Pääkirjoitus: Hei pieni, sä pärjäät kyllä

Mielipide
Noora Kulta
Antti Kyrö

Kirjoitin nelisen vuotta sitten teini-ikäiselle itselleni kirjeen. Sanelin sen puhelimeen, vääristin ääneni kuulostamaan siltä kuin se soisi vanhasta matkaradiosta ja kuvasin puheen päälle tuulen alla taipuvia puita ja sadetta ysäriltä säilyneellä kameranauhurilla. Muistin sentimentaalisella pianomusiikilla kyllästetyn videon yllättäen, kun laitoin yhteen tätä Impro­baturin numeroa.

Tämä kokonaisuus pitää nimittäin sisällään paljon sellaista tukea ja vastauksia, joita olisin itse toivonut teininä saavani. Silloin kun tuntui, että hukun kysymyksiin ja epävarmuuteen, pelkoihin nykyisestä ja tulevasta. Kirje itselleni peilaa numeron sisältöä – se on osoitus siitä, että kaikki järjestyy kyllä. Ei ehkä siten kuin toivoisi, tai aina edes parhain päin, mutta järjestyy, koska jokainen tilanne ja olosuhde muuttuu aina, vääjäämättä, lopulta toiseksi.

”Kultaseni, rakkaani.

Tiedän että olet hukassa, niin kovin hukassa ja juuriasi myöten surullinen. Olen pahoillani; tulet tuntemaan olosi paljon huonommaksi kuin tunnet juuri nyt, mutta se on okei, koska selviät. Etkä ainoastaan selviä – elät.

Tulet tekemään asioita, joita et koskaan kuvitellut tekeväsi – niin hyvässä kuin pahassa. Tulet särkemään sydämiä, tulet jäämään yksin, tulet täyttymään onnella, tulet rakastumaan. Tulet löytämään rauhan ja hukkaamaan sen taas.

Olet niin kiltti, usein omalla kustannuksellasi. Haluan sinun tietävän, että ei ole maailmanloppu, jos kaikki eivät pidä sinusta. Sinun pehmeytesi on heittämällä paras osa sinua, mutta käytetyksi tuleminen ja hiljeneminen saa sinut voimaan huonosti. Joten älä pelkää, pieni. Älä pelkää avata suutasi, älä pelkää vaatia, älä pelkää sanoa ei, älä pelkää sanoa kyllä – helvetti, älä pelkää sanoa mitä ikinä haluat.

Ei ole olemassa vaihtoehtoista todellisuutta. Tulet kipuamaan jyrkkiä rinteitä liian painava rinkka selässäsi, mutta muista: sinulla on vain juuri tämä tie. Ole villin onnellinen muiden ihmisten puolesta. Juhli heidän menestystään ja iloitse heidän saavutuksistaan, sillä ne eivät koskaan ole jotain, mikä olisi voinut olla sinun. Tulet kyllä kohtaamaan omasi, kun aika on oikea.

Pysyttele siis elossa. Se tarkoittaa, että sinun on aika-ajoin synnyttävä uudelleen, jotta pystyt jatkamaan. Lupaan, että se on vaikeudestaan huolimatta sen arvoista. Sillä vaikka asiat tulevat olemaan huonommin kuin nyt, ne tulevat myös olemaan niin paljon paremmin. Ota vastaan se, mitä tulee ja jaksa kääntää katseesi aina uudelleen eteenpäin. Tämä kaikki kun tulee kuitenkin päättymään joskus, niin mikset eläisi sillä välillä.” ✦

Jaa: