Kutsuimme kolme nuorta aikuista keskustelemaan monikulttuurisuudesta – “Olkaa omia itsejänne”

Ilmiöt ja yhteiskunta, Jutut

Tutkija Maïmouna Jagne-Soreau, somekoomikko Phuc Luu ja lukiossa opiskeleva Meeraf Mergia pohtivat esimerkiksi kokemaansa rasismia ja mistä olet -kysymystä.


Johannes Roviomaa
Maria Moulud

Mikä olisikaan parempi paikka keskustella monikulttuurisuudesta kuin Suomessa asuneen saksalaisen Carl Ludvig Engelin suunnittelema, Unioninkadulla Helsingissä sijaitseva Kansalliskirjasto, jonka käytävillä kiemurtelee yli sadan hyllykilometrin verran tietoa eri aikakausilta, eri kielillä, eri kulttuureista.

Käsite monikulttuurisuus on hieman erikoinen, sillä ei ole olemassa mitään kulttuuria, joka ei olisi monikulttuurinen. Yksikään kulttuuri ei ole syntynyt tyhjästä. Myöskään identiteetin yksiselitteinen määritteleminen ei ole maailman helpoin tehtävä.

Nyt maaliskuisena torstaina kirjaston nojatuoleille istahtaa kolme nuorta aikuista, jotka ovat lupautuneet keskustelemaan juuri näistä aiheista ja kertomaan esimerkiksi kokemastaan rasismista. Ennen kuin mennään siihen, annetaan keskustelijoiden esittäytyä.

“Mä olen Phuc, 21-vuotias ja Vietnamista. Asun Hakunilassa Vantaalla. Olen kasvanut Itä-Helsingissä ja opiskellut Helsingin Yhteislyseossa”, Phuc Luu aloittaa.

“Olen Meeraf, 18-vuotias ja Helsingin Medialukiosta. Asun Tikkurilassa aivan Vantaan rajalla. Mun vanhemmat on Etiopiasta. Mä olen syntynyt ja asunut koko elämäni Suomessa”, Meeraf Mergia jatkaa.

“Olen Maïmouna, 26-vuotias. Muutin Ranskasta Suomeen seitsemän vuotta sitten. Olen tutkijana yliopistossa”, Maïmouna Jagne-Soreau kertoo.

Maïmouna Jagne-Soreau, Meeraf Mergia, Phuc Luu
Meeraf Mergia (vasemmalla), Phuc Luu (oikealla) ja Maïmouna Jagne-Soreau (vasemmassa alakulmassa).

Haastateltavien kanssa on sovittu etukäteen, että tarkoitus ei ole löytää helppoja ratkaisuja monimutkaisiin kysymyksiin. Tärkeintä on keskustelu.

Maïmouna Jagne-Soreau: Phuc sanoit, että olet Vietnamista, ja Meeraf sanoit, että vanhempasi ovat Etiopiasta. Oliko syy siinä, että olemme keskustelemassa monikulttuurisuudesta, vai esittelettekö aina itsenne näin?

Meeraf Mergia: Tällä kertaa esittelin itseni näin, koska olemme keskustelemassa monikulttuurisuudesta. Yleensä en sano, että olen Suomesta. Kysyjä tietää jo, että olen täällä. Hän haluaa tietää, mistä minun juureni ovat, ja sen takia sanon, että olen etiopialainen.

Phuc Luu: Keskustelun aiheen takia oli luontevaa sanoa tässä, että olen Vietnamista. Muuten olen kotiutunut ja sopeutunut Suomeen niin hyvin, että yleensä kun joku ulkopuolinen kysyy asiaa, vastaan olevani kotoisin Helsingistä ja Vantaalta.

Jagne-Soreau: Mistä olet -kysymys ei välttämättä tarkoita mitään pahaa. Sillä tehdään silti eroa meihin ja muihin. En koe olevani suomalainen, mutta se ei haittaa minua. Olen ylpeä siitä, että olen ranskalainen, ja se riittää minulle. Ei minun tarvitse kokea olevani suomalainen, vaikka asun täällä.

 

Suomalainen vähemmistö- ja kotouttamispolitiikka perustuu yhä varsin yksinkertaisiin oletuksiin: ihmisten kielestä, kulttuurista ja identiteetistä voi muodostaa selväpiirteisen kimpun ja sen mukaan määritellä etnisesti ja kulttuurisesti. Yksi esimerkki tästä on suomalainen väestörekisterijärjestelmä, johon kirjataan ylös jokaisen äidinkieli, mutta joka tarjoaa mahdollisuuden vain yhden äidinkielen rekisteröintiin.

Ongelmana on, että kaikki ihmiset ja kulttuurisen elämän muodot eivät mahdu selvärajaisiin muotteihin. Mitä kirjata väestörekisterijärjestelmään, jos on vaikkapa kaksikielinen?

Luu ja Mergia eivät koe juuri kieliasiaa ongelmaksi – heidän äidinkielekseen on merkitty suomi, ja sen he myös kokevat ainoaksi äidinkielekseen – mutta muuten määritelmät tuntuvat heistä kapeilta. He ovat asuneet koko elämänsä Suomessa, mutta heidän vanhempansa ovat syntyneet Suomen ulkopuolella. Kumpikin on käynyt vanhempiensa kotimaassa muutamia kertoja. Luu ja Mergia kokevat olevansa suomalaisia, mutta samanaikaisesti Luu näkee itsensä suomenvietnamilaisena ja Mergia suomenetiopialaisena.

Meeraf Mergia, Phuc Luu
Meeraf Mergia (vasemmalla) ja Phuc Luu.

Mergia asuu veljensä ja vanhempiensa kanssa Vantaan Tikkurilassa. Vantaalla puhuttiin viime vuoden alussa äidinkielenä suomen, ruotsin ja saamen lisäksi 117 eri kieltä. Vieraskielisten osuus on siellä suurempi kuin missään muussa Suomen kunnassa, noin 18 prosenttia. Koko maan väestöstä vieraskielisten osuus on noin seitsemän prosenttia.

Mergian vanhempien äidinkieli on amhara. Se on Etiopian toiseksi suosituin kieli, jota puhuu arviolta yli 21 miljoonaa ihmistä äidinkielenään ja neljä miljoonaa ihmistä toisena kielenä.

Mergia: Emme ole veljeni kanssa mitään parhaita amharan puhujia. Puhumme toisillemme vain suomea, äidille amharan ja suomen sekoitusta, isälle englannin ja amharan sekoitusta.

Myös Luu asuu Vantaalla, Hakunilassa. Hänen kotonaan puhutaan vietnamia. Hän asuu äitinsä ja kolmen siskonsa kanssa.

 

Luu tunnetaan sosiaalisessa mediassa taiteilijanimellä Koiraluu, jonka Facebook-sivulla on yli 39 000 tykkääjää ja Instagramissa noin 15 000 seuraajaa. Videoillaan hän käsittelee ennakkoluuloja ja stereotypioita, usein itseironian avulla. Sketsien tekeminen on samalla identiteettityötä ja tapa käsitellä vaikealtakin tuntuvia aiheita, kuten rasismia ja koulukiusaamista.

Ihmisen identiteetti on pirstaleinen, eikä kulttuuri, etninen tausta, uskonto tai mikään muu tekijä yksiselitteisesti määrittele sitä enää samalla tavoin kuin ennen. Suomalainen väestörakenne on silti edelleen varsin yhtenäinen: esimerkiksi suomea äidinkielenään puhuvia on maassa noin 88 prosenttia.

Väestörakenteesta huolimatta käsitys yhden kulttuurin Suomesta on keinotekoisesti luotu tarina, jota alettiin sepittää nationalismin nousun aikaan 1800-luvulla. Sieltä nykyajan rasismi ja ennakkoluulot osin polveutuvat.

Kaikki tämän jutun haastateltavat ovat kohdanneet elämänsä aikana rasismia. Se on tutkimusten valossa hyvin yleistä vähemmistöryhmien keskuudessa.

Jagne-Soreau: Viime kesänä minulla oli todella ikävä kohtaaminen poliisin kanssa, joka käytti etnistä profilointia minuun. Minun piti näyttää paperit ja todistaa, että en ole prostituoitu tai huumeaddikti. Se oli aivan hullua. Silloin oli ainoastaan kyse ihonväristäni. Kutsuisin sitä rasismiksi, ehdottomasti.

Etnistä profilointia on esimerkiksi se, jos poliisi pysäyttää kadulla tai vaikka kauppakeskuksessa ihmisen etnisen taustan, ihonvärin tai uskonnon perusteella ja tarkastaa tämän henkilöllisyyden. Svenska social- och kommunalhögskolanin tuore tutkimus osoittaa, että etniseen profilointiin liittyvät pysäytykset ovat ongelma yhteiskunnassamme. Etninen profilointi on kielletty lailla.

Mergia: Olen kokenut rasismia. Kyllä se kuuluu siihen, että on ulkomaalainen. Just viime viikonloppuna, kun kuljin Helsingissä kadulla, niin joku vanhus tuli huitomaan keppiään ja huusi, että pois täältä.

Luu: Varsinkin lapsuudessani mua kiusattiin aina. Heitettiin sellaista zing zong -läppää. Mitä enemmän olen kasvanut, sitä enemmän se on vähentynyt.

Mergia: Mulla oli vähän chillimpi lapsuus, mä en kokenut rasismia. Ei mulle ehkä uskallettu. Mä olin vähän pelottava lapsena. Yläasteella rasismia tuli todella paljon vastaan. Opettajiltakin kuuli rasistisia juttuja tosi usein. Se oli yllättävää ja outoa. Kun pääsin yläasteelta pois, lukiossa taas helpottui ihan sairaasti.

Mergia käy Helsingin medialukiota, jonka yli 800 oppilaasta noin viidesosa on maahanmuuttajataustaisia. Monikulttuurisuus näkyy konkreettisesti esimerkiksi kurssitarjonnassa: vaikkapa islamin opetusta on paljon.

Mergia: Yleisesti monikulttuurisuudesta puhutaan meidän lukiossa tosi positiivisessa valossa. Meillä on paljon monikulttuurisia henkilöitä. Sillä ei ole väliä, mistä taustoista tulet, löydät kyllä kavereita.

Luu puolestaan kävi lukion Helsingin Yhteislyseossa. Suurimmaksi osaksi hän piti lukio-opiskelusta, ilmapiiri oli avoin ja yhteisöllinen, mutta koulunkäyntiin liittyy myös muutamia ikäviä muistoja.

Luu: Ainakin mä muistan, kun joskus lukiossa pari tyttöä laittoi kuvan WhatsApp-ryhmään värjättyään hiuksensa ja kysyi, näettekö jotain eroa. Kun vastasin, että en huomaa uusissa hiuksissa mitään eroa, tytöt pilkkasivat, että näkeekö tuollaisilla silmillä mitään.

 

Jagne-Soreau on kasvanut Ranskassa ja innostui teininä Pohjoismaista. Hän opiskeli pohjoismaista kirjallisuutta Sorbonnen yliopistossa, muutti vuonna 2011 Erasmus-vaihdon kautta Helsinkiin ja ihastui siihen, että kaikkien ei tarvitse olla ulospäinsuuntautuneita koko ajan. Ihmiset antavat etäisyyttä ja kunnioittavat henkilökohtaista tilaa.

Maïmouna Jagne-Soreau
Maïmouna Jagne-Soreau.

Viime vuonna Jagne-Soreau kirjoitti Ylioppilaslehteen esseen monikulttuurisuudesta. Hän esitti idean, jonka mukaan Suomen tulisi luopua monikulttuurisuudesta, koska se ei johda enää riittävästi hyvään. Päinvastoin monikulttuurisuus lisää sytykkeitä rasismille ja syrjinnälle yhteiskunnassamme. Hänestä monikulttuurisessa valtiossa ihmiset eivät ole yhdenvertaisia, vaan heidät erotetaan omiin lokeroihinsa, oman vähemmistönsä edustajiksi.

Yleensä monikulttuurisuutta koskevan kritiikin on ajateltu kuuluvan ihmisille, jotka ovat rasisteja tai vastustavat kiihkeästi maahanmuuttoa. Jagne-Soreau ei kuulu kumpaankaan joukkoon.

Monikulttuurisuuden sijaan Jagne-Soreau on tarjonnut postnationalismin ideaa, jossa ihmisiä ei jaoteltaisi etnisen taustan, kulttuurin, uskonnon tai minkään muun ominaisuuden perusteella lokeroihin.

Toisin sanoen: Ihmisten olisi syytä kohdata toisensa ensisijaisesti yksilöinä ilman vahvoja ennakko-oletuksia siitä, mihin ryhmään tai yhteisöön hänet pitäisi esimerkiksi sukunimensä, ulkonäkönsä, pukeutumisensa tai korostuksensa perusteella sijoittaa.

Jagne-Soreau: Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla valkoinen, musta, maahanmuuttajataustainen tai mitä tahansa. Tämä on tärkeää ymmärtää varsinkin siinä vaiheessa, kun nuoret vielä etsivät omaa identiteettiään.

Mergia: Olkaa omia itsejänne. Ihan sama, oletko ulkomaalainen tai et, ole vapaasti sitä, mitä haluat olla. Sitä ei tarvitse mitenkään hävetä. Kannattaa jatkaa eteenpäin, vaikka kokeekin kiusaamista tai syrjintää.

Luu: Monien maahanmuuttajataustaisten nuorten uravalinnoissa näkyy, että vanhemmat vaativat heiltä koulunkäyntiin liittyen paljon. Vanhemmat pakottavat hankkimaan hyviä kouluarvosanoja, koska eivät ymmärrä, että Suomi on mahdollisuuksien maa. He luulevat, että täällä ainoa tie menestykseen on lääkäri, ydinfyysikko tai joku insinööri. Kuitenkin täällä räppäri voi tienata yhtä hyvin kuin lääkäri.

Mutta mitä haastateltavat ajattelevat omasta tulevaisuudestaan? Mitä he haluavat tehdä työkseen?

Jagne-Soreau: Haluan professoriksi jonain päivänä. Ehkä sitten, kun olen 50-vuotias. Haluan elää Suomessa tai jossain muussa Pohjoismaassa. Ehkä muutan Yhdysvaltoihin tekemään tutkimusta väitöskirjani jälkeen. Toinen haaveeni on kirjoittaa historiallinen elämäkerta.

Mergia: Katsotaan, kun pääsen lukiosta, että miten koulumotivaatio menee, haenko ammattikorkeakouluun vai yliopistoon. Mä haluaisin olla liikunnanohjaaja tai liikunnanopettaja.

Luu: Standup-komiikka ja radiojournalismi kiinnostavat. Ehkä ne voi yhdistää.

Julkaistu 7.5. ilmestyneessä Improbatur 2/2018 -lehdessä.

Jaa: