Kolumni: Kun kiusallisuutta oppii sietämään, siitä voi oppia uutta

Mielipide
 Erkka Mykkänen
Antti Kyrö

Tämän kolumnin ensimmäinen versio oli huono.

Röhnötin kotisohvalla läppäri sylissäni ja huokaisin. Pari tuntia vääntöä, ja tuloksena oli vain muutama kiusallisten tilanteiden sietämistä käsittelevä kappale.

Yritin kirjoittaa tästä: Haluaa sitten kysyä kivaa tyyppiä treffeille tai tarjota romaania kustantamoon, aloitteen tekemisen hetki on väistämättä kiusallinen. Se vaatii sisimpänsä paljastamista ja antautumista torjunnan mahdollisuudelle. Mutta kun kiusallisuutta oppii sietämään, siitä huomaa selviytyvänsä ja oppivansa uutta.

Ajatus oli ehkä ihan fiksu, mutta teksti tuntui kliseiseltä.

En panikoinut. Tiesin, että tärkeintä on saada ensimmäinen versio paperille.

Kun uudet ylioppilaat valmistuivat keväällä, somessa levisivät päivitykset tunnuksella #olisinpatiennyt. Viisaat menestyjät kertoivat, mitä he olisivat toivoneet nuorina tietävänsä elämästä. Maria Veitola oli oppinut, ettei kaikesta tarvitse selvitä yksin, ja Kasmir, että mies voi samaan aikaan olla äijä ja itkeä.

Itse olisin toivonut tietäväni, että elämä rakentuu toistensa päälle kasautuvista versioista. Niistä juuri ensimmäinen on tärkein.

Lukiossa naureskelin mielessäni eräälle koulun käytävällä päivittäin toisiaan nuolevalle pariskunnalle. Itseäni pidin varhaiskypsänä sinkkuna, joka osasi ennakoida elämän realiteetit: kuinka moni lukiossa käynnistynyt parisuhde kesti vuotta pidempään? Parempi olisi kasvaa aikuiseksi ja onnistua sitten kerralla, ajattelin.

Sama päti kirjoittamiseen. Vaikka olin haaveillut kirjailijan ammatista 10-vuotiaasta saakka, kammosin kirjoittamista. Aloitin novellin toisensa jälkeen ja irvistin häpeästä, kun ensimmäiset lauseet eivät paljastuneetkaan Nobel-tason kirjallisuudeksi.

Pitkälle yli parikymppisenä aloin viimein kirjoittaa pelkästä kirjoittamisen ilosta. Vain koska jaksoin sietää esikoisromaanin ensimmäisen version keskeneräisyyttä, pääsin kuudenteen versioon asti. Se päätyi kansien väliin.

Ihmissuhteissa en ole yhtä pitkällä. Kammoan yhä aloitteiden tekemistä, uusia alkuja, joiden jatkoa en voi kontrolloida. Toisinaan huomaan kadehtivani lukiossa pussaillutta pariskuntaa. Ovatpa he nyt missä tahansa – yhdessä, uusissa suhteissa tai mitä tahansa siltä väliltä – ainakin he uskalsivat antautua ensimmäiselle versiolle.

Kolumnin kirjoittaja Erkka Mykkänen on kirjailija ja toimittaja, jonka esikoisromaani Something not good ilmestyi helmikuussa 2018. Kolumni on julkaistu 6.8. ilmestyneessä Improbatur 3/2018 -lehdessä osana Elämästä-kolumnisarjaa, jossa vierailevat kolumnistit kirjoittavat asiaa.

Jaa: