Greenpeacen aktivisti rikkoo lakia, koska kiltteys ei saa kylliksi huomiota

Henkilöt, Ilmiöt ja yhteiskunta, Jutut

Aino Tuomi-Nikula kertoo viettäneensä kaksi vuorokautta vankilassa ja tunkeutuneensa luvatta paikkoihin, joissa ei saisi olla ulkopuolisia. Tämän ja paljon muuta hän on tehnyt, jotta saisi huomiota ympäristöasioille.


Mari Uusivirta
Jaakko Kahilaniemi

Poliisit seisovat jäänmurtajan ylimmällä kannella ja katsovat ylös.

”Olisi ihan kiva, jos tulisitte nyt alas sieltä”, yksi poliiseista sanoo.

”Olen täällä toistaiseksi”, vastaa ympäristöjärjestö Greenpeacen suoran toiminnan aktivisti Aino Tuomi-Nikula.

Hän on kiinnittänyt itsensä jäänmurtaja Otson mastoon. Maisemat ovat kuin maailmanpyörän huipulla, toisessa suunnassa Helsingin saaristo, toisessa kaupunki. Poliisit ovat saapuneet paikalle hetkeä aiemmin ja seisovat kaukana alhaalla.

Kaikki käyttäytyvät rauhallisesti ja huutavat toisilleen vain siksi, että tuuli on kova ja korkeusero suuri.

29-vuotiaalla Tuomi-Nikulalla on käsissään banderolli. Siinä lukee: SUOMI IRTI AKRTISESTA ÖLJYSTÄ. Toinen mastossa roikkuva aktivisti kuvaa live-lähetystä Facebookiin, kolmas on hieman alempana mastossa.

Valtion omistama jäänmurtaja Otso on pian lähdössä arktiselle alueelle, Grönlantiin, auttamaan öljyn etsinnässä. Greenpeacen mielestä tämä on väärin ja vastoin Suomen tekemiä ilmastositoumuksia.

On kesäkuu 2016. Tuomi-Nikula on päivätöissä Suomen Punaisella Ristillä, mutta nyt hän viettää ylitöistä kertynyttä vapaapäivää jäänmurtajan mastossa.

 

Helsinkiläistä aktivistia ei tarvitse pyytää selittämään, mikä saa hänet viettämään vapaa-aikaansa näin. Tuomi-Nikula puhuu ilmastonmuutoksen haitoista kysymättä, kuin viestintäpäällikön koulima poliitikko.

”Öljyn etsiminen on järjetöntä. Jo löydetyistä öljyvarannoista kaksi kolmasosaa pitää jättää maahan joka tapauksessa, jos haluamme hidastaa ilmastonmuutosta riittävästi ja säilyttää elämän maapallolla sellaisena kuin olemme siihen tottuneet”, hän sanoo ja jatkaa:

”Arktiksen sulaminen saa öljy-yhtiöt ajattelemaan, että ahaa, nythän me pääsemme helposti poraamaan öljyä, vaikka sulaminen pitäisi ottaa varoitusmerkkinä siitä, että öljyn polttaminen pitäisi lopettaa.”

Greenpeacen mukaan ongelmana on myös esimerkiksi se, että Arktiksella öljynporaukseen liittyvät riskit moninkertaistuvat. Esimerkiksi onnettomuuden sattuessa ääriolosuhteet vaikeuttaisivat pelastustöitä, mikä lisää mahdollisten vahinkojen määrää herkässä ympäristössä.

Arktisen alueen suojelu on yksi Greenpeacen suurimmista kampanjoista, ja järjestö haluaa tehdä pohjoisnavan ympäryksestä suojelualuetta. Mutta miksi mastossa on juuri Tuomi-Nikula? Vastaus löytyy neljän vuoden takaa, jolloin hän oli juuri aloittanut harjoittelun Greenpeacen toimistolla.

 

Haluaisin olla tuolla enkä täällä.

Ajatus yllättää Tuomi-Nikulan itsensäkin. Vielä muutama kuukausi sitten hän ei edes tiennyt, että Greenpeace toimii Suomessa. Nyt, lokakuun alussa vuonna 2012, hän tekee ensimmäisiä päiviään Greenpeacen viestintäharjoittelijana ja seuraa, kuinka viisikymmentä järjestön aktivistia eri maista tunkeutuu Ruotsissa kahden ydinvoimalan alueelle. Mukana on myös suomalaisia.

Tarkoituksena on näyttää, että ydinvoimalat eivät ole turvallisia, vaan luvaton kulkija pääsee alueelle helposti. Pisimmillään aktivistit piileskelevät ydinvoimala-alueella 36 tuntia.

Helsingissä viestintätiimi vastaanottaa materiaalia kentältä ja tekee aiheesta tiedotteita sekä päivityksiä sosiaalisen median palveluihin.

”En halunnut feimiä enkä tunkeutua ydinvoimalaan siksi, että se on cool. Tajusin yksinkertaisesti, että tuo on sitä, mitä haluan tehdä”, Tuomi-Nikula sanoo.

Hän on välittänyt ympäristöstä aina ja vieraili ensimmäisissä massamielenosoituksissaan jo pienenä lapsena vanhempiensa mukana. Luonnonsuojelijavanhemmat kasvattivat hänet arvostamaan luontoa, kierrättämään ja vaeltamaan.

Vanhempien toiminnasta tuttu vetoomuksiin ja tiedottamiseen perustuva luonnonsuojelutyö ei kuitenkaan koskaan ollut tuntunut omalta tavalta vaikuttaa. Toisin kuin se, mitä Ruotsissa tapahtui tuona lokakuisena päivänä.

[stag_icon icon=

Tuomi-Nikula ilmoittautui Greenpeacen vapaaehtoiseksi samana päivänä. Aluksi hän maalasi banderolleja, jakoi lentolehtisiä, keitti poliitikoille kahvia aurinkopaneeleilla, pukeutui jääkarhuksi ja toimi Helsingin paikallisryhmän yhteyshenkilönä.

Puolen vuoden jälkeen hän pääsi veneilykoulutukseen ja vähän myöhemmin kiipeilykoulutukseen. Koulutettavaksi hakeutuu yleensä ihmisiä, jotka haluavat joko kouluttajiksi tai Tuomi-Nikulan tapaan suoran toiminnan aktivisteiksi. Kouluttajina toimivat kokeneet Greenpeacen vapaaehtoiset ja työntekijät. Ilman koulutusta ja muuta vapaaehtoiskokemusta ei voi osallistua Greenpeacen suoran toiminnan mielenosoituksiin.

Yleisessä aktivistikoulutuksessa käytiin läpi muun muassa Greenpeacen periaatteita. Niitä ovat esimerkiksi nämä: Kansalaistottelemattomuudella tavoitellaan yhteistä hyvää eikä omaa henkilökohtaista etua. Aktivistit toimivat avoimesti omin kasvoin ja omin nimin. He ovat valmiita kohtaamaan oikeuslaitoksen, esittämään kantansa ja ottamaan vastaan seuraukset.

Sekä Greenpeacelle että Tuomi-Nikulalle on tärkeää, että aktivistit eivät käytä väkivaltaa tai uhkaa väkivallalla eivätkä aseta itseään tai muita vaaraan.

”Pyrimme olemaan rikkomatta mitään. Jos jotain menee rikki, korjaamme vahingot”, hän sanoo.

Tällaista rauhanomaista lain rikkomista kutsutaan kansalaistottelemattomuudeksi. Ilmiöllä on pitkä historia. Tunnettu esimerkki on afroamerikkalaisen Rosa Parksin pidätys Yhdysvalloissa 1950-luvulla. Parks kieltäytyi luovuttamasta linja-autossa paikkaansa valkoiselle miehelle, ja hänet pidätettiin.

 

Neljän vuoden aikana Tuomi-Nikula on osallistunut vähän yli kymmeneen suoran toiminnan mielenosoitukseen. Hän on esimerkiksi kuljettanut kuvaajan veneellä Oskarshamnin ydinvoimala alueelle ja viettänyt kaksi kuukautta Greenpeacen laivan kansimiehenä. Tämän vuoden syyskuussa hän kiipesi Suomessa säätytalon katolle.

Tuomi-Nikula kertoo istuneensa putkassa, viettäneensä kaksi vuorokautta vankilassa Ruotsissa, rikkoneensa lakia ja määräyksiä sekä tunkeutuneensa luvatta paikkoihin, joissa ei saisi olla ulkopuolisia.

Mutta miksi juuri hän saa päättää, milloin lakia saa rikkoa?

”En ajattele, että se on minun yksinoikeuteni. Ihan jokaisella ihmisellä on se oikeus, kunhan teko on eettisesti perusteltu. Jollain toisella voi olla joku toinen syy, ja sitä voi arvioida omana tapauksenaan”, hän sanoo.

Tuomi-Nikulan mielestä yhdysvaltalainen ihmisoikeusaktivisti Howard Zinn kiteyttää asian hyvin. Hän on tallentanut puhelimeensa tämän sanat: ”Maailmanhistorian kauheimmat asiat, kuten sodat, kansanmurhat ja orjuus, eivät ole seurausta tottelemattomuudesta vaan tottelevaisuudesta.”

Tuomi-Nikulasta oleellista on arvioida sitä, onko mielenilmauksen hyöty merkittävämpi kuin lain rikkomisen aiheuttama haitta. Aktivisti voi saada viestinsä näkyville esimerkiksi ripustamalla banderollin katolle ilman, että kukaan vahingoittuu.

”Voin puhua vain omasta puolestani, mutta minulle lain rikkominen on ok silloin, jos sen avulla voin edesauttaa sitä, että maapallo säilyy elinkelpoisena meille kaikille.”

Samalla perusteella Tuomi-Nikulasta on ”ihan oikein”, jos mielenilmausten kohteena olevat yritykset menettävät ympäristöä tuhoamalla hankittua rahaa. Se ei kuitenkaan ole mielenilmausten päätavoite. Hän huomauttaa mielenilmausten kestävän yleensä niin vähän aikaa, että haitta harvoin on merkittävä.

Sen sijaan hänen mielestään on moraalisesti arveluttavaa, jos lain rikkominen aiheuttaa jollekulle kärsimystä tai vaaraa.

”Näen, että laki ja moraali ovat eri asia. Laki on aina ihmisen tekemä, ja se laahaa perässä. Moraali on perusoletus yhteisistä arvoista, jotka ovat pysyvämpiä kuin lait.”

 

Suoran toiminnan aktivismin aloittamisen jälkeen Tuomi-Nikulan elämässä on muuttunut moni asia ammattia myöten.

Aluksi hän päätyi Greenpeacelle, koska Turussa viestintää opiskellessaan ahdistui ajatuksesta mainostoimistossa työskentelystä. Opinto-ohjaaja vinkkasi turhautuneelle opiskelijalle, ettei viestijän ole pakko tehdä markkinointia, vaan töitä riittää myös järjestöissä.

Ensimmäisen Greenpeace-harjoittelun jälkeen Tuomi-Nikula teki muun muassa monikulttuurista kehitystyötä SPR:llä. Sitten toimistotyö ja ruudun tuijottaminen alkoivat ahdistaa. Aivan kuten luonnonsuojelijana, myös päivätöissä hän haluaa tehdä ja toimia ihmisten kanssa. Niinpä hän alkoi elokuussa opiskella nuoriso ohjaajaksi, erikoistumisalanaan luonto- ja elämystoiminta.

”Minun oli vaikea löytää nuorena oma juttuni. Nyt haluaisin auttaa nuoria löytämään oman tiensä.”

Opiskeluun kuuluu paljon käytännön harjoittelua ja itseopiskelua. Paraikaa käynnissä on ensimmäinen harjoittelu Helsingin kaupungin ympäristötoiminnan nuorisoyksikössä.

Vapaaehtoistyöhön liikenee keskimäärin pari tuntia viikossa, toisinaan päiviä tai viikkoja putkeen. Greenpeacen koulutuksen jälkeen urheilukiipeilystä on tullut aktivistille tärkeä harrastus, samoin kuin vuosi sitten aloitetusta roller derbystä. Hän on saanut Greenpeacen vapaaehtoisjoukosta paitsi uusia ystäviä myös poikaystävän.

On ollut myös pienempiä mutta tärkeitä kokemuksia: tänä kesänä hän näki ensimmäistä kertaa Jäämeren. Lapin vaellusten, mökkeilyn ja Turun saaristossa veneilyn lisäksi Tuomi-Nikula pitää myös kaukomatkailusta. Hän on esimerkiksi viettänyt välivuoden Australiassa ja käynyt vaihdossa Espanjassa.

Vaikka luonnonsuojelija yrittää pitää huolta siitä, ettei lentäisi ”kauhean kauas kauhean usein”, hän pitää reissaamisesta.

”Ajattelen, että kenenkään ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Mielestäni tärkeintä on se, saadaanko isot pyörät pyörimään oikeaan suuntaan. Ja sen suhteen on kiire”, hän sanoo.

[stag_icon icon=

On pilkkopimeä yö. Kumiveneen ympärillä velloo musta meri ja edessä keinuu musta hiililaiva. Joku osoittaa taskulampulla laivasta alas veneeseen.

Suomen viime aikojen tunnetuin aktivisti Sini Saarela kiipeää kohti valokeilaa. Tuomi-Nikula seuraa tilannetta alhaalta, aalloissa poukkoilevasta kumiveneestä. Hänen vuoronsa on seuraavana.

Laiva on tuomassa hiiltä Venäjältä Salmisaaren voimalaitokselle, ja aktivistit haluavat estää tai pysäyttää kuljetuksen etenemisen – tai ainakin nousta laivaan herättääkseen median ja päättäjien huomion.

Kun Tuomi-Nikula tarraa tikkaisiin, laiva muuttaa kurssiaan äkillisesti. Liike on suuri, ja tuuli pääsee laivan ja aktivistien veneen väliin. Sää on kehno ja aallot ovat voimakkaita. Joku tekee päätöksen: nyt ei enää yritetä, tämä on liian vaarallista.

Pian uutisissa lukee, että aktivistit saivat hiililaivan muuttamaan kurssiaan.

”Se oli ehkä intensiivisin hetkeni aktivistina. Yleensä toiminta on tosi rauhallista, vaikka aktivismi usein mielletään toimintaelokuvaksi”, Tuomi-Nikula kertoo.

Hän ei koe olevansa suoran toiminnan mielenosoituksissa sen enempää hengenvaarassa kuin Helsinginkatua ylittäessään. Aina on mahdollisuus perääntyä, vaikka muut aktivistit haluaisivat jatkaa mielenosoitusta. Ja onhan aktivistin toiminta erilaista Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa kuin joissain muissa maailman maissa. Demokraattinen järjestelmä ja lait suojelevat mielenosoittajaa.

Osa suoran toiminnan mielenilmauksista tapahtuu julkisilla paikoilla ihan yhteisten sääntöjen mukaisesti. Yleensä mielenilmauksia edeltää pitkä kampanja, jonka aikana esimerkiksi ollaan suoraan yhteydessä päättäjiin.

Tuomi-Nikula ei kuitenkaan usko, että kiltteys tuottaa tarpeeksi tuloksia. Siksi hänestä tarvitaan suoraa toimintaa. Toisinaan vasta suoran toiminnan herättämä mediahuomio saa mielenilmauksen kohteet reagoimaan asiaan.

”Yleensähän näillä mielenosoituksilla on myös konkreettinen vaikutus, vaikka se ei olekaan pääasia”, hän sanoo.

Vaikutus voi olla vaikkapa se, että hiilivoimala suljetaan mielenilmauksen vuoksi vähäksi aikaa. Tai se, että hiililaiva muuttaa kurssia.

 

Suomi on pieni maa, ja Tuomi-Nikula on ollut jo monissa tiedotusvälineissä aina YleX:n haastattelusta Metro-lehden kanteen. Julkisesti lakia rikkonut aktivisti ei kuitenkaan ole huolissaan tulevaisuudennäkymistään. Hän kokee, että työnantajat ovat suhtautuneet mielenilmauksiin kannustavasti.

”En edes haluaisi saada työpaikkaa, jossa tämä dumattaisiin.”

Matkustaessa tieto pidätyksestä saattaa vaikuttaa joidenkin maiden viisumin saantiin. Se on Tuomi-Nikulan mielestä kuitenkin pieni hinta aktivismista, joka on tuonut hänelle paljon myönteisiä kokemuksia.

”En ole voimaton heittopussi. Voin näyttää, että suuret yritykset eivät voi pompotella ihmisiä ja päättää yksin, miten asiat maailmassa ovat.”

 

Oikaisu 18.11.2016 klo 10.48: Korjattu juttuun, että Aino Tuomi-Nikula ei tehnyt SPR:llä viestintää vaan monikulttuurista kehittämistyötä.

Julkaistu 18.11. ilmestyneessä Improbatur 4/2016 -lehdessä.

Jaa: