Räppäri ja dj Yeboyah ravistelee suomalaista räppikenttää lyriikoillaan, jotka saavat ihmiset itkemään keikoilla – vaikka julkaistuna on vasta yksi oma kappale

Henkilöt

22-vuotias räppäri ja dj Yeboyah ei välttele valokeilaa silloinkaan, kun sen alla voi altistua vihapuheelle. Rohkeat lyriikat ovat nostaneet hänet isoille lavoille, joille kutsu käy nyt jatkuvasti.


Säde Mäkipää
Silja Viitala

Lähelläni seisova nainen pyyhkäisee kostunutta silmäkulmaansa valonheittimen osuessa kohti yleisöä. On lokakuinen torstai-ilta Helsingin Tavastia-klubilla. Taustakankaalla pyörivälle scifi-henkiselle videolle läiskähtää seuraavan esiintyjän nimi:

Yeboyah.

Kirkkaankeltaiseen Adidaksen asuun sonnustautunut 22-vuotias Yeboyah, oikealta nimeltään Rebekka Kuukka, astelee lavalle. Yleisö haltioituu, taputtaa ja vislaa. Kuukka on osa Dreamgirls-show’ta, jonka kaikkien aikojen toinen keikka on vetänyt Tavastian täyteen. Dreamgirls on kahden dj:n, Lina Schifferin ja Taika Mannilan, sekä seitsemän räppärin ja yhden r’n’b -artistin porukka, joka esiintyi ensimmäisen kerran yhdessä Flow-festivaalilla kesällä 2018. Keikkaa kehuttiin vuolaasti somessa, ja sitä pidettiin jopa festarin merkittävimpänä keikkana. Miksi?

Hyvän meiningin takia toki, mutta myös siksi, että kaikki artistit olivat naisia.

Tavastialla Kuukka huudattaa katsojia ja esiintyy tottuneen oloisesti. Vaikka Kuukka on Dreamgirls-show’n artisteista kokemattomin, osa yleisöstä tuntuu odottaneen juuri häntä. Mutta miten on mahdollista, että vasta yhden kokonaisen kappaleen julkaissut nuori räppäri saa ihmiset kyyneliin?

Vastausta voi hakea monista seikoista. Aloitetaan esiintymisestä. Tavastian lavalta huokuva itsevarmuus on pitkän harjoittelun tulos. Sen Kuukka aloitti jo alakoulussa. Harrastuksia oli laidasta laitaan, mutta niihin kaikkiin liittyi jollain tavalla esiintyminen: sirkuskoulu, baletti, teatteri-kerho, pianotunnit.

”Varasin meidän kerhohuoneen, opetin siellä kavereille tanssiliikkeitä ja suunniteltiin yhdessä esityksiä. Niissä oli aina laulua, tanssia tai teatteria. Kävin sit jakamassa postiluukuista kutsuja meidän tapahtumiin”, Kuukka muistelee nyt.

Helsingin Ruoholahdessa 2000-luvun alussa asuneilla on siis ollut ainutkertaisia mahdollisuuksia päästä seuraamaan näitä esityksiä, sillä Kuukka on asunut siellä lapsuutensa ja nuoruutensa. Matkusteltua tuli tosin paljon, sillä Kuukan äiti, Raakel Kuukka, on valokuvataiteilija. Hän otti tyttärensä mukaan taiteilijaresidensseihin esimerkiksi Pariisiin ja New Yorkiin. Yksi Raakel-äidin kes-keisistä kuvauskohteista on koti ja perhe.

Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin sivuilta löytyy Raakel Kuukan kuva seitsemänvuotiaasta Rebekasta, jolla on yllään Suomen kansallispuku. ”Mitä ulkonäkömme kertoo meistä? Olen joutunut käsittelemään etnistä alkuperää koskevia kysymyksiä ja tarkastelemaan erilaisia käytäntöjä tyttäreni kautta, joka on elänyt koko elämänsä Suomessa, mutta hän ei näytä stereotyyppisimmältä suomalaiselta, jolla on vaaleat hiukset ja siniset silmät”, Raakel Kuukka kertoo sivuilla kuvasta.

”Ei stereotyyppinen suomalainen ulkonäkö” on vaikuttanut Rebekka Kuukan koko elämään. Lapsena ja nuorena sai kuulla leteistä, tukasta, ihonväristä.

”Säästin ala-asteella rahaa kauneusleikkauksiin, vaikka en löytänyt itsestäni mitään vikaa. Tiesin vain, että mussa on jotain mitä pitää muuttaa. Pienenä ihmettelin, mistä se kaikki johtuu, mutta myöhemmin on ollut ihanaa, kun on löytynyt selitys: kaikki johtui siitä, että olen ruskea.”

Kuukka mainitsee haastattelun aikana monta kertaa sanan representaatio. Termin merkitys vaihtelee vähän tieteenalasta riippuen, mutta yleisesti se tarkoittaa edustamista ja esittämistä – siis esimerkiksi sitä, mitä milloinkin halutaan pitää populaarikulttuurissa esillä. Kuukan lapsuudessa ruskeita ihmisiä näkyi Suomessa mainoskuvastossa lähinnä Unicefin ja SPR:n mainoksissa, joissa nälkää näkevät lapset katsoivat surumielisesti kameraan. Koulupäivän päätteeksi Kuukka avasi televisiosta MTV-kanavan: paikan, jossa rus-keita ihmisiä, ja erityisesti elämässä hyvin menestyneitä sellaisia, oli näkyvillä.

Lauren Hill, Outkast ja Rihanna tekivät Kuukkaan vaikutuksen.

”Jos et ikinä nää esimerkiksi ruskeaa lakimiestä telkkarissa, niin et ala edes miettiä, että voisiko susta tulla sellainen. Mä oon elävä esimerkki siitä, mitä olen itse päässyt näkemään. Mä teen räppiä ja olen dj osittain siksi, että olen nähnyt niitä ruskeita dj-tyyppejä. En nuorena kokenut sopivani akateemiseen muottiin.”

Kuukan nuoruudessa ei liioin ollut myöskään räppääviä naisia. Silti hänestä tuli sellainen.

Helsingin Malmilla sijaitsevasta Sugoi-pelihallista löytyy kolikkopeli The Maze of the Kings, jossa seikkaillaan muinaisessa Egyptissä ja ammutaan vastaan tulevia muumioita sakaalipäistä Anubis-jumalaa muistuttavilla aseilla. Tosielämässä Yeboyah ampuu alas vain pölyttyneitä mielipiteitä.

Yläkoulun Rebekka Kuukka kävi Kruununhaan musiikkiluokalla, tosin ysiluokan Lauttasaaressa. Seiskaluokalla hän alkoi harrastaa hip hop -tanssia, ja alakoulun lopulla löytyneiden uusien kavereiden kesken tanssittiin ja hengailtiin ympäri Helsinkiä. Yksi keskeinen tapaamispaikka oli Kampin kauppakeskus.

Lukion Kuukka kävi Alppilassa. Siellä oli hänen mielestään hyvä meininki, kaikki olivat jokseenkin samanarvoisia. Yläkoulussa Kuukka alkoi myös pitää blogia, jossa lukioaikana käsiteltiin yhteiskunnallisiakin teemoja. Blogin suosituin postaus Elämää ilman rintaliivejä herätti paljon keskustelua. Blogista löytyi myös teksti otsikolla Ruskea tyttö Suomessa.

Lukiossa myös räpättiin. Tai siis pojat räppäsivät. Kaveriporukan pojat harrastivat freestylea eli hetkessä improvisoitua räppiä, mutta se ei ollut tytöille sallittua: mökkireissulla freestyleporukka sulki oven nenän edestä.

”Olen aina halunnut tehdä räppiä, mutta se tuntui jäbien jutulta. Alitajunnassa oli, että se olisi siistiä, mutta ei ollut ikinä mikään itsestäänselvyys, että alkaisin tehdä räppiä. Lukiossa oli kaksi mimmifrendiä, jotka viettivät iltapäivät toisen luona. Kerran, kun olin mukana, he laittoivat biitin päälle ja alkoivat freestylata. Mä olin että ’Mitä? Mä oon aina halunnut tehdä tätä! Miksette kertoneet että teette tätä?’”

Kuukan oma freestyle jäi pariin kertaan, mikä on harmittanut jälkikäteen, sillä nyt hänen kappaleilleen on jatkuvaa tilausta. Mutta palataan siihen myöhemmin.

Vaikka omia biisejä ei syntynyt vielä lukiovuosina, bongasi räppäri Sini Sabotage Kuukan sosiaalisesta mediasta. Sekin varmasti auttoi, että Kuukka ja nykysin maailmanmainetta niittävä laulaja Alma olivat tuttuja entuudestaan, sillä Alma oli tuolloin Sinin taustalaulaja.

”Olen tykännyt aina tehdä somea ja ottaa kivoja kuvia. Äidin ammatti on antanut mahdollisuuden toteuttaa luovuutta, kun olen saanut käsiini kameran ja Photoshopin. Jo lukioaikoina tilini keräsi huomiota, ja monet isotkin nimet seurasivat sitä. Sini pyysi mua musiikkivideonsa kuvauksiin, ja sen jälkeen alettiin hengailla. Sinille alkoi selvitä, että olen kiinnostunut räpistä ja kirjoittanut vähän omiakin tekstejä.”

Kuukasta tuli lukion loputtua ensin Sini Sabotagen dj ja myöhemmin myös taustalaulaja. Ylioppilaaksi Kuukka valmistui syksyllä 2015. Työt dj:nä ja skeittikauppa Laminassa jatkuivat, mutta omaa musiikkia syntyi vasta parin vuoden päästä – ja silloinkin hetken mielijohteesta.

Tässä kohtaa onkin syytä palata hetkeksi Tavastialle. Yeboyah aloittaa esikoisbiisinsä Broflaken ja yleisö laulaa mukana. Varman esiintymisen lisäksi on pakko olla jotakin muutakin, minkä vuoksi ihmiset haluavat nähdä juuri Rebekka Kuukan ja muut Dreamgirls-artistit. Se jokin on heidän kappaleidensa sanoma.

Syksyllä 2017 Kuukka meni katsomaan räppikeikkaa helsinkiläiseen baariin. Siellä esiintyjien lavalla olleen ystävän agressiivinen käytös ja toksinen yleisilmapiiri saivat Kuukan lähtemään kesken keikan kotiin. Seuraavana päivänä hän huomasi tuttavansa kommentoineen keikkaa kriittisesti Facebookissa ja päätti osallistua keskusteluun.

Kuukan keikalla olleet ystävät eivät ilahtuneet kommentista ollenkaan.Viikkoa myöhemmin toisella keikalla he seisoivat ovella ja kysyivät:

”Mitä sä teet täällä? Sähän oot nainen ja tämä on räppiä.”

Illan aikana Kuukalle kävi kuitenkin ilmi, että sisimmässään ystävät ehkä ajattelivatkin toisin, mutta porukassa piti esittää kovanaamaa. Kuukka havahtui siihen, kuinka jo pari vuotta puhuttanut termi ”toksinen maskuliinisuus” jylläsi aivan silmien edessä.

”Sen illan päätteeksi menin kotiin ja kirjoitin biisin yhdeltä istumalta.”

Syntyi Broflake, ja se julkaistiin omakus-tanteena joulukuussa 2017. Kappalella kommentoidaan toksista maskuliinista ”macho-kulttuuria”. Kuukka räppää muun muassa, että:

Jäbä vaa sutii, jäbä vaa sutii ei ihme kun kelaat niin ru-mii / tuomitset porukkaa klubil, himas kuolaa suus / selaat niitten kuvii

ja että:

Kun duunataan meiltä meille / kelaat et se meinaa ällää teille / mut ei, ei tää oo heittereille / vaan niille jotka vielä saa hereille.

Kappale herätti kiinnostusta ja toimittajat riensivät kysymään, millainen tyyppi broflake oikein on.

”Sellainen, joka ei nää oman perspektiivinsä ulkopuolelle”, Kuukka vastasi esimerkiksi kaupunkilehti Cityn haastattelussa.

Ennen kappaleen julkaisua Kuukkaa jännitti hetken, suuttuisivatko miespuoliset kaverit ja tuttavat hänelle. Se ajatus meni nopeasti ohi ja toisin kävi: moni tuli jopa kiittämään silmien avaamisesta ja keskustelun herättämisestä. Sen jälkeen Kuukka on vieraillut muun muassa Gasellien uusimmalla levyllä.

Beatmania IIDX 24 Sinobuz -peli on vähän kuin Guitar Hero dj:lle. Yeboyahilta levyjen pyöritys sujuu pistetilaston perusteella paremmin tosielämässä.

Broflaken myötä Kuukkaa pyydettiin mukaan myös Dreamgirlsiin, johon hänen lisäkseen kuuluvat artistit Adikia, Mon-Sala, Nisa, B.W.A., F ja Sofa-duo. Heitä kaikkia yhdistää kaksi asiaa: he ovat musiikkia tekeviä naisia, ja he käsittelevät kappaleissaan aiheita, joista ei suomalaisessa räpissä ole totuttu kuulemaan – ainakaan naisten suusta. Feminismistä, naisten seksuaalisuudesta ja mielenterveysongelmista räppäävät artistit ovat saaneet osakseen sekä ihailua että vihaa.

Jälkimmäinen ei Kuukkaa enää hetkauta, sillä hän on tottunut kaikenlaiseen kommentointiin. Eikä hän tahdo ryhtyä julkiseksi naisasianaiseksi tai kritisoida miehiä, vaan kiinnittää huomiota yhteiskunnan rakenteisiin. Naisräppäreiden esiinnoususta hän on innoissaan:

”Kysyntää naisten tekemälle räpille on tällä hetkellä todella paljon. Olen dj:nä huomannut sen klubeilla: aina kun tulee joku Cardi B niin tanssilattia räjähtää. Broflaken jälkeen tuli todella paljon keikkapyyntöjä, vaikka mulla oli vain yksi biisi. Suomessa ollaan valmiita naisartisteille räpissä.”

Taas palataan representaatioon: Kuukan mielestä on tärkeää, että naisartistit pääsevät esille, jotta samaistumisen kohteita olisi näkyvillä niille nuorille, jotka kirjoittavat riimejä pöytälaatikkoon.

Dreamgirls-artistit ovat mukana myös Adikian, Mon-Salan ja Yas-Lon syksyllä julkaisemalla Koskematon-kappaleen remixillä, jonka teksteissä kyytiä saavat seksuaalisesta häirinnästä syytteisiin joutunut elokuvaohjaaja Harvey Weinstein, sedät ja patriarkaatti.

Kappale kuullaan Tavastialla viimeisenä. Narikkajonossa monet muutkin kuivailevat silmänurkkiaan.

 

Julkaistu 25.2. ilmestyneessä Improbatur 1/2019 -lehdessä.

Jaa: