Kolumni: Näin huijasin ylioppilaskirjoituksissa

Mielipide
Kia Katjos
Antti Kyrö

 

Yritin miettiä niitä kymmeniä kertoja, kun olin tehnyt kurssikokeita. Tietokone tuijotti takaisin muistuttaen: ”Nyt kuules painitaan ihan eri liigassa.” Ja sitten, tiedostamattani ja vailla itseluottamusta, petin itseni ja huijasin kaikkia.

Enkä minä ollut ainoa rikollinen, vaan rötöskumppanina toimi moni muukin lukiolainen.

Kaveriporukassani oli yleistä viljellä klassikoita, kuten: ”En mä osaa mitään”, ”En oo oppinu mitään” ja ”Mä aina mokaan.” Näistä mietelauseista inspiroituneena myös minä kehittelin oman rikokseni ylioppilaskirjoituksissa.

Vielä kaksi kuukautta ennen ylioppilaskirjoituksia olin rehellinen kansalainen. Tiesin heikkouteni ja vahvuuteni. Tiesin, että loistaisin aineistotehtävissä ja kompastelisin mielikuvitusta vaativissa kohdissa. Olin sujut asian kanssa. Se on muuten ensimmäinen vinkkini kohti rennompaa elämää.

Siirrytään takaisin rikospaikalle. Siinä minä olin, pukeutuneena onnenväriini (viininpunainen), tuijottamassa tietokonetta avuttomalta näyttäen.

Koe aukesi kello yhdeksän reikäleipä. Ensimmäiset minuutit olivat ratkaisevia. Rötös tapahtui, kun harhauduin keskittymään epäolennaiseen. Toistelin itselleni, kuinka vähän olin lukenut (valetta), kuinka aika ei tulisi riittämään (olin kirjoittanut lyhyemmässäkin ajassa) sekä kuinka huono yksinkertaisesti olin (väärin). Solvasin itseäni jokaisella epätoivoisella ajatuksella.

Nyt jälkikäteen voin paljastaa, mistä oli todella kyse. En ”mokannut” sillä, että valmistautumiseni olisi jäänyt puolitiehen. Kysymykset olivat hyviä. Evääni olivat riittävät. Kaikki tähdet olivat linjassa. Kaikki paitsi itseluottamukseni. Pahin viholliseni ylioppilaskirjoituksissa ei ollut kokeen laatinut henkilö vaan oma mieleni.

Onneksi kirjoituksissa ei ole kyse siitä, että kaiken pitäisi onnistua kerralla. Voin paljastaa: todellisuudessa hyvin harvassa tilanteessa on kyse siitä. Lukiossa pätee sama periaate kuin elämässä ylipäänsä: olennaista ei ole se, montako kertaa kaadut, vaan se, montako kertaa nouset ylös.

Kaiken kaikkiaan vääryyttä oli se, että loukkasin peilikuvaani. Huijasin itseäni, ja sillä kertaa valheesta tuli totta. Onneksi ympärilläni oli niin osaavia ja lempeitä opettajia, että sain heiltä tukea. He tajusivat rikokseni ja kannustivat yrittämään uudelleen. Voin paljastaa: se kannatti.

Kolumnin kirjoittaja Kia Katjos toimii varapuheenjohtajana Suomen Lukiolaisten Liitossa (SLL). SLL on Improbaturin julkaisija. Kolumni on julkaistu 11.11. ilmestyneessä Improbatur 4/2019-lehdessä osana Liitolta-kolumnisarjaa, jossa SLL:n väki jakaa ajatuksiaan.

Jaa: