Improbaturin uutena päätoimittajana aloittaa Tuukka Tuomasjukka

Uutinen

Tuukka Tuomasjukka, 25, toimii lehden määräaikaisena päätoimittajana vuoden loppuun saakka.


Säde Mäkipää
Silja Viitala

Toimittaja ja Improbaturin entinen toimitussihteeri Tuukka Tuomasjukka on valittu lehden uudeksi päätoimittajaksi. Tuomasjukka aloittaa määräaikaisessa tehtävässä 1. syyskuuta ja luotsaa Improbaturia vuoden loppuun saakka.

“Me elämme maailmassa, jossa leikillisesti kärjistäen voi sanoa, että aikuiset vievät ja nuoret vikisevät. Tämän takia on äärimmäisen tärkeää, että julkisuudesta löytyy myös sellaisia ajatuksia ja niiden paikkoja, joissa lähtökohdaksi halutaan aikuistuvien ihmisen kokemus ja todellisuus – eikä sen jo aikaa sitten kokeneiden”, Tuomasjukka sanoo ja jatkaa:

Improbatur on yksi niistä kanavista Suomessa, joka tarjoaa mahdollisuuden nuorten ihmisten äänen kuulumiseen ja kuulemiseen nykyistä ponnekkaammin. Journalismin tekeminen heidän näkökulmastaan mahdollistaa sellaisten huomioiden ja tuntemusten esiintuomisen, jotka jäisivät muuten toissijaisiksi, vaikka lukiolaisten kokemus onkin mediassa usein eri tavalla läsnä kuin esimerkiksi ammattikoululaisten tai koulupudokkaiden.”

Tuukka Tuomasjukka on työskennellyt Improbaturin avustajana vuodesta 2014, ja tänä vuonna hän aloitti myös lehden toimitussihteerinä. Improbaturin lisäksi Tuomasjukka on työskennellyt toimittajana muun muassa maakuntalehdissä Karjalaisessa, Ilkka-Pohjalaisessa sekä Lännen Mediassa ja Kauppalehdessä. Hän on myös kirjoittanut freelancerina säännöllisesti useisiin eri aikakauslehtiin.

“Olen kasvanut toimittajaksi pitkälti Impron kautta: aloitin säännöllisen kirjoittamisen siihen neljä vuotta siihen, ja olen jatkanut porukassa mukana, vaikka muuten olenkin alkanut kirjoittaa ”aikuisempiin” ja ”perinteikkäämpiin” julkaisuihin, joissa näkökulma kuuluu yhä vanhemmalle ihmiselle – joka on myös kokenut nykylukiolaisiin verrattuna toisenlaisen lukion sekä siirtymän sieltä eteenpäin.”

“Minuun vaikutuksen on tehnyt se, kuinka Impron suosituimpia juttuja ovat olleet lukiolaisten arkea lähestyviä ja niihin neuvoja antavia. Se on eri arki, huolet ja näkökulmat, kuin jota valtaosa julkaisuista sanoittaa – ja siksi on niin tärkeää, että on olemassa paikkoja, jossa keskitytään pitämään esillä juuri tätä näkökulmaa.”

Improbaturin kustantaja Suomen lukiolaisten liitto ry pohtii syksyn aikana julkaisun tulevaisuutta. Tällä hetkellä Improbaturin tulevaisuus vuoden 2021 osalta on auki.

Jaa: