Kolumni: Vaihtoon lähtö opetti minulle, mitä lohtu tarkoittaa

Mielipide
Anni Savolainen
Antti Kyrö

Olin hirveän järkevä nuori. Yliopistoon päästyäni heittäydyin kuitenkin vallan hurjaksi: aioin lähteä vaihtoon, mutta opinnoiksi minulle kelpasi ainoastaan islannin kielen opiskelu Islannissa.

Tämä oli järkeilevälle luonteelleni raju veto siksi, että mediatutkimuksen opiskelijalle pienestä kielestä ei olisi varmaan mitään hyötyä. Olin valinnastani silti järkähtämättömän varma: kieliopinnot tuntuivat suorastaan kutsumukselta.

Tulin valituksi, ja vaihtovuosi ylitti kaikki odotukseni. Vuoden estoton islantilaislarppaus oli äärimmäisen virkistävää kaltaiselleni kympin tytölle. Ymmärsin, mitä tarkoitti aiemmin kuulemani lause siitä, että joku paikka voi tehdä sinusta parhaan version itsestäsi. Aloin suorittaa vähemmän ja nauttia elämästä enemmän.

Ulkomailla asuminen auttaa näkemään oman kotimaan jotenkin kirkkaammin. Se on ilmiselvä mutta hankalasti selitettävä asia.

Jos suomalaiset ovat yleensä sääntöjä noudattavia ja suunnitelmallisia, islantilaiset ovat rentoa ja mielikuvituksellista seuraa. Islanti on kyllä kiehtonut minua aina, mutta kiitän itseäni edelleen rohkeudestani kuunnella intuitiota eikä järkeä. Vaihdon jälkeen olen mennyt Islantiin töihin kolme kertaa, jolloin kielitaidosta on ollut hyötyä.

Kaikista voimakkaimmin muistot Islannista tuntuvat lohtuna. Maa on minulle yhä tuttu mutta jännittävä. Jos nyt kotona Suomessa olen allapäin, uppoudun usein islantilaiseen musiikkiin ja elokuviin.

Maassa kuin maassa joutuu kamppailemaan arkisten ongelmien kanssa, mutta vierasta maata on helppo romantisoida. Se on kuin joku toinen, vehreämpi planeetta. Romantisoitu kuva on tietysti utopia, mutta saan silti lohtua siitä, että on maa, jossa oma murheeni voisi unohtua.

Toisen maan fiilistelyssä yksi parhaita asioita on, että jopa peiton alla makoillessa voi päästä pieneen seikkailuun. Katuja voi kävellä päässäänkin läpi. Ehkä kornia, mutta jotenkin rauhoittavaa. Kielen avulla voin myös seurata islantilaista mediaa, huumoria ja kulttuuria.

Nämä asiat eivät suoraan hyödytä minua arjessani juuri nyt, mutta nautin niistä suuresti. Se nautinto on onnellisuuteni kannalta tärkeämpää ja merkityksellisempää kuin minkään oppikirjan mukainen ura.


Kolumnin kirjoittaja Anni Savolainen on on toimittaja ja valokuvaaja, joka lohduttautuu ajatuksella siitä, että kaiken mennessä pieleen voisi aina muuttaa uudestaan Islantiin. Kolumni on julkaistu 4.5. ilmestyneessä Improbatur 2/2020 -lehdessä osana Maailmalta-kolumnisarjaa, jossa vierailevat kolumnistit havainnoivat elämää ulkomailla. 

Jaa: