Jalkapallotähdet innostuivat lukiolaisten yrityksestä – ruotsalaiset etenevät pukukoppi kerrallaan

Ilmiöt ja yhteiskunta

Hyvästi ahtaat sukupuoliroolit ja rumat, naisia halveksivat puheet! Ruotsalaiset Shanga Aziz ja Rogerio Silva perustivat lukion viimeisellä luokalla järjestön, jonka toiminnasta innostui jopa kuningas Zlatan. Siinä muutos alkoi pojista.


Eveliina Koskiranta & Mari Uusivirta
Jolanda Jokinen

Missio: uuden miehuuden luominen. Sellaisen, jossa pojat saavat olla poikia monella tavalla. Jossa miehet eivät puhu naisista rumasti tai ahdistele heitä. Jossa kaikilla on vapaus olla oma itsensä.

Keino: yritys nimeltä Locker Room Talk. Se järjestäisi opetusta tasa-arvosta ja tunteista pukuhuoneissa 10–14-vuotiaille joukkueurheilijoille.

Ongelma: aluksi ketään ei kiinnostanut.

”Hieno idea, mutta meidän pojista ei saa tulla pehmoja”, valmentajat saattoivat vastata, kun idean keksineet lukiolaispojat Shanga Aziz ja Rogerio Silva ottivat heihin yhteyttä.

Sitten kaikki muuttui.

Shanga ja Rogerio suunnittelivat mainoskampanjan saadakseen huomiota idealleen. He ottivat yhteyttä maajoukkuepelaaja Jimmy Durmaziin, joka on Ruotsin tunnetuimpia jalkapalloilijoita, ja kertoivat kampanjastaan.

”Tapasimme hänet ja loppu on historiaa”, Shanga kertoo videopuhelussa auton ratista. Hän ajaa haastattelun aikana kaupungista toiseen, sillä Locker Room Talkin toiminta on laajenemassa ja Shangan arki kiireistä.

Locker Room Talkin lokakuussa 2017 julkaisemalla videolla Durmaz istui pukuhuoneen penkillä, katsoi kameraa ja lateli rivouksia. Tätä tämä on jätkien kesken ja sen pitää muuttua, hän sanoi.

Video keräsi liki kaksi miljoonaa katselukertaa, ja Durmaz puhui järjestöstä haastatteluissa. Sana alkoi kiiriä.

Samaan aikaan tapahtui #metoo. Yhtäkkiä naisten kohtaama häirintä oli otsikoissa ja kaikkien keskusteluissa, eikä kukaan voinut kieltää sen olemassaoloa.

Varsinainen jättipotti seurasi kuukautta myöhemmin marraskuussa.

Locker Room Talk sai ensimmäisen Number 10 -stipendin eli jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovićin, autovalmistaja Volvon ja Ruotsin jalkapalloliiton miljoonan kruunun arvoisen kunnianosoituksen, joka myönnetään jalkapallotoimijalle. Stipendi jaettiin vuosittaisessa jalkapallogaalassa, ja tieto tavoitti koko maan jalkapalloväen.

”Zlatan ei ole tunnettu tasa-arvon puolestapuhujana, mutta yhtäkkiä hän ojensi miljoona kruunua meidän järjestöllemme, jotta voimme jatkaa työtämme”, Shanga sanoo.

Aiemmin yhteistyöstä kieltäytyneet valmentajat soittivat Locker Room Talkille ja pyysivät heitä puhumaan pojilleen. Eivätkä ainoastaan valmentajat, vaan myös pojat itse ottivat yhteyttä järjestöön. Kuten Shanga kuvailee: kuningas Zlatan oli puhunut. Ja hän oli sanonut, että tasa-arvo on tärkeää.

”Kun yksi mies ottaa askeleen, muut miehet seuraavat perässä”, Shanga sanoi myöhemmin TEDx-puheessa Tukholmassa.


Yrityksen tarina alkoi
vuotta ennen läpimurtoa, syksyllä 2016, pienessä Finspångin kunnassa Etelä-Ruotsissa. Shanga ja Rogerio kävivät viimeistä vuotta lukiota ja heidän piti perustaa Nuori Yrittäjyys -ohjelman NY-yritys, jota pyöritettäisiin oikealla rahalla vuoden ajan.

Kun he pohtivat, millaisen yrityksen perustaisivat, Shanga sai puhelimeensa kolme uutisilmoitusta. Ne kertoivat naisten kohtaamasta väkivallasta. He skrollasivat uutisten kommentteihin ja järkyttyivät lukiessaan miten miehet kritisoivat raivoissaan väkivallan uhreja, eivät tekijöitä.

Samoihin aikoihin Yhdysvaltain tuoreen presidentin naisvihamielinen käytös ja puheet tulivat julkisuuteen. Se oli vain sellaista pukukoppipuhetta, Donald Trump selitteli ja sai monet miehet puolelleen julkisuudessa. Shanga ja Rogerio päättivät tehdä jotain rakenteille, jotka mahdollistivat tällaisen kulttuurin säilymisen. Projekti kastettiin Trumpin innoittamana Locker Room Talkiksi – pukukoppipuheeksi.

Ihan aluksi kaksikko tapasi ryhmäkeskusteluissa sata naista ja kuunteli näiden mielipiteitä ja kokemuksia väkivallasta ja uhkaavista tilanteista. Tapaamiset olivat valaisevia. Nuoret miehet tajusivat, ettei heillä ollut aavistustakaan siitä, miltä tuntuu kävellä yksin kotiin ja pelätä raiskausta. Ja että riski oli olemassa, vaikkeivat he siitä tienneetkään.

Keskusteluissa toistui yksi asia: suurimmat ongelmat ilmenivät, kun miehet liikkuivat porukoissa.

Rogerio oli pelannut vuosia amerikkalaista jalkapalloa, Shanga taas jalkapalloa – ja he olivat tunteneet toisensa naapuruston katupeleistä jo pikkupojista saakka. Molemmat tunnistivat ongelman urheiluporukoista. Pukukopeissa ja treeneissä saatettiin helposti huoritella naisia ja haukkua huonosti pelaavaa kaveria tytöksi tai homoksi. Ihan kuin tyttöys tai homous olisi kamalinta, mitä voi olla.

Mutta. Shanga ja Rogerio oivalsivat, että pikkupojat eivät puhu niin. Puhetapa siirtyy ikäpolvelta toiselle kun pelaajat siirtyvät vanhempien poikien joukkueisiin. Kaksikko päätti iskeä tähän väliin ja ryhtyä kouluttamaan alle 14-vuotiaita.

Kaverukset kehittivät ensimmäiset pukukoppikeskustelut, Locker Room Talkit ja alkoivat kiertää Ruotsia niiden harvojen joukkueiden harjoituksissa, joiden valmentajat innostuivat ideasta. Missiosta tuli ystävyksille todella tärkeä.

Kuten Rogerio on todennut eri medioille antamissaan haastatteluissa: työ Locker Room Talkissa antaa hänen pikkusiskoilleen mahdollisuuden kasvaa turvallisemmassa yhteiskunnassa ja hänen pikkuveljelleen mahdollisuuden olla kavereidensa kanssa samanlainen kuin kotona.

”Olemme tosi varovaisia, ettei uudesta miehuudesta tule uutta mallia. Uusi miehuus tarkoittaa, ettei ole mitään odotuksia siitä, millainen ihmisen pitäisi olla. Paitsi se, että hän voi olla oma itsensä”, Shanga kuvailee ajaessaan kohti seuraavaa tapaamistaan.

”Voit olla poika tuhannella eri tavalla. Ainoat tavoittelemamme yhteiset nimittäjät ovat mukava puhe, mukavat asenteet ja kunnioitus toinen toistamme kohtaan – kaikki muu on ihmisen itse päätettävissä.”


Päivisin koulua, iltaisin
reissutöissä ympäri Ruotsin. Kotiin yömyöhällä, tunneille taas aamulla. Sellaista oli Locker Room Talkin perustajien ensimmäinen vuosi yrittäjinä.

Alkuun pukuhuonekeskusteluissa äänessä oli lähinnä perustajakaksikko. Se ei toiminut kovin hyvin. Pelaajat eivät jaksaneet keskittyä kuuntelemaan Shangaa ja Rogeriota tai ymmärtäneet, mistä oli kysymys. Nuoret yrittäjät tajusivat, että oli aika vaihtaa taktiikkaa.

He kehittivät harjoituksia, joihin pojat pystyivät osallistumaan, ja alkoivat puhua asioista mahdollisimman ymmärrettävästi. Pukukoppikoulutuksissa ei käytetä vaikeita sanoja kuten tasa-arvo tai normit, vaan siellä puhutaan esimerkiksi keksityistä säännöistä.

Sittemmin Locker Room Talk on muuttunut NY-yrityksestä voittoa tavoittelemattomaksi järjestöksi. Urheiluseurat eivät maksa tapaamisista, vaan valtaosa järjestön tuloista on saatu projektirahoituksena esimerkiksi valtiolta. Lisäksi rahaa saadaan yhteistyöyrityksiltä ja yksityisten ihmisten lahjoituksista.

Järjestö haluaa tavoittaa kaikki 300 000 ruotsalaista 10–14-vuotiasta poikaa. Seuraavan kolmen vuoden välietappi on 21 000 poikaa. Kun ruotsalaiset on tavoitettu, he aikovat viedä uudenlaisen pukukoppipuheen muihinkin maihin.

Näitä tavoitteita ei nelistään tavoiteta, ja siksi järjestö laajenee. Nyt töissä ympäri maan on niin kokopäiväisiä kuin osa-aikaisia työntekijöitä. Pukuhuoneissa tekee päivittäin töitä parisenkymmentä kouluttajaa. He kaikki ovat 18–25-vuotiaita miehiä, joilla on oma urheilutausta.

”Kun olin lukiossa, en olisi voinut kuvitellakaan, että sen ikäiset urheilevat miehet yhtäkkiä haluaisivat ryhtyä kouluttamaan nuorempia poikia sukupuolten tasa-arvosta”, Shanga kertoo.

Shanga korostaa, että tasa-arvotyöhön tarvitaan kaikkia. Jokainen tekee joskus virheitä, Zlatankin. Olennaista on se, mitä asian eteen tekee tästä eteenpäin. Shangan mielestä koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa työtä tasa-arvoisemman maailman puolesta.


Muutos alkaa siis
pukuhuoneista, sieltä missä pelaajat viettävät aikaa keskenään. Kouluttajat vierailevat pukuhuoneessa ennen harjoitusten alkua kerran viikossa kahdeksan viikon ajan. 30 minuutin koulutuskerran aikana kouluttajat eivät puhu paljoakaan, vaan laittavat pojat töihin.

Tavallisesti koulutusten vetäminen on helppoa ja pojat innostuvat aiheesta. Viimeistään kun kouluttaja saapuu vr-lasien kanssa pukuhuoneeseen, syttyvät vastahakoisimmatkin. Lasit päässä pojat viedään virtuaalitodellisuuden pukukoppiin, jossa he näkevät, millaista paskapuhe pahimmillaan on. Sitten harjoitellaan, kuinka epämukaviin tilanteisiin voi puuttua suuttumatta itse tai suututtamatta toista.

Yksinkertainen tapa on kysyä paskanpuhujalta: miksi ajattelet noin? Sanoisitko noin omasta läheisestäsi?

Seitsemännellä tapaamiskerralla pojat saavat luoda oman keskusteluharjoituksen. Kun he viimeisen, kahdeksannen vierailun aikana vetävät luomiaan harjoituksia, kouluttaja näkee mitä he ovat viikkojen aikana oppineet.

Locker Room Talkin kaltaisissa projekteissa tuloksia on vaikea nähdä välittömästi.

Varsinainen muutos tulee vasta useamman vuoden päästä, kun pojat kasvavat. Siksi järjestöllä on selkeät tavoitteet, joiden onnistumista he arvioivat joka kerran jälkeen. Ovatko lapset oppineet huomaamaan odotukset, joita miehiin usein kohdistetaan? Onko heillä keinoja kyseenalaistaa näitä odotuksia ystävälliseen sävyyn?

Uudesta pukukoppipuheesta on hyötyä myös urheilussa. Tunteista puhuminen ja vapaampi tunnelma hitsaavat joukkueita yhteen. Pelaajien on helpompi yltää huippusuoritukseen, kun he voivat olla omia itsejään eikä heidän tarvitse pelätä muiden tuomitsevan tai kiusaavan.

Shanga on saanut huomata, että Locker Room Talkissa hän ei ainoastaan muuta maailmaa, vaan on muuttunut myös itse.

Aluksi syveni ystävyys Rogerion kanssa, kun he alkoivat pitkien automatkojen aikana jutella kunnolla. Nykyään Shanga on aiempaa tietoisempi omista tunteistaan ja osaa paremmin käsitellä niitä – ja puhua niistä muiden kanssa.

Sillä tunteista puhuminen vaatii opettelua. Eikä sitä taitoa kannata jättää opettelematta.

”Kaikilla meillä on tarinoita ja kun jaamme niitä, meillä on mahdollisuus oikeasti tutustua toisiimme”, Shanga sanoo.

Teksti on lyhennetty Eveliina Koskirannan ja Mari Uusivirran Vaikuta! Maailmanparantajien kirjan (S&S 2020) toisesta luvusta. Kirja kertoo yhteensä 18 aktivistin tarinat ja kannustaa löytämään oman tavan muuttaa maailmaa. Artikkeli on julkaistu 2.11. ilmestyneessä Improbatur 4/2020 -lehdessä.

Jaa: