Kolumni: Mitä jää, kun pää tyhjenee?

Mielipide

Hannamiina Tanninen
Antti Kyrö

Joskus lukiossa haaveilin siitä, että saisin työskennellä ulkomaankirjeenvaihtajana konfliktialueella. Halusin pitää maailman ajan tasalla niiden henkilöiden tilanteesta, joiden tarina mielestäni eniten ansaitsisi tulla kerrotuksi.

Kesällä 2019 tämä tuli toteen, kun olin työskennellyt Hongkongissa kirjeenvaihtajana viisi vuotta. Tuolloin alkaneissa rikollisten luovutuslain vastaisista mielenosoituksista raportoidessani kävi nopeasti ilmi, että hermoni eivät ole ihan niin terästä kuin haluaisin kuvitella niiden olevan.

Hongkongin mielenosoitukset eivät olleet hengenvaarallisia, vaikka meidän median edustajien välittämät uutiskuvat välillä toisenlaisen kuvan saattoivatkin välillä antaa. Pelkäsin ja olin stressaantunut siitä huolimatta. Normaalin kaupunkielämän tilalla olivat yhtäkkiä kaduilla äänekkäästi tungeksivat ihmisjoukot, liikkumisrajoitukset, rikotut ikkunat, kuin taikaiskusta ilmestyneet poliisijoukkiot, pidätykset ja pienet tulipalot.

Elämääni tuli uusia kysymyksiä. Pääsenkö tänään takaisin kotitaloon ja jos pääsen, mitä kautta? Jos ylitän kadun tässä, joudunko poliisin piirittämäksi ja sitten pidätetyksi?

Mutta minä olin valmistautunut tähän, kuvittelin. Opiskellut lukiossa kaikki mahdolliset yhteiskuntaan ja politiikkaan liittyvät kurssit. Ne ylimääräisetkin. Jatkoin opintoja kahden tutkinnon verran korkeakoulussakin. Valmistuin hyvin arvosanoin. Tiedän kyllä tasan tarkkaan, miten mielenosoitukset ja protestit alkavat, miltä ne näyttävät ja mitä niillä yritetään saavuttaa. Teoriassa ainakin.

Ongelmaksi reaalimaailman osalta muodostui se, että mielenosoitusten alettua kaikki kurssien sisällöt unohtuivat kerralla eikä mikään opittu auttanut selventämään tilannetta. Mihin siis mennä, kun kaikki normaali muuttuu ja pää on tyhjä?

Opiskelu on tärkeää. Mutta lukiosta ja niitä mahdollisesti seuraavista opinnoista tarttuu hyvällä tuurilla mukaan myös jotain tärkeämpää kuin merkintä ansioluetteloon. Jotain, mikä kantaa mukana lopun elämää: ystävät. Ilman heitä pääni olisi kolissut tyhyyttään koko mielenosoitusten ja sitä seuranneen koronavuoden ajan. Asiat asettuivat heti mittasuhteisiin ja nauru palasi, kun pääsin purkamaan sydäntäni vaikeina hetkinä. Niitä nimittäin tulee – oli kuinka hyvin valmistautunut tahansa.

Kolumnin kirjoittaja Hannamiina Tanninen on Kuopiosta kotoisin oleva Kauppalehden Hongkongin-kirjeenvaihtaja, joka ei ole ikinä juonut kahvia, harrastaa lohikäärmemelontaa ja jonka lempivuodenaika on talvi. Kolumni on julkaistu 8.2. ilmestyneessä Improbatur 1/2021-lehdessä Maailmalta-palstalla, jossa vierailevat kolumnistit havainnoivat elämää ulkomailla.

Jaa: