Kolumni: Aina voi luovuttaa

Blogi
 Julia Thurén
Antti Kyrö

Oli penkkaripäivän aamu, ja olin juhlatunnelmissa riekkumassa ympäri koulua viikinkiasu päälläni. Yllättäen ranskanopettajani veti minut syrjään ja sanoi, että ranskan kuunteluni oli mennyt surkeasti ja että minun pitää tsempata lukulomalla.

Mielialani laski. Olin “tsempannut” ranskan opiskelussa läpi lukion, mutta passé composé ei vain pysynyt päässäni. Oikeastaan olin jo aikoja sitten tullut siihen tulokseen, että vihaan ranskan kieltä.

Sillä hetkellä päätin, että antaa olla. En mene ranskan kirjoituksiin. Penkkaripäivästä tuli upea, ja keskityin lukulomalla muihin aineisiin.

Vielä muutamaa vuotta aiemmin en olisi jättänyt ranskaa kirjoittamatta. Ajattelin, että kun johonkin ryhtyy, se on vietävä loppuun. Jos aloittaa kuivakan romaanin, se luetaan kiukulla loppuun. Jos seurustelee raskaan tyypin kanssa, pitää vain tehdä työtä suhteen eteen, jotta suhde onnistuu.

Onneksi tutustuin lukiossa erääseen lakoniseen poikaan nimeltä Ville. Hän kertoi mottonsa: aina voi luovuttaa. Aluksi minua nauratti, mutta kun aloin makustella lausetta, se alkoi tuntua lohdulliselta, jopa kannustavalta. Suorittajaluonteen on paljon helpompi aloittaa uusia vaikeita juttuja, jos on etukäteen antanut itselleen luvan jättää ne kesken ilman huonoa omaatuntoa.

Taloustieteessä puhutaan uponneista kustannuksista (sunk cost) ja vaihtoehtoiskustannuksista (opportunity cost). Uponneet kustannukset ovat sellaisia, joita ei voi saada takaisin: ne kertovat siitä, kuinka paljon vaivaa, rahaa tai sydänverta ihminen on laittanut työhön, ihmissuhteeseen tai mihin ikinä. Vaihtoehtoiskustannukset taas kertovat tulevaisuudesta: mihin muuhun voisi käyttää aikansa, euronsa tai sydänverensä, jos luopuisi siitä, mitä nyt on tekemässä.

Ihmisillä on tapana miettiä enemmän uponneita kustannuksia kuin vaihtoehtoiskustannuksia, vaikka oikeasti kannattaisi ajatella juuri toisinpäin.

Elämä on täynnä asioita, joissa ei voi luovuttaa – pitää jaksaa nousta joka aamu sängystä, hankkia jokin tutkinto ja ehkä jonain päivänä työpaikka. Kun vastaan tulee jotain, mitä ei ole aivan pakko tehdä, kannattaa kokeilla kesken jättämistä.

Suurin este luovuttamiselle on nimittäin oma sisäinen ääni, joka soimaa luovuttajaa. Kun sille sanoo, että luovuta jo, jää aikaa kaikelle paljon kivemmalle ja hyödyllisemmälle.

Kolumnin kirjoittaja Julia Thurén on freelance-­toimittaja ja bloggaaja, joka kirjoittaa tietokirjaa rahasta. Kolumni on julkaistu 7.5. ilmestyneessä Improbatur 2/2018 -lehdessä osana Elämästä-kolumnisarjaa, jossa vierailevat kolumnistit kirjoittavat asiaa.

Jaa: