Kuvistunneilla tehdään joka päivä taidetta, joka ei välttämättä koskaan saa ansaitsemaansa huomiota – Lähdimme taidekriitikon kanssa etsimään lukion uumenista taideaarteita

Kulttuuri

Taidetta on totuttu ihailemaan suurissa saleissa ja museokortilla. Taide voi kuitenkin olla jotain ihan muuta, ja sitä tehdään joka päivä suomalaisissa kouluissa, nimittäin kuvataiteen tunneilla.


Säde Mäkipää
Emilia Kangasluoma

Kaikissa kunnollisissa seikkailuelokuvissa aarteet löytyvät jostakin tavallisten kuolevaisten alapuolelta. Siksi on vain loogista, että Viherlaakson lukion kuvataiteen opettaja Nina Luoma johdattaa meidät portaita alas varastoon. Siellä säilytetään maaleja, pahveja ja muita tarvikkeita. Ja sitten niitä, joita olemme tulleet katsomaan: lukiolaisten diplomi- eli lopputöitä.

Viherlaakson lukio on yksi niistä suomalaisista lukioista, joissa toimii taidelinja. Siksi kuvataiteen kursseja on tarjolla enemmän kuin monissa muissa lukioissa, tänä vuonna 21. Niillä opiskelijat harjoittelevat joka päivä erilaisia tekniikoita, käyttävät erilaisia välineitä ja alustoja sekä saavat katsauksen taide historiaan. Mutta millaisia töitä kursseilla syntyy? Entä ovatko ne taitetta? Näistä asioista olemme Harri Mäcklinin kanssa ottamassa selvää. Mäcklin on estetiikan tutkijatohtori Helsingin yliopistossa ja taidekriitikko.

Harri Mäcklin

Jotta voisimme vastata jälkimmäiseen kysymykseen, on ensin selvitettävä, mikä kaikki oikeastaan on taidetta.

”Vastaus riippuu siitä, minkälainen käsitys meillä on taiteesta,” Mäcklin sanoo.

Voidaan esimerkiksi ajatella, että jokin on taidetta, jos se herättää tunteita tai tuottaa meille erityisiä kokemuksia. Tästä näkökulmasta esimerkiksi videopelit voidaan laskea taiteeksi. Taidepiireissä ja tutkijoiden keskuudessa tapetilla on myös toinen teoria, jonka mukaan taiteen asema riippuu sen kontekstista eli siitä, missä se esitetään. Esimerkiksi taideinstituutiot, kuten museot, ja taidemaailma voivat määritellä jotkut asiat taiteeksi ja jättää toiset ulkopuolelle.

Mäcklinin mielestä taiteen tulkintaan ja ihasteluun voivat silti osallistua kaikki.

”Taiteen kanssa on hyvä olla tekemisissä avoimin ja vastaanottavaisin mielin, eikä kannata ajatella, että tämä on niin vaikeaa ja että en minä tästä kuitenkaan mitään ymmärrä”, hän sanoo.

Taiteen määritelmä ei siis kuulosta lainkaan yksioikoiselta. Voidaankin lähteä siitä, että kuvataide on oppiaine, jonka nimi jo paljastaa, mitä siellä tehdään: taidetta.

Viherlaakson lukion varastossa ensimmäinen vastaantuleva työ on omakuva, tosin ei aivan perinteinen sellainen. Välineinä on kuitenkin käytetty pitkälti niitä perinteisimpiä, eli kyniä ja paperia.

Teoksessa on puu, jonka vierestä kasvaa toisenlainen ”puu”. Sen yläosassa, vähän kuin oksastossa joukkoa naisoletetun henkilön kuvista varjostaa hirviöhahmo.

”Ihmiset usein sanovat, että vaikutan jotenkin totiselta tai uhkaavalta, vaikka tarkoitukseni ei ole näyttää siltä. Taustalla oleva hahmo symboloi sitä”, kertoo teoksen taiteillut Maia Thompson. Piirtäminen ja taide ovat Thompsonille tapa kadota hetkeksi ympäröivästä maailmasta omiin ajatuksiin. Töihinsä hän saa ideoita muun muassa historiasta, kuten kreikkalaisesta mytologiasta, ja psykologiasta.

”Minulle tärkeää taiteessa on aina ollut omien tunteiden ilmaiseminen. Olen viime aikoina kasvanut paljon ihmisenä, ja ajattelin, että haluan laittaa diplomityöhön oman elämäntarinani kuvaksi. Väreillä on myös minulle paljon merkitystä. Sininen esimerkiksi on pehmeä ja sulava väri, josta tulee mieleen suru. Keltainen taas on ollut sellainen hedonismin ja voimakkaiden tunteiden väri”, Thompson kertoo.

Harri Mäcklin kumartuu katsomaan teosta kiinnostuneena.

”Kiinnitin ensimmäisenä huomiota siihen, että tässä on todella varma viiva. Itsevarmaa ja tyylikästä! Hahmojen kasvot ovat ilmeikkäitä ja tavoittavat erilaisia tunteita. Tykkään myös tästä sommittelusta. Siinä on symmetriaa, mutta kuitenkin sitä rikotaan. Melkein barokkista monimutkaisuutta.”

Eli siis mitä? Barokki on taidesuuntaus, joka sijoittuu noin 1600-luvulle. Sille tyypillistä oli muun muassa dramaattisuus ja voimakkaita tunteita herättävät aiheet. Maalauksissa ja veistoksissa kuvattiin usein tilanteita, joissa korostuivat – ah nuo ihmiskunnan syvimmät tunteet – rakkaus ja kärsimys.

Yksi barokin aikakauden tunnetuimmista kuvataiteilijoista oli Rembrandt, joka tuli tunnetuksi erityisesti muotokuvista ja omakuvistaan. Mäcklin onkin jo kiinnittänyt huomionsa seuraavaan, Ahti Soinisen tekemään omakuvaan.

”Tämä on selvä Rembrandt-hahmo baskerinsa kanssa. Metallisankaiset silmälasit ovat hauska kontrasti. Tämä viittaa selvästi tiettyyn taiteen traditioon, mutta toisaalta tämä on aika humoristinen.”

Mäcklinin mielipiteillä on merkitystä, sillä hän arvioi taidetta työkseen, ja hänen kritiikkejään julkaistaan muun muassa Helsingin Sanomissa. Mutta jos taiteen määritelmäkin on monimutkainen, niin millä perusteilla joidenkin ihmisten mielipiteet siitä ovat arvokkaampia kuin toisten?

Ammattikriitikon, oli taiteen laji mikä tahansa, esimerkiksi musiikki, tärkein työkalu on asiantuntemus. Se taas kehittyy kokemalla ja analysoimalla taidetta mahdollisimman paljon.

”Kriitikon ammattitaito perustuu siihen, että on nähnyt taidetta paljon, ja on kärryillä siitä, millaista taidetta tällä hetkellä tehdään. Tulkinta taiteesta peilautuu aina aiempaan käsitykseen ja siihen, mitä on aiemmin nähnyt. Kun on nähnyt tarpeeksi paljon, kehittyy mieleen vähän kuin kartta, jonka avulla teoksia voi sijoittaa laajempiin asiayhteyksiin”, kuvailee Mäcklin.

Hän kertoo, että tällä hetkellä nykytaiteessa suosittuja aiheita ovat ilmasto ja niin sanottu posthumanismi, eli pyrkimys päästä eroon ajattelusta, jossa ihminen nähdään irrallisena luonnosta. Yksi keskeinen aihe on myös internetin jälkeinen aika. Tällaisessa taiteessa käsitellään sitä, miten internet on muuttanut maailmaa, ja millaista on elää digitaalisessa maailmassa.

Internetin jälkeinen aika on läsnä myös kuviksessa. Taidetta voidaan tehdä digitaalisesti, tai inspiraatiota hakea esimerkiksi sosiaalisesta mediasta tai pelimaailmasta.

Viherlaakson lukiolainen Maksim Kortsomkin esittelee teostaan läppäriltä. Hän on tehnyt sen piirtopöydällä ja käyttänyt siihen aikaa yli 10 tuntia. Teoksen hahmo on saanut innoituksensa Aion-nimisestä fantasiapelistä.

”Tässä on 20 kerrosta eli layeria. Tykkään opetella ja käyttää uusia tekniikoita, ja saan ideoita paljon peleistä ja elokuvista”, Kortsomkin kertoo. Häntä kiinnostaakin pelisuunnittelu.

Mäcklin kiinnittää huomiota teoksen moniin yksityiskohtiin ja ”dramaattiseen” valoon, jotka tuovat hänen mielestään teokseen persoonallisuutta.

”Taiteen kategoria on laajentunut ajan saatossa. Yksi keskustelu, jota on käyty jo muutama vuosikymmen on se, voidaanko videopelit laskea taiteeksi”, sanoo Mäcklin.

Pelihahmoja ei vielä näy isoimpien museoiden seinillä, mutta peleihin suhtautuminen on taidemaailmassa muuttumassa. Esimerkiksi viime vuonna Suomessa valittiin ensimmäinen pelitaiteen läänintaiteilija, jonka tehtävänä on muun muassa edistää pelitaiteilijoiden työllistymistä.

Myös kuvataiteen opinnoissa uusi teknologia ja sen mahdollistamat tekniikat on otettu huomioon.

”Välillä on tosin vaikeaa pysyä perässä”, naurahtaa opettaja Nina Luoma.

”Jotta nuoriin saa yhteyden, täytyy tietää, mikä heitä kiinnostaa. Sosiaalinen media on yksi sellainen osaalue, johon olen nyt saanut perehtyä työn puolesta. Pelit taas ovat sellainen juttu, jolla saa pojat helposti mukaan.”

Luoma kertoo, että opiskelijoiden lähtötaso on muuttunut vaihtelevammaksi. Aiemmin kaikilla oli jonkinlainen osaaminen esimerkiksi vesivärien käytössä. Nyt tunneilla on myös opiskelijoita, joille vesivärien käyttö voi olla täysin uutta, tai kokeilemisesta on pitkä aika.

Kuviksessa käytetään vielä perinteisiäkin käsityötekniikoita. Yhteistyössä japanilaisten opiskelijoiden kanssa toteutettiin Espoossa Kaitaan, Tapiolan ja Viherlaakson lukioissa projekti, jonka tuotoksia roikkuu Viherlaakson koulurakennuksen seinillä. Isoille kankaille on painettu opiskelijoiden maalauksia, joita Harri Mäcklin katselee kiinnostuneena. Yhdellä kankaista on Suomen luonnosta tuttuja lintuja. Sen on tehnyt Iiris Ruokolainen.

”Tässä on hauskoja teknisiä oivalluksia. Linnun punaista mahaa on esimerkiksi korostettu vastavärillä vedetyllä ääriviivalla”, Mäcklin kertoo.

Samoin hän ihastelee Tapiolan lukiossa opiskelevan Anni Ropposen työtä, jossa mustat viivat muodostavat ikään kuin valuvat kasvot.

”Tässä on käytetty itämaisen kalligrafian mieleen tuovaa viivaa, ja itkeviltä näyttävissä kasvoissa on vahva ekspressiivinen ulottuvuus.”, Mäcklin veistelee.

Vaikka tällaiset termit eivät olisikaan hallussa, jokainen voi silti arvioida omia ja toisten töitä ja oppia niistä jotakin.

Teosta voi lähestyä uudenlaisten ajatusten ja kokemusten mahdollistajana, josta kukin on vapaa ottamaan irti sen, minkä saa. Mäcklin vinkkaa, että teoksen tulkintaa kannattaa ajatella vuoropuheluna, jossa teokselle esitetään kysymyksiä. Mitä teos yrittää sanoa? Millaisin keinoin se yrittää kertoa sanomansa? Millaisia tunteita se herättää ja miksi? Miten teos liittyy taiteen tekemisen perinteisiin? Onko sillä jokin poliittinen sanoma?

”Kun teoksesta etsii aikansa vastauksia, yleensä sieltä alkaa löytyä jokin langanpätkä, joka tuntuu merkityksellisemmältä kuin muut, ja näin tulkinta alkaa muodostua”, Mäckin toteaa.

Lähdimme etsimään taideaarteita Viherlaakson lukion uumenista. Löytyikö niitä? Mäcklin on kotimatkalla hyvillä mielin:

”Oli positiivinen reissu! Teokset olivat tasoltaan oikein hyviä. Moni oli käyttänyt erilaisia tekniikoita oivaltavasti. Ei tullut sellaista oloa, että pitäisi väkisin keksiä teoksista jotakin sanottavaa”, kriitikko myhäilee.

Eli vinkki Kiasmaan, Emmaan ja Kuopion taidemuseoon: kierros lukioiden taidevarastoissa kannattaa! ✦

Juttu on julkaistu 4.5. ilmestyneessä Improbatur 2/2020 -lehdessä.

Jaa: