Merkityksettömyydessään merkittävä elämä

Jutut, Kulttuuri
ESSEE
Tua Videman
Erkki Toukolehto

“Einmal ist keinmal. Kerran tapahtuva on kuin koskaan tapahtumaton. Jos ihminen saa elää vain yhden elämän, hän ei tavallaan elä lainkaan.”

Milan Kundera pohtii teoksessaan Olemisen sietämätön keveys elämän satunnaisuutta. Kirja kertoo neljän ihmisen tarinan ja kysyy, onko niillä kuitenkaan mitään merkitystä. Ihmisen elämä on vain luonnos, vajaa versio kunnollisesta elämästä, kun sen saa elää läpi vain kerran, kun päätöksien vaikutusta tulevaisuuteen ei saa etukäteen kokeilla.

Tšekkoslovakiaan 1960-luvun lopulle sijoittuva tarina kertoo Prahan kevään vaikutuksista eurooppalaisiin. Yliopisto-opiskelijat hengittävät maailmanaikaansa, puolustavat sananvapauttaan kommunistihallintoa vastaan ja rakastuvat. Kirja on julkaistu 1983.

Kundera puhuu ”ohimenevyyden lieventävästä asianhaarasta”, jonka takia pahan ja väärän tuomitseminen on ristiriitaista: ”Tässä maailmassa on kaikki ennalta anteeksiannettua ja siten myös kyynisesti sallittua.” Tapahtumien ainutkertaisuus luo niihin häviämisen kaihon, eikä kerran tapahtunutta voi jälkeenpäin enää korjata muuttamalla menneisyyttä. Ikäväkin historia hyväksytään ja virheistä vain opitaan, niitä ei saateta tuomita. Elämä on tarkoitettu loputtomaksi luonnokseksi, eikä luonnosta saa arvostella.

Sanotaan, että kaikki on mahdollista. Voi olla, melkein, mutta täydellisyys ei ole, ei ainakaan

ihmiselle. Elämän luonne on selviytyä huonojen ääripäiden välissä, löytää jostain kohtia, joissa pystyy olemaan hetken onnellinen. En aio tehdä itsemurhaa tehdäkseni kaikkeani ilmastonmuutoksen hidastamiseksi (vain kuolleena kulutan mahdollisimman vähän). En halua elää piittaamatta ympäristöstäni ja toisista ihmisistä, itsekkäimmilläni kaiken itselleni kahmien. Yritän hyväksyä oman riittämättömyyteni ja löytää ääripäiden välistä polun, jolla osaan kävellä hymyillen.

Elämä suurena luonnoksena hyväksyy ihmisen kokonaisvaltaisen riittämättömyyden, virheiden välttämättömyyden ja epätäydellisyyden. Olemisen sietämätön keveys pohtii olemisen kategorista hyväksymistä, joka tarkoittaa perususkoa siihen, että ihminen on luotu oikein. Kun kerran ihminen on luotu ihmiseksi virheineen, Jumalan kuvaksi mutta ei täydelliseksi, ei Jumalaksi, on välttämätöntä hyväksyä kykenemättömyytemme elää oikein. Kerran elettävä elämä on ehdottoman oleellinen, jotta ihminen saa vapauden olla onnellinen. Jos ratkaisut saisi korjata toisella elämän yrityksellä, emme voisi hyväksyä väärää enää samoin, kuin se nyt voidaan, välttämättömänä osana elämän luonnetta, elämän mielenkiintoisuutta ylläpitävänä suolana.

Kirjassa Tereza ja Tomáš rakastavat toisiaan, sattumalta kenties, mutta rakastavat. Tomáš pettää Terezaa, eikä suhde ole helppo kuin hyvin yksittäisissä hetkissä. Kuitenkin Tereza huomaa elämän tahatonta kauneutta arkensa pienillä paikoilla. Ainutkertaisuudesta huolimatta, tai kenties juuri sen takia, Terezan elämällä on merkitys. Tarinan lopussa Tereza ja Tomáš ovat onnellisia ja yhdessä. Heidän rakkaustarinansa sopii postmodernismin ajatukseen elämän merkityksettömyydestä ja tapahtumien satunnaisuudesta.

Kirjan nimi kuvaa ihmisen olemista sietämättömän kevyenä. Jos maailmassa on vain yksin ihminen, ei ihmisellä voi olla merkitystä tai vastuuta muille kuin toisilleen. Ymmärryksessään vajavaisten ihmisten kyky määrittää elämän tarkoitus on kyseenalainen, ja merkityksettömyydessään oleminen tuntuu sietämättömän kevyeltä. Tereza ei kuitenkaan tunne oloaan kevyeksi. Tomáš hakee eroottisilla seikkailuillaan vapautta, mutta Terezan luoma paino ei lähde pois. Kirjan teemat, paino ja keveys, laajenevat koskemaan elämän tarkoitusta ja totuuden suhteellisuutta. Ihmisen kokemus on aina tunteiden värittämänä subjektiivinen, eikä objektiivista totuutta ole.

Kaikki eivät usko Jumalan kuolleen. Kristinuskon viestin ihmiskunnalle voi nähdä hämmästyttävän samoin kuin postmodernin ateismin: pieni ihminen ei voi ymmärtää maailmaa eikä elää elämäänsä täydellisesti. Tarvitsemme armoa, emme tuomitsemista. Kristinuskossa synnit, ihmisen riittämättömyyden, sovittaa Jeesus ristillään; Milan Kundera pohtii, että elämän kertaluonteisuus antaa kaiken ennalta anteeksi. Ajatella, jos voisimme keskinäisissä suhteissammekin hyväksyä toisemme virheistä huolimatta, antaa anteeksi ihmisyytemme.

”Miten on mahdollista tuomita jotain ohimenevää?” kysyy Kundera kirjansa alussa. Onhan se mahdollista, mutta onko siihen perusteita, on toinen kysymys.

Yolo, ”you only live once”, sopisi mukavasti myös Olemisen sietämättömään keveyteen. Lause tunnettiin keskiajalla muodossa memento mori, muista, että kuolet – renessanssin ajalla

memento vivere, muista, että elät. Kiehtova maailma kutsuu ihmistä elämään, olemaan onnellinen, onnellinen kaikesta pahasta ja mielettömyydestä huolimatta. Maailma kutsuu näkemään yllättävän kauneutensa ja kokemaan ihmeellisen rakkauden.

Maailmansotien jälkeisestä Euroopasta huokuu elämän sekavuus ja epäjärjestys, jota Olemisen sietämätön keveys ei yritäkään järjestää. Ei ihmisen ole tarkoitus määritellä ja luoda maailmaan järjestystä yli omien kykyjensä, vaan ihmetellä olemistaan. Vaikka kirjassa pyöritään elämän satunnaisuuden ympärillä melkein neljäsataa sivua, henkilöiden tarinat tietävät tarkoituksen, jota ne etsivät: onni on pahan ja ruman eliminaatio, onnellisuutta jokainen tarvitsee. Sitä löytyy hetkistä, ja hetkiä elämästä, myös epätäydellisestä sellaisesta.

 

Äidinkielen kursseilla kirjoitetaan paljon, mutta tekstit harvoin päätyvät mihinkään. Siksi julkaisemme tässä sarjassa lukiossa kirjoitettuja esseitä. Tämän tekstin kirjoittaja Tua Videman opiskelee Vihdin lukiossa.  

Julkaisua varten voit toimittaa meille oman tekstisi sähköpostitse osoitteeseen improbatur@lukio.fi. Toimitus pidättää itsellään oikeuden julkaistavan tekstin muutoksiin.

Julkaistu 28.4. ilmestyneessä Improbatur 2/2016 -lehdessä.

Jaa: