Tosimies itkee ja kirjoittaa runoja

Mielipide

Miehen malli on pysynyt muuttumattomana pitkään, mutta nyt uusi sukupolvi pyytää: saako jo astua ulos roolista? On pehmeiden poikien aika.

Samu Kuoppa
Riina Tanskanen

Kun Väinämöinen lauloi ja runoili, metsän eläimiäkin itketti.

Läpi historian on arvostettu miehiä, jotka ilmaisevat tunteitaan taiteen keinoin. Maailman tunnetuimmat ja arvostetuimmat kappaleet ovat miesten kirjoittamia rakkauslauluja, mutta silti viime vuosikymmeninä on ajateltu, ettei miehen tule puhua tunteistaan.

Vallitseva ajatus siitä, millainen miehen tulee olla, sulkee pois suuren osan miehuuden positiivisista puolista.

Miehuuden moninaisuus on ollut jumissa todella rajoittavan mallin, toksisen maskuliinisuuden, alla. Se pitää sisällään aggressiivisuutta, seksuaalista dominointia, muiden alistamista ja tunteiden patoamista. Asioita, jotka ovat haitallisia kaikille, myös miehille itselleen.

Miehet ovat oppineet tähän rooliin ulkoa tulevien esimerkkien kautta. Näemme ympärillämme heitä, joita kehutaan tosimiehiksi. Puhumattomia, tunteensa kieltäviä ja lujaotteisia. Toistamme heidän tapaansa olla ja ratkaista tilanteita, sillä pidämme sitä ainoana oikeana tapana.

Jo pienten lasten kohdalla ympäristö alkaa säädellä, mikä on sallittua kenellekin. Pojille annettu kapea malli on riskitekijä, joka kannustaa väkivaltaiseen käytökseen ja tunteiden patoamiseen.

Pyrimme pitämään tuosta roolista kiinni, sillä muuta vaihtoehtoa ei näytä kasvavasta pahoinvoinnista huolimatta olevan. Erityisesti perinteisen miehen mallin tiukasti omaksuneet miehet kärsivät jatkuvasti enemmän. Kyvyttömyys käsitellä tunteita tai puhua niistä altistaa heidät muita suuremmalla todennäköisyydellä terveys­ ja päihdeongelmiin sekä itsemurhiin. He myös purkavat oloaan helpommin muihin ihmisiin.

On kuitenkin olemassa toisenlaisiakin vaihtoehtoja, jotka antavat tilaa nyt tukahdettuina oleville muodoille. Miehuudelle, joka voi sisältää herkkyyttä, huolenpitoa, hellyyttä, heikkoutta, kauneutta, keveyttä ja tunteiden monitahoista kirjoa.

Monimuotoisempi käsitys miehuudesta ei sulje pois perinteisesti siihen yhdistettyjä hyviä puolia, jollaisina voi pitää vahvuutta ja luonteenlujuut­ta. Tästä hyvä esimerkki on yksi elokuvahistori­an maskuliinisimmista hahmoista: Taru Sormusten Herrasta ­-trilogian Aragorn, jota voi syystä pitää tosimieheyden perikuvana.

Mies, joka voittaa kenet tahansa kaksintaistelussa, ei pelkää mitään, kukis­taa pimeyden ruhtinaan armeijan matkallaan kaikkien ihmisten kuninkaaksi. Sama Aragorn pitää ystäviään kädestä, suutelee heitä otsalle, kasvattaa kukkia, hoivaa sairaita ja on hellä lapsille. Hän puhuu tunteistaan avoimesti ja kruunajaisissaan satojen ihmisten edessä laulaa herkistyneenä. Ja mikään näistä ei vie hänen miehuuttaan pois.

Yksi keskeinen seikka, mihin tulevan miehisyyden voi tiivistää, on empaattisuus. Kyky ymmärtää asioita toisen näkökulmasta ja eläytyä toisen tunteisiin tarkoittavat samalla, että annetaan omillekin tunteille ja ajatuksille vapautta.

Kenenkään ei ole pakko jumittua tunnekylmän alistajan tai heikompien kustannuksella pilailevan urpon rooliin, vaan miehet voivat istua ringissä, pitää toisiaan kädestä kiinni ja puhua syvimmistä tunteistaan: rakkaudesta, ihastuksesta, peloista ja toiveista. Asioista, jotka on aiemmin pitänyt verhota vitseihin tai tukahduttaa kokonaan.

Sama koskee meitä kaikkia. Voin pitää kukista, itkeä elokuvien lopuille, nauttia juuri niistä asioista, joista haluan. Se ei tee minusta vähempää. Päinvastoin se tekee minusta enemmän. Terveemmän.

Se tekee meistä kaikista terveempiä, koska monipuolistuva miehen malli tarjoaa kaikille mahdollisuuden saada äänensä ja tunteensa kuulluksi. Se tarkoittaa lämpöä ja huolenpitoa väkivallan sijaan, avoimuutta ja iloa patoutuneen tuskan tilalle.

Essee julkaistu 1.11. ilmestyneessä 4/21 Improbaturissa.

Jaa: