Pääkirjoitus: Täällä ollaan, teitä varten

Mielipide
Noora Kulta
Antti Kyrö

Be who you needed when you were younger.

Tämä ajatus on loistanut kirkkaana mielessäni siitä hetkestä lähtien, kun aloitin uudistuvan Improbaturin päätoimittajana. Lainaus on tavoite, johtotähti, joka edellä olen lähtenyt kulkemaan kohti uutta määränpäätä.

Uudenlaiseksi verkkomediaksi vuoden 2022 alussa muuttuva Imp­robatur alkaa olla viimeisiä nuorille suunnattuja journalistisia julkaisuja. Tilanne näyttää kieltämättä harmillisen supistuvalta.

Sisältö ei ehkä ole ollut tarpeeksi joustavaa pysyäkseen teidän jatkuvasti muuttuvassa todellisuudessanne kiinni tai kenties se ei ole ottanut paikkaansa niissä kanavissa, joissa te sen pariin löytäisitte – mutta koskaan ei ole liian myöhäistä.

Ainoastaan Z-sukupolvi tietää, millaista on kasvaa aikuiseksi juuri nyt, juuri tässä maailmantilanteessa. Minä olen jo täysikasvuinen aikuinen, mutta muistan ja tunnen edelleen, miltä siksi tuleminen tuntui. Miten haastavaa se oli, miten ihmeellistä, miten pelottavaa.

Tuntuu, että olen juuri sopivan välimatkan päässä siitä ajasta ymmärtääkseni teitä, aikuistuvaa sukupolvea. Ja sen mitä en ymmärrä, yritän ymmärtää. Olen seissyt tienhaaroissa, valinnut suunnan, ottanut vastaan sen, mitä tulee. Selvinnyt kaikesta.

”Unohda kartta mutta älä unohda aarretta”, kirjoitti Ray Loriga romaanissaan Kameleontti. Luin kyseistä kirjaa lukioaikana oman kopioni rapistumiseen saakka. Tie määränpäähän voi olla mitä tahansa, mutta ennen kaikkea se on elämää, elämä.

Uutta muotoillessaan onkin tärkeää antaa muutoksen tapahtua pakottamatta, ennalta määritellyt säännöt, suunnat ja odotukset unohtaen. Antaa sen ottaa tila, joka on jo sitä varten olemassa.

Tulevaisuuden Improbatur tehdään mittatilaustyönä teitä varten. Turvasatamaksi, tueksi, ystäväksi. Tilaksi, jossa kokeilla siipiään ilman valtavia paineita. Alustaksi, jolla kysyä vaikeitakin kysymyksiä. Paikaksi, josta löytää vastauksia ja ajatuksia, joita mistään muualta ei – liittyivät ne sitten kasvamiseen, lukioon, rakkauteen tai vaikka Spotifyn algoritmien kouluttamiseen.

Ole se, jota tarvitsit, kun olit nuo­ri. Tätä toistelen itselleni niin kauan, kunnes onnistun saavuttamaan sen. Ja vielä silloinkaan en ole valmis. Siitä kaikki vasta alkaa. Taas, aina uudelleen. ✦

Julkaistu 3.5. ilmestyneessä Improbatur 2/2021 -lehdessä.

Jaa: