Kun palaset loksahtivat kohdalleen

Henkilöt, Jutut

Elämä menee hukkaan, jos sen elää muiden asettamassa roolissa. Tämän tietää muotibloggaaja Mona Kuoppamaa.


Annaleena Kuronen
Meri Björn
MEIKKI JA HIUKSET: Paavo Rosberg

Sinä iltana hän oli matkalla kaverin järjestämiin drag-bileisiin.

21-vuotiaan nummelalaisen bloggaajan silmissä oli luomiväriä, päällä Tukholmasta hankittu mekko ja päässä hulmuavan pitkä peruukki.

Thing for the Bling -muotiblogistaan tunnetulle pukeutujalle roolileikit olivat toki tuttuja. Kaksi vuotta aiemmin hän oli ostanut bloginsa ensimmäiseen päivän asu -postaukseen askin tupakkaa ja liimannut tupakat kuumaliimalla aurinkolaseihin Lady Gagan Telephone-musiikkivideon hengessä.

Sitten hän oli ostanut elämänsä ensimmäiset korkokengät. Ne olivat Alexander Wangin paksupohjaiset bootsit koossa 38.

Drag-bileiden iltana peilikuvasta katsoi kuitenkin ensimmäistä kertaa nainen, päästä varpaisiin. Se pieni hetki peilin edessä muutti kaiken.

”Yhtäkkiä kaikki oli päivänselvää. Olin ollut pitkään hukassa itseni kanssa, mutta sitten palaset loksahtivat kohdalleen. Tajusin, että tämä on häivähdys siitä ihmisestä, joksi minun pitää tulla”, hän kertoo.

Seuraavana keväänä hän käveli Nummelan terveyskeskukseen ja pyysi lähetteen sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalle.

 

Kevät on täällä! Haluatteko tietää, mikä on minun mielestäni kaikista varmin kevään merkki? Se ei ole kauniisti paistava aurinko eikä se ole ulkona ihanasti visertävät linnut, ei ei. Varmin merkki keväästä on kun minä alan haaveilla valkoisesta liehuvasta pitsimekosta ja kaikesta muusta boheemista. Näin tapahtuu joka vuosi! Iskeekö teihinkin keväisin boho-kuume?

Yllä oleva teksti on blogista nimeltään Mona Bling. Sitä kirjoittaa 24-vuotias Mona Kuoppamaa. Hän asuu Espoossa poikaystävänsä kanssa ja työskentelee myyjänä.

Nummelan terveyskeskuksessa alkanut sukupuolenkorjausprosessi on kestänyt jo pari vuotta.

”Perhe, ystävät ja sukulaiset ovat olleet todella hyvin tukenani koko prosessin ajan. Muutama ystävä on lopettanut yhteydenpidon, ja vanhempien sukulaisten kanssa on ollut sellaista kipuilua, että välillä unohtuu mun oikea nimeni”, Kuoppamaa kertoo.

”Ei se haittaa, jos vanha nimi lipsahtaa vahingossa. Mutta jos joku tahallaan kutsuu mua väärällä nimellä, pyydän häntä korjaamaan virheensä. Oikean nimen käyttäminen kertoo kunnioituksesta toista ihmistä kohtaan.”

Kuoppamaalla on valkosankaiset silmälasit, huolitellut kynnet ja paljon koruja. Kun hän puhuu, hän sukii pitkiä hiuksiaan. Ohikulkijat eivät ikinä arvaisi, että vielä muutama vuosi sitten hän oli tuntemattomien ihmisten silmissä mies.

”Töissä asiakkaat tädittelevät mua usein. Se on ihanaa. Myös väärinsukupuolittamista tapahtuu joskus. Se tuntuu kurjalta, mutta en stressaa hirveästi siitä, mitä muut ajattelevat. Tiedän itse, kuka olen, ja poikaystäväni näkee minut vain naisena. Hän kertoo minulle usein, että olen tosi kaunis. Se riittää.”

 

Suomessa syntyvät lapset merkitään väestörekisteriin joko miehiksi tai naisiksi.

Monet ovat tyytyväisiä heille lapsena määriteltyyn sukupuoleen, koska se vastaa heidän sukupuoli-identiteettiään. Heitä kutsutaan cissukupuolisiksi.

Transsukupuoliseksi puolestaan kutsutaan henkilöä, jonka sukupuoli-identiteetti ei vastaa hänelle syntymässä määriteltyä fyysistä sukupuolta.

Karkeasti yksinkertaistettu esimerkki voisi olla se, että ihminen ikään kuin kokee olevansa nainen miehen kehossa tai mies naisen kehossa. Keskeinen käsite transsukupuolisuudessa on dysforia, joka tarkoittaa henkilön kokemaa pahaa oloa tai ahdistusta omasta kehosta.

Sukupuoliristiriitaa pyritään hoitamaan sukupuolenkorjausprosessilla. Transsukupuolinen ihminen itse määrittää, kuinka paljon lääketieteellisiä hoitoja hän itse tarvitsee. Vain osa käy läpi sukupuolenkorjausprosessin, joko osittain tai kokonaan.

”Transihmisten kokemukset omasta sukupuolestaan vaihtelevat. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa olla trans. Jokaisen tarina ja kokemus on erilainen”, Kuoppamaa kertoo.

Tietoisuus transsukupuolisuudesta on lisääntynyt viime vuosina internetin, viihdeteollisuuden ja joidenkin julkisuuden henkilöiden, kuten pappi Marja-Sisko Aallon, ex-urheilija Caitlyn Jennerin tai Orange Is the New Black -sarjan näyttelijä Laverne Coxin myötä.

Näkyvyyttä tarvitaan: on paljon ympäristöstä kiinni, millainen elämänlaatu transihmisellä on.

”Positiivisempi ilmapiiri auttaa sukupuolensa kanssa painivia selviytymään paremmin”, Kuoppamaa sanoo.

Parhaimmassa tapauksessa henkilöä tuetaan ja hänen annetaan elää elämää ihmisenä, joka hän on. Pahimmassa tapauksessa ympäristö voi painostaa häntä olemaan jotain, mitä hän ei ole.

”Transihmisten itsemurhaprosentti on edelleen tähtitieteellinen verrattuna muihin ihmisiin.”

Tämä on totta. Esimeriksi Ruotsissa vuonna 2006 julkaistu tutkimus osoittaa, että itsemurhaa on pohtinut peräti 65 prosenttia ja yrittänyt yli 20 prosenttia transnuorista.

Oman sukupuoli-identiteetin löytämiseen saattaa kulua vuosikymmeniä. Monet löytävät itsensä vasta keski-iässä tai vanhuksina, toiset pystyvät kertomaan sukupuoliristiriidastaan jo lapsena.

”Transihmisten tarinoille on tyypillistä, että ennen kuin on löytänyt oman suunnan, on menty ensin todella paljon toiseen suuntaan. YouTube on pullollaan videoita transnaisista, jotka ovat entisessä elämässään bodanneet itsensä lihaksikkaiksi, menneet armeijaan, hankkineet lapsia ja koittaneet parhaansa mukaan olla aviomiehiä ja isiä, mutta lopulta hyväksyneet itsensä ja aloittaneet myöhemmin prosessin. Samoin jotkut transmiehet ovat olleet aiemmin kauneuskuningattaria”, Kuoppamaa kertoo.

”Kaikilla on oma prosessi.”

[stag_icon icon=

Mona Kuoppamaa tiesi jo pienenä haluavansa olla Disney-prinsessa. Hän leikki usein omissa maailmoissaan, maalasi ja piirsi. Kaikki hänen kaverinsa olivat tyttöjä.

Kun tiedossa oli sukulaisen hautajaiset tai rippijuhlat, ja vanhemmat pyysivät Kuoppamaata laittamaan poikien puvun päälle, hän itki ja potki vastaan. Juhlapukeutuminen oli aina tappelun tulos.

”En ole varmaan ikinä vängännyt vastaan millekään niin paljon. Lopulta menin juhliin yleensä valkoisessa t-paidassa, ilman pikkutakkia.”

Ala-asteella alkoi töniminen ja haukkuminen. Reppu saattoi hävitä ja löytyä päivän päätteeksi roskiksesta. Opettajat eivät ottaneet Kuoppamaata tosissaan, kun hän yritti kertoa asiasta.

”Ihmiset pitivät minua yliherkkänä. Minulle toitotettiin, että älä itke koko ajan kaikista asioista, ei pojat itke tolleen.”

Yläasteella Kuoppamaa vaihtoikin tekstiilityön puukäsitöihin, alkoi käyttää huppareita ja hengailla poikaporukoissa.

”Yritin olla jotain, mitä en ollut.”

Sitten alkoi uusi elämänvaihe. Keväällä 2010 Kuoppamaa sai kuulla päässeensä Kallion ilmaisutaidon lukioon Helsinkiin. Ensimmäisenä koulupäivänä hänellä oli päällään sininen ruutukuvioinen slipoveri, ruskea pappabaskeri, rubiikinkuutiokaulakoru ja kirppisfarkut.

”Mulla oli ihan hirveä tyyli, mutta silloin koitin olla erilainen. Alkoi ihan uudet kuviot ja tapasin samanhenkisiä ihmisiä. Se oli käännekohta.”

Kuoppamaa valitsi kaikki mediakurssit ja alkoi haaveilla toimittajan urasta. Eräällä kurssilla hän teki juttua seksuaalivähemmistöistä ja haastatteli työtään varten tv-juontaja Mikko Silvennoista.

”Silvennoinen mainitsi, että populaarikulttuurissa ja televisiossa on jo aika paljon käsitelty homoutta, mutta transihmiset ovat seuraava asia, josta ruvetaan puhumaan. Silloin kuulin ensimmäistä kertaa transsukupuolisuudesta, mutta en osannut vielä yhdistää niitä palasia, joita mulla oli itselläni ajatuksissa ollut.”

Kuoppamaa tanssi vanhojentanssit kahdesti tumma puku päällään, koska ilmaisutaidon lukiossa poikia oli niin vähän. Hän olisi halunnut tanssia pojan kanssa, mutta se ei ollut mahdollista.

”Silloinkin vaan ajattelin, että tämä nyt vain menee näin. Ajattelin jossain vaiheessa mielessäni, että kaikki homot haluavat varmaan olla naisia. Myöhemmin tajusin, että sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen ovat kaksi täysin eri asiaa. En mä ollutkaan homo, siis mies joka tykkää miehistä, vaan hetero – nainen, joka tykkää miehistä.”

Vanhojentanssien jatkoilla hän vaihtoi puvun pois.

 

”Musta tuntuu, että mä olen nainen.”

Vielä hetkeä aiemmin silmiin katsonut nummelalainen terveyskeskuslääkäri siirsi katseensa lattiaan. Seurasi kiusaantunut väittely.

”Oletko ihan varma, eihän sinun nyt tarvitse mihinkään klinikalle mennä, olet varmaan vain hämmentynyt”, lääkäri mutisi.

Kuoppamaa pysyi tiukkana. Hän piti huolta siitä, että lääkäri todella kirjoitti lähetteen sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalle.

Nyt kokemukselle voi jo hiukan nauraakin, vaikka asia on vakava.

”On hassua, kuinka vähän lääkärit tietävät transihmisistä. Siksi monelle voi olla hirveän iso kynnys mennä lääkärille, ihan normaaleissakin asioissa, koska pitää antaa ensin 15 minuutin luento omasta olemisestaan. Koulutusta pitäisi ehdottomasti lisätä näistä asioista.”

Helsingin Meilahdessa sijaitsevalta poliklinikalta alkoi vuoden kestänyt prosessi, jonka aikana Kuoppamaa kävi kerran kuukaudessa haastatteluissa ja testeissä. Hän kirjoitti omaelämäkerran lapsuudestaan ja ihmissuhteistaan. Lisäksi lääkärit varmistivat, ettei hän kärsi mielenterveysongelmista. Vasta sitten hän pääsi aloittamaan hormonihoidot.

”Moni on kysynyt, milloin aloit olla nainen. Ihmisten olisi hyvä tajuta, että tämä prosessi sai alkunsa jo paljon ennen varsinaisen sukupuolenkorjausprosessin aloittamista. Ei sukupuoli ole vain fyysinen sukupuoli, vaan myös se, mitä ihminen tuntee sisällään. Mietin jo lapsena, että ’seuraavassa elämässä mä oon tyttö’. Onneksi tajusin, ettei tarvitse odotella mahdolliseen seuraavaan elämään”, Kuoppamaa sanoo.

 

Vaikka Suomessa valtio korvaa transsukupuolisten hormonihoidot, ei lainsäädäntö kaikilta osin kunnioita heidän ihmisoikeuksiaan. Suurin epäkohta esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Amnestyn ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun mukaan on se, että transsukupuoliset pakotetaan sterilisaation. Sukupuolenkorjaus hyväksytään juridisesti vasta kun henkilö on todistanut lisääntymiskyvyttömyytensä.

Kyse on kuin rumasta vaihtokaupasta: Jos haluat olla virallisesti sitä sukupuolta, joksi itsesi koet, joudut luopumaan mahdollisuudesta saada biologisia lapsia.

”Kaikilla pitää olla oikeus omaan kehoonsa ja siihen, että saa olla passissa samaa sukupuolta kuin on päänkin sisällä”, Kuoppamaa sanoo.

Transsukupuolisia on arvioitu olevan yksi tuhannesta, mutta kansainvälisesti vain noin yksi 50 000 transnaisesta ja 100 000 transmiehestä hakeutuu hoitoon. Suomessa sukupuolen korjausleikkauksia tehdään vuosittain arviolta 50 ihmiselle.

”Tavallaan ihmisten jotka eivät ’usko’ tätä asiaa on helppo vedota biologiaan: että oot syntynyt tällaisena, sun pitää olla tällainen. Se on selkeä ase, jota käyttää.”

 

Kun Kuoppamaa perusti muotibloginsa vuonna 2010, hän päätti, että hänestä tulee maailman tunnetuin muotibloggaaja. Kuoppamaa pääsikin kirjoittamaan kuuluisalle suomalaiselle blogiportaalille ja muotilehteen. Hän kävi lehdistötapahtumissa syömässä kuppikakkuja, ja hänen päivän asu -stailauksiaan seurasivat parhaimmillaan tuhannet kävijät.

Jossain vaiheessa pintaliito alkoi ahdistaa, ja Kuoppamaa poisti bloginsa. Yksi syy ensimmäisen blogin loppumiseen oli alkava sukupuolenkorjausprosessi, mutta myös kyllästyminen pinnalliseen blogikulttuuriin.

”Olin se vähän outo bloggaaja. En isoimpia nimiä, mutta kuitenkin piireissä. En koskaan kokenut kirjoittavani miehille, vaikka lukijat näkivät mut miestenmuotibloggaajana. Kipuilin sen kanssa tosi paljon, ja paloin loppuun siihen hommaan. Julkisuus ei tuonut elämään mitään lisäarvoa.”

Kiinnostus muotiin ei kuitenkaan hävinnyt. Siksi Kuoppamaa aloitti tänä keväänä bloginsa uudestaan. Tyylikin on muuttunut: lukiolaisena hän saattoi vielä pukeutua värikkäisiin hippivaatteisiin, mutta nykyään tyyli on skandinaavisempi ja klassisempi.

”Pukeutuminen tuntuu nyt freesiltä ja hyvältä. Transsukupuolisuuteen liittyy voimakkaasti läpimenemisen käsite. Se on monelle iso juttu. Koko elämän ajan sut on nähty eri sukupuolisena kuin mitä olet oikeasti, ja sitten muut ihmiset näkee sut niin kuin oikeasti olet. Olisi ihanaa päästä tanssimaan vanhat uudestaan.”

Tällä hetkellä Kuoppamaa haaveilee pääsevänsä opiskelemaan tv- ja radiotuotantoa. Hän ei kuitenkaan halua ottaa asiasta paineita.

”Uskon, että kaikki tulee aikanaan. Ei elämässä ole mihinkään kiire.”

Kuoppamaa ei enää itse halua julkkikseksi. Hän kuitenkin toivoo, että tulevaisuudessa julkisuudessa näkyisi enemmän transesikuvia.

”Oli tosi voimaannuttavaa tajuta, että en ole ainoa, vaan on paljon muitakin ihmisiä, joilla on samanlaisia kokemuksia, tapahtumia ja ajatuksenkulkuja. Silloin ymmärsin, että en ole vain kuvitellut tätä. Elämä menee hukkaan, jos sen käyttää elämällä jotain roolia, jonka muut on asettanut.”

 

Mona Kuoppamaan Mona Bling -blogia voit lukea osoitteessa www.monabling.com.

Julkaistu 28.4. ilmestyneessä Improbatur 2/2016 -lehdessä.

Jaa: