Kolumni: Nuoret kveenit kaipaavat omaa kulttuuria

Mielipide

Tomi Vaara
Antti Kyrö

Miksi Jäämeren rannalla sijaitsevalla Vadsøn kaupungilla on suomalaisen kuuloinen nimi, Vesisaari, joka lukee kylteissä norjalaisen ja saamelaisen nimen rinnalla?

Kysymys pyöri mielessäni, kun olin saapunut muuttolastini kanssa Pohjois-Norjaan aloittaakseni viimeisen harjoitteluni ammattikorkeakoulussa. Pian selvisi, että taustalla ovat kveenit ja heidän kielensä.

Kveenit ovat Norjan suomalaisperäinen vähemmistöryhmä, joka muodostuu 1700–1800-luvuilla nälkävuosien aikaan parempaa elämää etsimään lähteneiden jälkeläisistä. Kveenien tarkkaa määrää on vaikea arvioida, mutta tutkimusten mukaan luku pyörii 50 000–80 000 henkilön paikkeilla.

Olen työskennellyt vuodesta 2019 kveenin kielen ja kulttuurin parissa, yhtenä vastuualueenani työ nuorten kanssa. Moni tuntemistani nuorista kveeneistä on tutustunut juuriinsa vasta myöhemmällä iällä, ja työ uuden identiteetin kanssa on voinut olla vaikeaa. Osa jättää asian omaan tietoonsa, mutta osa haluaa päästä pintaa syvemmälle: mitä on olla kveeni ja miten omaa ”kveeniyttä” voisi ilmaista?

Ei ole yhtä tiettyä tapaa olla suomalainen, eikä ole yhtä ainoaa tapaa olla kveeni. Mutta suomalaisena minulla on sentään jotain, mihin tarttua, kun koen Norjassa tarvetta jollekin suomalaiselle (sauna, muumilimsa, Antti Tuisku, you name it).

Nuorilla kveeneillä tätä ei ole. On lippu ja kansallispuku, mutta ei perinteistä kveeniruokaa tai musiikkia, jos ei vanhoja lastenlauluja ja loruja lasketa. Toki uusia palasia kulttuuriin yritetään luoda taukoamatta, mutta moni kaipaisi jotain nostalgisempaa. Sauna on perinteinen osa kveenikulttuuria, mutta sekin jaetaan suomalaisten kanssa.

Oma kieli, kväänin kieli, löytyy, mutta sitä osaa vain hyvin pieni osa kveeneistä. Kvääni on Norjassa virallinen vähemmistökieli, mutta koska se on niin läheistä sukua suomen kielen kanssa, saavat nuoret jatkuvasti kuulla osalta niin norjalaisilta kuin suomalaisilta, että heidän omaa kieltään ei ole olemassa – sehän on vain suomen murre. Hekin kveeneinä ovat pelkkää palturia.

Miten sitten voisi olla kveeni? Siihen en suomalaisena voi vastata, mutta toivon, että tulevaisuudessa meillä olisi yhä selkeämpi kveenin kulttuuri vaatteineen, koristeineen ja Spotify täynnä musiikkia kveeniksi. Niin, että nuorilla kveeneillä olisi jotain, johon tarttua.

Tekstin kirjoittaja Tomi Vaara on Pohjois-Norjassa asuva graafikko, joka kotimaataan kohtaan tuntemasta kaipuusta huolimatta on päättänyt juurtua Norjaan. Teksti on julkaistu 2.11. ilmestyneessä Improbatur 4/2020 -lehdessä Maailmalta-palstalla, jossa vierailevat kolumnistit havainnoivat elämää ulkomailla.

Jaa: