Ilmastonmuutos huolettaa, mutta huolen voi kääntää toiminnaksi

Ilmiöt ja yhteiskunta, Jutut

Tutkimusten mukaan nuoret ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta. Aihetta tutkinut psykologian dosentti Maria Ojala neuvoo, miten käsitellä ahdistusta.


Mari Uusivirta
Ulla Donner

Ilmastonmuutos on niin suuri ja vaikeasti käsitettävä uhka, että pelkkä ajatuskin siitä tuntuu helposti ahdistavalta, jopa masentavalta. Miten ilmastonmuutosta ja siihen liittyvää ahdistusta voi käsitellä lamaantumatta tyystin?

Kysyimme neuvoa Örebron yliopiston psykologian dosentilta Maria Ojalalta, joka tutkii nuorten suhtautumista maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin. Hänen mukaansa on tavallista olla huolissaan ilmastonmuutoksesta.

Huoli ei itsessään ole kielteinen tunne, vaan se voi olla jopa motivoiva voima. Huolissaan olo ei aina tarkoita, että voi huonosti”, Ojala sanoo.

Niin kauan kuin huoli ei käänny toivottomuudeksi, sen voi valjastaa käyttöön. Tässä onnistumiseksi Ojalalla on selvä resepti: avaa suusi.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on Ojalan mukaan huomattu, että kaikenikäiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta, mutta puhuvat aiheesta muille harvoin. Vaikeneminen ei kuitenkaan kannata. Kun huolen joutuu pukemaan sanoiksi toiselle ihmiselle, epämääräisestä epämiellyttävästä tunteesta saa otteen, ja sitä voi hallita. Samalla saattaa huomata, että ajatustensa kanssa ei olekaan yksin.

 

Kerrataanpa vielä ilmastonmuutoksen perusasiat: Ihminen aiheuttaa toiminnallaan valtavasti kasvihuonekaasuja, mikä lämmittää ilmastoa. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt kielteisesti, esimerkiksi monissa maissa kuivuus aiheuttaa nälänhätää ja Suomessa punkit ja niiden levittämät virukset ovat lisääntyneet hurjasti. Vastikään 15 000 tieteentekijää varoitti ihmiskuntaa lähestyvästä katastrofista. Ilmastonmuutosta voi hillitä vain muuttamalla ihmisten toimintaa, esimerkiksi vähentämällä öljyn käyttöä. (Improbatur muuten kertoi hiljattain, mitä lukiolaiset voivat tehdä.)

Ei siis ihme, että Ojalan mukaan monet nuoret näkevät maapallon tulevaisuuden synkkänä. Kiinnostavaa on, että monet näkevät samaan aikaan oman tulevaisuutensa suhteellisen valoisana.

Siinä missä 11–12-vuotiaat lapset ovat aika toiveikkaita ja uskovat voivansa vaikuttaa ympäristöasioihin, lukio- ja yliopistoikäiset kokevat useammin toivottomuutta tilanteen edessä.

Ojala uskoo, että osasyy tähän on koulutuksessa. Lapsille kerrotaan koulussa paljon siitä, mitä asian eteen voidaan tehdä, mutta toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa on tapana keskittyä ongelmiin. Koska henkilökohtaiseen tulevaisuuteen liitetään usein suunnitelmia ja haaveita, nuoret eivät koe yhteyttä oman hahmotettavissa olevan ja maapallon hahmottoman synkeän tulevaisuuden välillä.

Tästä syystä Ojalan mukaan kouluissa olisi tärkeää tarjota visioita tulevaisuudesta, vaikkapa siitä, millainen kestävä yhteiskunta voisi olla 30 vuoden päästä. Visio antaa tavoitteen, jota kohti pyrkiä.

 

Nuoret eivät kuitenkaan ole ikävien tunteiden ja koululaitoksen avuttomia uhreja. Ojala on tunnistanut kolme erilaista tapaa, joilla lapset ja nuoret käsittelevät globaalien ympäristöongelmien aiheuttamaan ahdistusta.

Se, miten ahdistavia tunteita ja tietoa käsittelee, vaikuttaa paljon siihen, kokeeko voivansa vaikuttaa ilmastonmuutokseen.

Jos ihminen keskittyy tunteisiinsa, hän päätyy usein etäännyttämään itsensä ongelmasta, jotta ei tule paha mieli. Hän voi esimerkiksi vältellä koko ongelman ajattelemista tai vakuuttaa itselleen, että ilmastonmuutos ei vaikuta Pohjoismaissa. Ojalan mukaan tutkimuksissa on huomattu, että tunteisiin keskittyvät kokevat usein muita enemmän avuttomuutta ympäristöongelmien edessä.

Ongelmaan keskittyvä tyyppi taas alkaa miettiä ratkaisuja. Hän saattaa päättää syödä vähemmän lihaa ja pyöräillä kouluun. Toiminta rauhoittaa ja voi epäsuorasti auttaa pääsemään eroon ahdistuksen tunteesta. Tämä ratkaisukeino saattaa tuoda mukanaan raskaaksi käyvän velvollisuudentunteen.

Kolmas käsittelytapa on keskittyä merkityksellisyyteen ja toivoon. Tällöin tarkoitus ei ole päästä eroon huolesta, vaan käyttää toivoa apuna huolen kanssa elämiseen. Ojalan mukaan tämä on tärkeää hyvinvoinnin kannalta ja mahdollistaa aktiivisen toimimisen. Tähän suhtautumistapaan liittyy yleensä luottamus siihen, että ihmiskunta voi selvitä ongelmasta.

“Mutta tätä luottamusta ei käytetä tekosyynä olla itse toimimatta. Ennemmin koetaan, että minun kannattaa tehdä asialle jotain, koska muutkin tekevät niin paljon”, Ojala sanoo.

Tunnistatko itsesi ajatusmalleista? Todennäköisesti useammista. Ihminen voi käyttää erilaisia keinoja rinnakkain ja yhtä aikaa. Kukaan ei ole täydellinen ilmastonystävä, joka tekee aina kaiken oikein. Siitä ei kannata kuitenkaan lannistua. On parempi tehdä pieniäkin asioita ilmastonmuutoksen hidastamiseksi kuin olla tekemättä mitään.

Kuvitus: Ulla Donner.

Tämä on ilmastonmuutoksesta kertovan juttusarjan kolmas ja viimeinen osa. Ensimmäisen jutun löydät täältä ja toisen jutun täältä.

Jaa: