Kun mieli täyttyy vaikeista kysymyksistä, Improbaturin epävirallinen tietäjä auttaa

Jutut

Mitä tehdä, kun maapallo on tulessa, ei halua juoda viinaa ja tuntuu, että on kaiken lisäksi ihan yksin? No, ensimmäinen askel on se, että uskaltaa kysyä. Ja silloin Interneiti auttaa.

Iida Sofia “Interneiti” Hirvonen
Annika Leppäaho

Mitä tehdä, jos seksi ja seksuaalisuus eivät kiinnosta?

Dear seksinkammoaja. Olet normaali, joskaan sinusta ei välttämättä tunnu siltä. Kaikkien seksuaalisuus on erilaista ja usein myös muuttuvaa Aseksuaalisuuden käsite ja siihen liittyvä tietous voivat auttaa sinua ymmärtämään tuntemuksiasi.

Teoriani on, että seksuaalisuudessa on kyse energiasta, joka virtaa ihmisissä ja heidän välillään, samaan aikaan henkisestä ja fyysisestä lähteestä. Jos seksi ei kiinnosta, energian voi suunnata muihin kohteisiin. On niin paljon muutakin tekemistä kuin seksi. Voi tutustua ihmisiin platonisissa merkeissä, tutkia maailmaa, opiskella… Muista, ettei seksivälinpitämättömyyden tarvitse tarkoittaa rakkaudettomuutta eikä myöskään sitä, ettet voisi saada lapsia ja parisuhdetta.

Kannattaa olla avoin mahdollisuudelle, että joku päivä suhde seksuaalisuuteen muuttuu. Itse aloin nauttia seksistä toisen ihmisen kanssa vasta 26-vuotiaana tai jopa myöhemmin, kun aloin katsoa pornoa ja löysin kumppanin, jonka kanssa opin kommunikoimaan avoimesti asioista.

Mistä saada vertaistukea ollessaan absolutisti ja päihdevapaa?

Jos olet päätynyt absolutismiin ongelmallisen päihteidenkäytön takia, AA-kerhosta voi saada anonyymiä vertaistukea. Perehdy buddhismiin tai stoalaisuuteen, lataa jokin sober-appi, hanki uusi harrastus. Säännöllinen urheilu tuottaa natural high -fiiliksiä, niin ärsyttävää kuin se onkin. Hyväksy se, että elämä voi tuntua ankealta ilman päihtymystä.

Asiasta kannattaa puhua jonkun kanssa, johon voit luottaa. Useimmat ihmiset ymmärtävät hyvin absolutismin ja kunnioittavat päätöstä, vaikka joisivat itse. Jos ystäväsi eivät tue sinua, he ovat daijuja. Ehkä siinä tapauksessa kannattaa yrittää etsiä muita selväpäisiä kavereita.

Haaastavampia tilanteita ovat juhlat ja muut tilaisuudet, joissa päihteiden käyttöä ei voi oikein paeta. Itselläni on toisinaan tällaisissa tilanteissa selvinpäin ollessa olo, että oman itsen ja muiden välillä on jonkinlainen muuri. Toisilla on vain joku ”meininki” ja ”hauskaa”, johon ei pääse käsiksi. Se pitää vain hyväksyä, lähteä kotiin kun siltä tuntuu – ja kiittää valintojaan siitä, ettei tarvitse seuraavana muiden tavoin kärvistellä krapulaansa, vaan voi tehdä mitä haluaa.

Onko mahdollista päästä irti tule­vaisuuteen liittyvästä ahdistuk­sesta? Kuinka kasvaa aikuiseksi epävakaassa maailmassa?

Sosiaalista mediaa selatessa ja uutisia lukiessa saattaa iskeä maailmantuska. Miksi edes yrittää, kun ilmastonmuutos kuitenkin korventaa planeettaamme ennennäkemättömällä vauhdilla? Kysymys on eksistentiaalinen. Tunne koko ajan uhkaavammaksi muuttuvasta tulevaisuudesta ei ole kuitenkaan uusi.

1960-luvulla toisesta maailmansodasta oli kulunut vasta vähän aikaa. Vietnamin sodan kauhut olivat käynnissä, ja monet nuoret pelkäsivät uuden sodan käynnistymistä. Se tuntui hyvin epävakaalta ajalta. Myös kylmän sodan aikaan nuoret pelkäsivät aktiivisesti ydinsotaa, eli käytännössä sitä, että koko maailma räjähtää yhdellä kertaa.

Kannattaa muistaa, että aikamme on historiallisen turvallinen, ainakin Suomessa. Esimerkiksi nuorison katuväkivalta on vähentynyt tilastollisesti vuosi vuodelta. Sodat sekä murhat tappavat globaalisti vähemmän ihmisiä kuin koskaan koko maailmassa. Tämä tieto ei tarkoita sitä, että pitäisi kääntää selkänsä maailman ongelmille tai vähätellä niitä.

Jos löydät sinua erityisesti koskettavan aiheen, voit myös purkaa maailmantuskaa aktivismiin. Mielenosoituksessa käyminen voi olla merkityksellistä ja vapauttavaa. Ei kannata kuitenkaan antaa valtaa syyllisyydentunteelle, joka voi syntyä siitä, ettei jaksa kiinnittää huomiota joka asiaan tai muka ”tee tarpeeksi”. Globaaleja päästöjä ja eriarvoisuutta tuottavat suuryritykset ja finanssivetoinen globaali kapitalismi, et sinä, vaikka olisitkin valkoinen suomalainen hetero lukiolaisjäbä.

Kyllä se siitä helpottaa, kun vanhenet. Paitsi ettei ole helpottanut kyllä minun kohdallani, vaikka olen jo kolmekymppinen – mutta tunnen oppineeni elämään maailman kauhuista huolimatta.

Miten muut ovat löytäneet sen tuki­ pilarin vierelleen, mutta minä en?

Syitä tilanteeseen voi olla monia. Sisäänpäinkääntyneisyyteen taipuvat ihmiset saattavat luoda ihmissuhteita hitaammin kuin muut. Heillä kestää aikaa löytää kiinnostavia ihmisiä, muodostaa heihin suhteita ja avautua intiimisti. Onneksi tällaisten ihmisten suhteet usein muodostuvat merkityksellisiksi ja jopa kestävät pitkään.

Voi olla, että olet myös jollain muulla tapaa erilainen kuin vaikka koulukaverisi. Kaikki ihmiset eivät löydä itsensä kanssa samalla aaltopituudella olevaa ystävää tai kumppania vielä lukioiässä. Itse olin vielä lukiossa yksinäinen, eivätkä nuo vuodet tuntuneet ollenkaan helpoilta. Ajattelin, että minussa on jotain perustavanlaatuisesti vialla, enkä koskaan tapaa ihmistä, jonka kanssa olisi helppo olla. Tilanne helpotti vasta aikuisena. Muihin ihmisiin tutustumista auttaa sen tajuaminen, että pitää olla aidosti kiinnostunut toisista.

Välillä tuntuu, että mielen­terveysongelmat on trendikkäitä ja kiinnostava luonteenpiirre. Kuinka onnistua puhumaan avoimesti omista ongelmistaan ja persoonastaan, ilman että se koetaan itsensä korostamisena ja keksittynä puppuna?

Julma pulma. Elämme koko ajan intensifioituvassa tunnustamisen ja jakamisen kulttuurissa. Paras tapa saada huomiota on puhua asioista oman itsen kautta, oli kyseessä masennus, ilmastonmuutos tai seksuaalisuus. Siksi tämänhetkisessä sosiaaalisen median ympäristössä, esimerkiksi Instagramissa, ”vilpitönkin” puhe tuppaa usein tuntumaan opportunistiselta itsebrändäykseltä.

Avoimuuteen liittyy kuitenkin paljon hyvää. Esimerkiksi masennus oli suomalaisessa kulttuurissa vuosikymmeniä asia, jota ihmiset eivät osanneet tai uskaltaneet sanallistaa. Onneksi ilmapiiri on tunteista puhumisen suhteen on muuttunut nopeasti. Se, että olet avoin muille ihmisille ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarvitsisi jakaa kaikkea aina kaikille. On aivan ok pitää henkilökohtaisimmat tunteet itsellään ja avautua niistä vain luotettavimmille ystäville. Salaisuuksiakin saa olla. Yksityisyys on ajassamme aliarvostettu asia.

Mitä tehdä, jos minua kohtaan ollaan rasistisia?

Jos rasismi tapahtuu koulussa, olisiko vaikka joku opettajista tai kouluterveydenhuollon henkilökunnasta sellainen, jolle voisit kertoa? Rasismia ei tarvitse koskaan sietää. Se on kuitenkin valitettavan monessa paikassa rakenteellista, eli se voi näkyä vähättelynä niidenkin aikuisten puolelta, joiden pitäisi olla tukenasi. Puhu asiasta ja tunteista ystävillesi. Etsi vertaistukea ja samanhenkisiä ystäviä esimerkiksi aktivismin avulla.

Kuinka selviän monta vuotta ihmisten kanssa, joiden arvomaailma poikkeaa täysin omastani?

Voit yrittää tietenkin väitellä ja keskustella ihmisten kanssa, mutta sinun ei myöskään tarvitse käyttäää energiaa ajattelusi perustelemiseen. Helpommin toimeen tulee, jos keskustelet koulukaverisi kanssa jostain ihan muusta kuin arvomaailmaan kriittisesti liittyvistä kysymyksistä. Voi olla, että tästä syystä kouluaikana syvällisten ystävyyssuhteiden muodostaminen on sinulle vaikeaa.

Hienoa kuitenkin kuulla, että et ole omaksunut noin vain ympärilläsi olevien ihmisten arvomaailmaa, vaan ajattelet itse. Nyt käynnissä olevat vuodet voivat tuntua pitkiltä (nuorena aika kulkee hitaammin kuin vanhempana. Tämä on mahtavaa jos ”menee hyvin” ja on paljon ystäviä ja hyvät välit perheeseen. Jos ei tunnu siltä, nuoruus voi tuntua helvetiltä), mutta ne eivät kestä ikuisesti. Voisitko löytää samanhenkisiä ihmisiä muualta kuin koulusta? Hakeudu kohti kiinnostuksiasi ja etsi samankaltaisia ihmisiä vaikka harrastuksista, järjestöistä tai nettiyhteisöistä.

Julkaistu 2.8. ilmestyneessä Improbatur 3/2021-lehdessä.

Jaa: