Kolumni: Itä-Euroopassa olen alkanut arvostaa pakkoruotsia

Mielipide
Tuukka Tuomasjukka
Antti Kyrö

Törmään siihen busseissa, Tinderissä ja kantakuppilani tupakkapaikalla. Yliopiston vahtimestari ja kahvilan tarjoilija puhuvat sitä sujuvasti, ihan kuin yläasteaikoinani Kauniaisissa tai kesätöissäni Vaasassa – mutta tämä ei ole ruotsia, vaan unkaria.

Vietän yliopisto-opintojeni vaihtovuotta Pohjois-Romanian Transilvaniassa. Alue on monikulttuurinen. Kotikaupungissani, reilun 300 000 asukkaan Cluj-Napocassa viidennes väestöstä on unkarilaisia, minkä lisäksi maassa on iso romanivähemmistö. Täällä, Itä-Euroopassa, olen alkanut arvostaa pakkoruotsia. Sillä yhtä paljon kuin olen oppinut vähemmistökielistä, olen oppinut niihin kohdistuvista asenteista.

Kun kerron paikallisille opiskelevani romanian ohella unkaria ja romanikieltä, seuraa useimmiten eksoottista ihmettelyä. Yliopistoni on maan suurin ja kaksikielinen, mutta romanialaisille suunnatulla unkarin kurssilla istuu ainoastaan neljä opiskelijaa. Usein ihmiset eivät tunnista romanikielen oikeaa nimeä, limba rromani, vaan käyttävät huoletta loukkaavaa nimitystä țiganească, mustalaiskieli.

Niin kuin ruotsinopettajilla on tapana, myös omani yläasteella ja lukiossa kertoivat vanhoista opiskelijoistaan, jotka olivat vasta myöhemmin tajunneet kielenopiskelun merkityksen. Käännekohtana esitettiin ruotsinkielinen kumppani tai työpaikka, jossa tarvittiinkin skandinaviskaa.

Mutta mitä jos vähemmistön kieltä ei opiskeltaisikaan? Pakollisilla ruotsin tunneilla vietettävät vähintään kolme vuotta tekevät ruotsin kielestä vähemmän vieraan ja osoittavat, että meidän on mahdollista perehtyä toisiin todellisuuksiin – niihin, jotka ovat jääneet valtaväestön vetämien rajojen väliin ja joista valottuu erikokoisia hetkiä myös muiden arkeen. Kun Euroopassa keskustellaan yhä enemmän oman ryhmän oikeuksista, tuntuu etuoikeudelta, että meitä opetetaan ymmärtämään myös naapureitamme. Sitä olisi mahdollista viedä pidemmällekin: muita vähemmistökieliä Suomessa ovat esimerkiksi venäjä, arabia, saamen kielet, viittomakieli, karjala, suomen romanikieli ja lukemattomat muut.

Niidenkin puhujia olisi hyvä ymmärtää.

Kolumnin kirjoittaja Tuukka Tuomasjukka on on kulttuuriin ja tasa-arvokysymyksiin erikoistunut vapaa toimittaja.  Kolumni on julkaistu 6.5. imestyneessä Improbatur 2/2019 -lehdessä osana Maailmalta-kolumnisarjaa, jossa vierailevat kolumnistit havainnoivat elämää ulkomailla.

Jaa: