkaisun. Hän muutti siskonsa poikaystävän luokse Foorumin taakse aivan Helsingin ydinkeskustaan.

”Se tyyppi oli sellainen intellektuelli, taiteellinen kyynikko, joten oma optimismini ei oikein sopinut yhteen hänen maailmankatsomuksensa kanssa. Mutta emme nähneet toisiamme juuri koskaan, joten käytännössä asuin yksin.”

Koulussa Koutaniemi tunsi heti, että hän on tullut oikeaan paikkaan.

”Oli jännää olla tässä hienossa rakennuksessa. Täällä oli heti avoin tunnelma. Ihmisten olemus oli ihan erilainen kuin pohjoisessa. Tuntui, että on lupa olla erilainen, kun pohjoisessa siitä leimattiin.”

Koutaniemi tutustui nopeasti ihmisiin ja sai ystäviä. Hänen tutustumiskeinonsa tosin oli hieman omalaatuinen. Koutaniemi lähetteli kiinnostaville ihmisille luokassa lappuja, joissa luki, että ”terve, lähtisitkö teelle”.

”Mietin, että se olisi vähän erilainen lähestymistapa kuin vain sanoa kasvotusten, että hei, mennäänkö kahville. Siinä oli tiettyä mystisyyttä. Hyvin se toimi.”

Ystävistä huolimatta Koutaniemeä painoi myös yksinäisyys ja iso kysymys siitä, kuka hän oikeastaan on. Nyt, kun hän oli vailla menneisyyden painolasteja, hänellä oli mahdollisuus selvittää asia perin pohjin. Se johti rajuun ratkaisuun.

Ensimmäisenä lukiovuotenaan 16-vuotiaana Koutaniemi päätti löytää minuutensa ryhtymällä askeesiin. Hän kielsi itseltään miellyttävät ajankäyttötavat, kuten musiikin kuuntelun, television katselun, päiväkirjan kirjoittamisen, harrastukset, lukemisen – kaiken.
Hän halusi nähdä, mitä jää jäljelle, kun perkaa ”turhan”, persoonallisuutta määrittelevän hötön elämästään. Näin hän pääsisi lähemmäs sitä, kuka hän ”oikeasti” on, tai niin hän ainakin ajatteli.

Päivistä tuli yksitotisia: Koutaniemi heräsi, kävi koulussa ja meni kotiin, jossa hän nukkui, meditoi tai söi riisimuroja tai mozzarella- pakastepizzaa. Tätä hän jatkoi muutamien kuukausien ajan.

”Se oli toimettomuuden tutkimista, ja välillä hyvin pelottavaa ja turhauttavaa.”

Koutaniemi kuitenkin oppi jotain.

”Se tyhjyys ei edistänyt millään tavalla minuuden muodostumista. Sain oivalluksen, että ne asiat, joista nautin ja joita teen, eivät ole turhia. Ne nimenomaan osaltaan rakentavat ja täydentävät minuutta sen sijaan, että siinä tyhjyydessä olisi jokin ’aito’ minä. Samalla opin myös olemaan yksin. En kokenut yksin olemisesta sen jälkeen yksinäisyyttä.”


Askeesin jälkeen Koutaniemen
ensimmäinen lukiovuosi sai jännittävän suunnan. Hän tajusi, että on täysin vapaa tekemään mitä lystää – etenkin, kun hänellä oli 21-vuotiaan siskonsa henkilöllisyystodistus.

Koutaniemi kävi paljon baareissa (ei kuulemma juurikaan juopottelemassa vaan tanssimassa) siskonsa kaverin kanssa. Lisäksi hän kävi treffeillä – usein vanhempien miesten kanssa, jotka eivät tienneet hänen todellista ikäänsä.

”Se oli tosi hauskaa ja hiukan hölmöä. Hakeuduin muutenkin jännittäviin tilanteisiin. Olin aika rämäpää.”

Koutaniemi muistaa tunteen, kun hän istui treffeillä yöllä kello kaksi Tuomiokirkon portailla ja lunta satoi hiljalleen. Hän oli 16-vuotias, seikkailumielinen tyttö suuressa kaupungissa, jossa hän oli vapaa tekemään mitä tahansa.

”Jäin siihen vapauteen koukkuun, ja se jatkui myöhemmin, kun aloin tehdä valokuvaajana reportaaseja ulkomailta”, 15-vuotiaana valokuvaamisesta innostunut Koutaniemi sanoo.

Treffit ja bailaaminen kuitenkin loppuivat, kun Koutaniemi rakastui.

Lukion toisena vuonna Koutaniemi sai kuulla, että hänen ulkomailla ollut poikaystävänsä oli pettänyt häntä reissullaan. Poikaystävän kaveri kysyi ohimennen Koutaniemeltä, mitä hänen kaverilleen kuuluu. Koutaniemi löi nyrkillä kämmeneensä ja sanoi, että se juttu on ohi. He alkoivat jutella ja rakastuivat heti.

”Hänestä tuli paras ystäväni ja sielunkumppanini. Muistan, miten ihmettelin sitä melkein kaksimetristä miestä ruokalassa, joka söi kuin hevonen. Sellaiset pienet asiat ovat jääneet mieleen.”

Koutaniemi muutti poikaystävänsä luokse, joka oli poliittisesti aktiivinen ihminen. Poikaystävä kävi esimerkiksi kirjeenvaihtoa toimittajien ja kirjailijoiden kanssa ympäri maailmaa.

”Sain häneltä sytykkeen siihen, että maailmanlaajuinen ihmisoikeustyö on mahdollista, ja tajusin että yhdistämällä valokuvauksen ja poliittisen aktiivisuuden minusta voisi tulla kuvajournalisti.”

Koutaniemi oppi lukioaikoinaan paljon omalla tavallaan – kokeilemalla ja seikkailemalla, joskus kantapään kautta. Kirjoistakin jäi kuitenkin jotain mieleen. Koutaniemi muistaa, miten avartavaa ja lohdullista oli lukea klassikkokirjallisuutta Dostojevskista Hermann Hesseen ja löytää myös niiden kautta itsensä.

”Hesse pohtii Arosusi-kirjassaan, onko hän enemmän susi vai ihminen. Sitten hän kirjoittaa, että ei, hänessä ei ole vain kahta puolta. Hänessä on yhtä monta puolta kuin on taivaalla tähtiä.”

LUKIO:
Sibelius-lukio

Perustettu:
1906. Sibelius­lukio­nimellä koulu on toiminut vuodesta 1982.

Opiskelijoita:
Noin 530

Mistä tunnetaan:
Sibelius­lukio on musiikkiin ja tanssiin keskittynyt lukio. Lukiossa on opiskellut useita julkisuuden henkilöitä kuten Anna Puu, Elastinen, Lauri Ylönen, Sanni, Tomi Metsäketo ja Sini Sabotage.

KUKA:
Meeri Koutaniemi (s. 1987)

Lukiovuodet:
2003–2006

Opiskelumenestys:
”Vähän sillä lailla, että jotkut hyvin, toiset huonommin, mitähän edes kirjoitin? Yleisarvosana oli M:n paperit. Kirjoitin äidinkieltä ja maantietoa aika hyvin. Ruotsia en kirjoittanut. Englanti meni vähän huonommin.”

Mistä tunnetaan:
Meeri Koutaniemi on suomalainen valokuvaaja. Hän on voittanut ihmisoikeuksia ja vähemmistöjä käsittelevillä kuvillaan lukuisia palkintoja.

MUISTO TÄRKEÄSTÄ PAIKASTA LUKIOSSA: ”Tykkään asioista, joissa resonoi alku ja loppu. Pihan rappuset oli aina se, mistä koulupäivä alkaa tai loppuu. Ja kun se loppui, niin oli aina täysin tyhjää, ei ollut sääntöjä. Määräsin itse vapauteni. Koulun piha ja rappuset edustivat mahdollisuuksia.”

Julkaistu 11.11. ilmestyneessä Improbatur 4/2019 -lehdessä Paluu lukioon -juttusarjassa, jossa tutut kasvot palaavat vanhaan opinahjoonsa.

Jaa: