Jari Sarasvuo oli lukiossa “social justice warrior”, joka koki “jälkihippijäristykset” – ja nautti kovasta vaatimustasosta

Henkilöt

Liikemies Jari Sarasvuo kohtasi lukiovuosinaan kovat vaatimukset ja suuren luottamuksen. Niiden ansiosta alkoi henkinen nousukausi, ja Sarasvuo syntyi uudelleen – niin kuin hänen kertomuksissaan on tapana.

 Jose Riikonen
Nick Tulinen

Valmennusyritys Trainers’ Housen markkinointijohtaja Jari Sarasvuo on ihmeissään kierrellessään Tapiolan lukiossa. Hän yrittää suunnistaa kirjastolle, mutta rakennus on muuttunut hurjasti.

Ei se ole ihme. Siitä on nimittäin paljon aikaa, kun Sarasvuo käveli opiskelijana täällä Tapiolan lukion käytävillä. Siitä on noin neljäkymmentä vuotta.

Onneksi vastaan tulee opettaja, joka ohjastaa meidät nykyiseen kirjastoon. Siellä Sarasvuo alkaa kertoa lukioajoistaan. Käy selväksi, että neljänkymmenen vuoden aikana moni muukin asia kuin kirjaston sijainti on muuttunut.


55-vuotias Jari Sarasvuo
on liikemies, joka on ollut 1990-luvusta asti Suomen virallinen menestyjä ja julkisuudessa ristiriitaisia asioita sanova kohauttaja. Vähän kuin meidän oma Donald Trumpimme, mutta sivistyneempi ja humaanimpi.

Sarasvuota ihaillaan ja kritisoidaan. Joidenkin mielestä hän on tienannut miljoonansa tyhjällä jargonilla siitä, kuinka kehittyäkseen pitää mennä epämukavuusalueelle, löytää sisäinen sankarinsa ja niin poispäin.

Tapiolan lukiossa Sarasvuo joutui epämukavuusalueelle, sillä koulu oli 1980-luvun alussa Suomen menestyneimpiä lukioita. Työläisperheen lapsi kertoo kohdanneensa ensimmäistä kertaa elämässään ihmisiä, jotka vaikuttivat olevan häntä lahjakkaampia.

“Täällä oli treenattuja pentuja Westendistä, Haukilahdesta ja Tapiolasta. Yhteiskunnassa hyvin sijoittuneiden perheiden lapsia. Olin tottunut olemaan paras, mutta täällä en enää ollutkaan.”

Mutta kuten Sarasvuo opettaa: kehitys tapahtuu epämukavuusalueella.


Sarasvuo pääsi minäkuvaongelmastaan
yli pitkälti opettajien avulla.

”Täällä opettajat eivät rakentaneet ihmiskuvaa lahjakkuuden vaan työmoraalin mukaan: enemmän töitä vaan. Ymmärsin, että jos olen hereillä, voin olla varsin kilpailukykyinen.”

Vaikka Sarasvuo ei ollut erityisen ahkera, hän oppi, että työ palkitsee. Hän teki ankarasti töitä silloin, kun tilanne vaati.

Esimerkiksi pitkässä matematiikassa Sarasvuo sinnitteli surkein tuloksin läpi lukion ja kertoo saaneensa preliminäärikokeessa yhden pisteen. Hän olisi voinut vaihtaa lyhyeen ma- tematiikkaan, mutta luonto ei antanut periksi.

”Siihen aikaan ei ollut tätä nykyistä lyhyen matematiikan kusetusta – kaikki, jotka ei ole jotain faking mozarteja, pusketaan nykyään lyhyeen matematiikkaan. Ennen ajateltiin, että menet pitkään matematiikkaan ja kidut siellä, ja jos ei ollenkaan pärjää, niin sitten vasta lyhyeen.”

Preliminäärien jälkeen Sarasvuolla oli 18 päivää opiskella pitkää matematiikkaa.

”Sain lopulta kokeessa kuudesta ensimmäisestä tehtävästä täydet pisteet, ja lopuis- ta neljästä nolla – ehdin lukea vain kuusi ensimmäistä kurssia. Eihän pitkä matematiikka lahjakkuutta vaadi, vaan työtä.”


Sarasvuo piti siitä,
että lukioaikoina opettajat vaativat paljon ja luottivat oppilaisiin melkein kuin vertaisiinsa.

”Opettajat olivat läheisiä oppilaiden kanssa. He jakoivat omat neuroosinsa ja demoninsa oppilaiden kanssa. Se oli hyvin hedelmällistä. Ja jumalauta ne preppasivat meitä! Yökaudet väännettiin niitä monisteita, ja niille sai soittaa koska vaan.”

Opetustavat saattoivat olla eksentrisiä. Esimerkiksi eräs opettaja kirjotti Sarasvuon mukaan kurssin alussa taululle kaksi asiaa: toiseen maailmansotaan johtaneet syyt ja toisen maailmansodan seuraukset Euroopassa.

Sitten opettaja sanoi, että jompaankumpaan näistä oppilaat saisivat kokeessa vastata. Läsnäolopakkoa ei ole, ja opettaja ei aio opettaa, mutta hän on paikalla ja häneltä voi kysyä mistä vain, Sarasvuo kertoo.

”Siitähän seurasi, että me oltiin pääesikunnassa asti haastattelemassa sotahistorioitsijoita. Haluttiin näyttää, että ollaan sen luottamuksen arvoisia. Vaatimustaso oli kova, mutta yllättävän moni nousi haasteen tasolle.”


Kovassa vaatimustasossa voi
olla se vaara, että opiskelija ahdistuu ja uupuu, jos opettaja on liian vaativa. Sarasvuo tunnistaa ilmiön omilta lukioajoiltaan.

”Muutama opettaja oli sellaisia, jotka olisi pitänyt laittaa virkasyytteen kautta pois.”

Sarasvuon mukaan yksi opettaja hänen lukioajoiltaan vainosi heikkoja oppilaita.

”Hän antoi eräälle oppilaalle nelosen, jossa oli pitkä miinus perässä, ja hän kirjoitti perään, että sinä et kuulu tänne, sinulla ei ole moraalista oikeutta olla täällä.”

Kova vaatimustaso on Sarasvuon mielestä hyvä asia, mutta sen ilmaiseminen pitää tehdä oikein.

”Olen korkeiden vaatimustasojen puolella, mutta en painostuksen puolella. Tämä vaatii opettajalta psykologista silmää: pitää nähdä, kuka haluaa edetä ja kuka ei, ja kaikille täytyy antaa ymmärtää, että he ovat aivan yhtä tärkeitä, vaikka eivät yltäisi huipulle. Suurin osa opettajista osasi tämän loistavasti.”


Vapaus ja luottamus
yhdistettynä nuoren miehen heräävän kiinnostukseen eksistentialistisista kysymyksistä saivat aikaan sen, että Sarasvuo nautti lukiovuosista paljon.

Asiaan liittyi myös progressiivinen rock, jota hänen opiskelukaverinsa esitteli Sarasvuolle. Ja klassikoiden, kuten Herman Hessen lukeminen, beat-kirjallisuus, kiinnostus psykedeliaan…

Sarasvuo tunsi, että hän on heräämässä psykologisesti.

”Ne oli jotain jälkihippijäristyksiä. Minulle ne oli ihan mielettömän tärkeitä vuosia. Olen tavallaan syntynyt lukiossa”, Sarasvuo sanoo.

Vastuu ja vapaus saivat Sarasvuon kyseenalaistamaan auktoriteetteja. Kerran esimerkiksi hän ja muut opiskelijat nousivat opettajaa vastaan, kun tämä oli laukonut homoseksuaalisuudenvastaisia kommentteja luokan edessä. Homoseksuaalisuus oli 1980-luvulla lain mukaan osin rikollista puuhaa.

”Miespuolinen kaverini oli suudellut poikaystäväänsä tuossa pihalla, ja opettaja sanoi luokassa, että se on väärin ja iljettävää. Me totesimme, että nyt tuli paha huti – että hänellä ei ole mitään oikeutta sanoa tuollaista. Että pyydä anteeksi! Olin vähän sellainen social justice warrior.”


Vaikka Sarasvuossa oli
jälkihippivapaustaistelijan henkeä, hänessä oli myös paljon nuorta öykkäriä.

”Humalluin siitä hormonaalisesta ja eksistentialistisesta nousukaudestani, ja olin varmaan aika kuormittava joillekin opettajille.”

Eräs öykkärimäinen temppu saa ajattelemaan, että sanavalmis ja esiintymisen taitava bisnesvalmentaja asui Sarasvuossa jo lukioaikana.

Hän ilmoitti eräällä uskonnontunnilla puheessaan takeltelevalle opettajalle, että ehkä hänen olisi parempi pitää tunti kuin opettajan.

”Kysyin koppavasti luokalta, että mistä vedetään. Joku huusi, että ’pyhä kolminaisuus’.”

Sarasvuo otti aiheen vastaan. Sitten hän käveli luokan eteen ja aloitti shown. ✦

LUKIO:

Tapiolan lukio

Perustettu:

1958

Opiskelijoita:

Noin 500 (lukiossa)

Mistä tunnetaan:

Tapiolan lukiossa on opiskellut moni myöhemmin julkisuudesta tutuksi tullut ihminen. Koulun entisiä oppilaita ovat Sarasvuon lisäksi muiden muassa toimittaja Jone Nikula, filosofi Frank Martela ja näyttelijä, laulaja Vuokko Hovatta.

KUKA:

Jari Sarasvuo (s. 1965) on liikemies, yritysvalmentaja ja entinen lehti-, radio- ja tv-toimittaja.

Lukiovuodet:

1980–1983

Opiskelumenestys:

Neljä laudaturia ja yksi C pitkästä matematiikasta.

Mistä tunnetaan:

Sarasvuo tunnetaan muiden muassa Sisäinen sankari -nimisestä valmennuskirjasta (1996) ja useista tv-ohjelmista, kuten Diili, Minä ja Sarasvuo sekä Hyvät, pahat ja rumat. Sarasvuo on tunnettu julkinen keskustelija, jonka elämästä on tehty myös elokuva nimeltään Valmentaja (2018).

MUISTO TÄRKEÄSTÄ PAIKASTA LUKIOSSA: ”Kirjastossa olimme siihen aikaan paljon, luimme klassikoita ja pidimme lukupiirejä, mutta kirjasto ei silloin ollut tässä paikassa. Nykyäänhän kirjat ovat pikemminkin artefakteja – ei niitä enää kukaan lue.”

Julkaistu 8.2. ilmestyneessä Improbatur 1/2021 -lehdessä Paluu lukioon -juttusarjassa, jossa tutut kasvot palaavat vanhaan opinahjoonsa.

Jaa: