Veritaiteilija ja dokumentaristi osoittavat, että menkkoja on turha hävetä

Tälläkin hetkellä miljardilla ihmisellä on kuukautiset. Silti asiaa ympäröi hiljaisuus ja häpeä, joka heikentää naisten itsetuntoa ja loukkaa ihmisoikeuksia ympäri maailman. Siksi Hanni Haapaniemi pakastaa kuukautisverensä ja tekee siitä taidetta, ja siksi Charlotte Forsgård kertoi noloimman kuukautistarinansa koko internetille.


Mari Uusivirta
Viivi Huuska

Ruudulla pursotetaan sinistä nestettä munakoisoviipaleen muotoiselle valkealle pehmikkeelle.

Pehmike imee sisäänsä kaiken sinisen nesteen. Eikä tippaakaan vuoda yli!

Nainen pyöräilee valkoisissa housuissaan. Kukaan ei aavista mitään!

Hetkinen. Tiukat valkeat farkut. Si-nis-tä nestettä.

Viime vuosina naiset ympäri maailman ovat alkaneet äänekkäästi vastustaa kuukautissuojamainoksia: MEIDÄN KUUKAUTISEMME OVAT PUNAISIA, RUSKEITA, PAAKKUISIA. Kun me menstruoimme, emme joka päivä pukeudu piukeisiin housuihin! Vatsa turpoaa! Näillä mainoksilla ei ole mitään tekemistä meidän mensojemme kanssa!

Eikä niillä olekaan. Mutta näin kauas vaikeneminen on vienyt meidät maailman luonnollisimmasta asiasta.

Elämän mahdollistajasta.

Verestä.

 

Kun Hanni Haapaniemellä on kuukautiset, hän ei tyhjennä kuukuppiaan vessanpönttöön. Hän ottaa veren talteen ja pakastaa kaiken.

Haapaniemi on taiteilija, ja hän tuntee ruumiistaan vuotavan veren läpikotaisin.

”Kuukautisten alkaminen oli minulle nuorena vaikea asia. Niistä ei oltu keskusteltu äidin kanssa, eikä niiden alkua juhlittu. Oli kauheaa, jos side rapisi julkisessa vessassa”, hän kertoo.

Taiteen ansiosta Haapaniemen suhtautuminen on muuttunut. Nykyisin veri on hänen mielestään esteettistä, kaunista, myönteinen merkki hedelmällisyydestä. Hänelle kuukautisveri on materiaalia, käyttötavaraa, inspiraation lähde.

Kun verta on pakastimessa tarpeeksi, Haapaniemi alkaa maalata. Kaikki eivät ymmärrä sitä. Haapaniemi aloitteli kuukautisveren kanssa työskentelyä kuusi vuotta sitten, kun hän opiskeli Edinburghin yliopistossa kuvataiteita.

Hän ehti tehdä muutaman projektin verestä, ennen kuin koulussa hoksattiin, mitä tapahtui. Kuukautisveren käyttö kiellettiin ”turvallisuus- ja terveyssyistä”. Samaan aikaan yliopistossa oli näyttelyssä esillä raaka naudanlihapihvi, ilman vitriiniä tai muuta suojausta. Ihmisten kosketeltavissa.

”Vähän sellainen kutina jäi, että turvallisuuspelko ei ollut varsinainen syy”, Haapaniemi sanoo.

Haapaniemi palasi Suomeen.

[stag_icon icon=

6 vuotta ja 3 kuukautta, yhteensä 2 280 päivää. Sen verran nainen keskimäärin vuotaa verta elämässään.

Meidät on totutettu ajatukseen siitä, että tuona-aikana-jota-ei-pidä-nimetä täytyy olla raikas ja vessaan mennessä ottaa mukaan koko laukku, ettei kukaan – SHOKKI – näe naisen kantavan tamponia, sidettä tai kuukuppipyyhettä.

Meidän häpeilymme ei kuitenkaan ole mitään sen rinnalla, mitä naiset kehittyvissä maissa kokevat.

Menksuihin liitetty stigma johtaa useissa kehittyvissä maissa siihen, että naiset eivät voi kuukautisten aikaan tehdä arkisia asioita. Esimerkiksi Keniassa joillain seuduilla tytöt voivat menettää jopa viidesosan kouluvuodesta, koska heillä ei ole varaa tai mahdollisuutta ostaa hygieniatuotteita ja koska häpeä kuukautisista on niin suuri.

Unescon arvion mukaan jopa yksi kymmenestä murrosikäisestä tytöstä Afrikassa jää pois koulusta menkkojen takia ja lopulta keskeyttää koulunkäynnin.

Nepalissa tietyillä syrjäisillä alueilla naiset eristetään hilloviikkojen ajaksi yhteisöstä täysin. He eivät voi astua koteihinsa, vaan nukkuvat ulkorakennuksissa. He eivät saa käyttää yhteisiä vesivarantoja tai ruokaa. Heidät nähdään epäpuhtaina.

Häpeää ja saastaisuuden leimaa seuraavat piilottelu ja pelko. Kun tytöt eivät voi puhua verenvuodosta kenenkään kanssa, heillä ei ole tietoa kuukautisiin liittyvistä perusasioista. Jotkut vuotavat millilitrakaupalla verta ymmärtämättä, mistä se johtuu.

Bangladeshissa työssäkäyvät naiset yrittävät kätkeä kuukautiset keinolla millä hyvänsä. Epäpuhtaat kuukautissuojien korvikkeet aiheuttavat emätintulehduksia, ja tekstiilitehtaiden naistyöntekijät joutuvat pitämään palkatonta vapaata noin 6 päivää kuukaudessa tulehdusten vuoksi.

Vaikka kuukautisista vaiettaisiin, ne vaikuttavat kaikkiin, sukuelimiin katsomatta. Esimerkiksi siten, että YK:n ympäristöohjelma on arvioinut tyttöjen koulunkäyntiin satsaamisen olevan yksi tehokkaimmista tavoista vähentää köyhyyttä. ”Naisten päivät” siis voivat hidastaa taloudellista kasvua.

Tai esimerkiksi sen vuoksi, että kuukautissuojat eivät katoa perhosina ilmaan. Menkkojen ympäristövaikutukset ovat valtavat eivätkä pysy kurissa, ellei asiasta voida puhua.

 

Viime vuoden helmikuussa helsinkiläinen Charlotte Forsgård avasi suunsa. Hän kertoi noloimman mensutarinansa videokameralle ja latasi sen Youtubeen. Nyt video on katsottu jo yli 10 000 kertaa, ja katsojiin kuuluvat muun muassa hänen opettajansa ja isovanhempansa.

Kyllähän se nolotti. Mutta oli se kuitenkin lopputuloksen arvoista.

Oman tarinansa jakamalla Forsgård pääsi ruuduille ympäri maapallon. Kenialainen Chantell nauroi hänen videolleen niin, että putosi sängyltään ja joutui selittelemään perheelleen, mikä on näin hauskaa. Sitten hän kuvasi oman juttunsa videolle ja lähetti klipin Forsgårdille.

Samoin tekivät useat naiset eri puolilta maailmaa. Forsgård teki videoista dokumentin nimeltä Period Stories. Palkittua dokumenttia on esitetty kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla muun muassa Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Venäjällä.

”Kaikilla on joku tarina menkoista. Ja ne tarinat ovat niin hyviä! On sääli, ettei niitä tule jaettua. Normaalisti hassut jutut kerrotaan kavereille ja päivitetään Facebookiin, mutta näitä kerrotaan harvoille ja valituille, yleensä ei kenellekään”, elokuva- ja televisiotuotantoa opiskeleva Forsgård sanoo.

Kaikki eivät kuitenkaan ole pitäneet Forsgårdin ideasta.

Tuntemattomat naiset twiittasivat englanniksi Forsgårdille, kuinka menkat ovat ÄLLÖTTÄVIÄ eivätkä he halua nähdä Twitteriin kirjautuessaan kuvaa vulvasta ja tamponin narusta (sellainen on Period Storiesin logo). Miksi tästä pitää puhua, naiset kysyivät. Nimenomaan naiset.

”Vaikea spekuloida, mistä tämä johtuu. Minusta tuntuu, että he kokivat minun paljastavan heistä jotain, mitä he eivät itse halua paljastaa. Rikon kuvan naisesta, joka ei ole biologinen olento vaan joku barbi.”

[stag_icon icon=

Vuosi 2015 oli mahtava. Menxojen vuosi!

Oli kansainvälinen kuukautispäivä, jonka suosio räjähti ja joka järjestettiin muun muassa Suomessa ensimmäistä kertaa.

Oli taiteilija Rupi Kaur, joka lisäsi kuvan itsestään veritahra housuissaan Instagramiin yhä uudelleen, vaikka se poistettiin ”sopimattomana” julkaisuna.

Oli muusikko Kiran Gandhi, joka juoksi Lontoon maratonin ilman tamponia puolukkapäivinään.

Oli jenkkipoika, joka kantoi koulussa mukanaan terveyssiteitä auttaakseen tyttöjä, joiden menkat pääsivät yllättämään.

Oli Kanada, jossa lopetettiin kuukautistuotteiden verotus kokonaan.

Nyt menkkersoneista puhutaan.

Samaan aikaan on muistettava, että nyt äänessä ovat ne, joille tästä puhuminen on helppoa. Vaikka taistelemme häpeää vastaan, teemme sen aika mukavista oloista. Vapaus häpeästä kuuluu kaikille, myös esimerkiksi vammaisille, transsukupuolisille, kaikille ihonväreille ja kehonmuodoille.

Sillä kaikilla meillä on jotain yhteistä: suunnilleen 28 päivän välein kohdun limakalvo uusiutuu ja valmistautuu ovulaatioon, munasolun irtoamiseen munasarjasta. Menstruaatiossa on kyse seksuaalisuudesta, lisääntymisestä. Ilman sitä aikaa kuukaudesta ei tulla raskaaksi.

Eespäin!

 

Forsgård ei ole aina ottanut menkkoja rennosti.

Ennen dokumentin tekoa hän mutisi jotain ”naisten ongelmista”, kun asia piti ottaa puheeksi. Esimerkiksi poikaystävä ei aina ymmärtänyt, mistä oli kyse.

”Minulla oli ollut fiilis, että olen avoin ihminen, joka ei kovin helposti häpeile mitään. Ja sitten tajusin, että minulla oli tällainen täysin sokea kohta!”

Omituisen suhtautumisen menkkoihin täytyi johtua häpeästä, Forsgård arvelee nyt. Siitä, että hän oli tottunut ajatukseen, ettei menkoista kuulu puhua.

”En tiedä, mitä pelkäsin tapahtuvan, jos kertoisin suoraan, että minulla on menkat”, Forsgård sanoo.

Ja kun hän alkoi puhua kuukautisista niiden oikealla nimellä, hän huomasi, että:

Mitään.

Ei.

Tapahtunut.

Ihmiset jatkoivat elämäänsä ja suhtautuivat rennosti. Lähipiirin rentouden lisäksi Forsgård sai yllättyä siitä, kuinka helppoa asenteisiin vaikuttaminen oli. Tuntemattomatkin ihmiset tulivat kertomaan Forsgårdille juhlissa tarinoita, joita kukaan ei ollut ennen kuullut, ja Twitter-vihaajat muuttivat mielipiteitään Forsgårdin viestiteltyä heidän kanssaan.

Kun Forsgård nyt miettii aiempaa suhtautumistaan menkkoihin, turhauttavinta hänestä on, että menkkoja hävetessään hän yhdisti häpeän biologisiin naisen sukuelimiin.

Hän häpesi sitä, että ylipäätään on nainen.

[stag_icon icon=

Joidenkin mukaan Täti Punaisen vierailujen häpeäminen liittyy nimenomaan patriarkaalisiin yhteiskuntiin ja uskontoihin. Tiedättehän, niihin, joissa miehet pitävät vallankahvoista kiinni viikset tutisten. Esimerkiksi yhdysvaltalainen naistutkimuksen professori Chris Bobel on todennut patriarkaatin tarvitsevan sitä-nimeltämainitsematonta-asiaa, jotta miehet voivat perustella, mikseivät naiset kelpaa johtajiksi.

On vedottu niin tieteeseen kuin uskontoonkin: esimerkiksi sekä Raamatussa että Koraanissa kerrotaan, kuinka nainen on kuukautisten aikaan epäpuhdas ja siksi eristettävä muista ihmisistä.

Asiat voisivat olla toisinkin. Muinaisina aikoina, myös Suomessa, kuukautisia pidettiin pelottavana niiden voiman, ei saastaisuuden ja yököttävyyden vuoksi. Olihan omituista, että joku vuotaa verta ilman kuolemaa tai haavoittumista.

Suomalaisessa mytologiassa puhuttiin vaginan väestä. Se oli naisen voima, jota tuli kunnioittaa. Sukupuolielintä paljastamalla saattoi langettaa vihoja vihollisen ylle, mutta myös siunata karjaa tai perhepiiriä. Kuukautisverta on myös käytetty lemmenjuomana.

Menstruoiva tai juuri synnyttänyt nainen saatettiin eristää, koska hänet voitiin nähdä joko suojelun tarpeessa olevana tai vaarallisena yhteisön muille jäsenille.

 

Ihmiset kyselevät Haapaniemeltä jatkuvasti: Eikö teos pilaannu? Ole epähygieeninen? Haise pahalta?

Haapaniemi on kuitenkin kehittänyt tekniikkansa sellaiseksi, ettei vaaraa moisesta ole. Muinaistekniikan artesaaniksi opiskellessaan hän oppi käsittelemään ja säilömään eloperäisiä materiaaleja, kuten raatoja, nahkaa ja verta.

Kuukautisveri haisee verelle ja kuivuttuaan ei millekään. Haapaniemi maalaa teoksensa pohjille, jotka eivät läpäise happea, ja päällystää valmiit teokset epoksihartsikerroksella. Näin työ ei pääse hapettumaan pilalle, eikä vereen pääse käsiksi.

Haapaniemi pohtii, että Suomessa kuukautisista voidaan puhua, mutta häpeillen. Voidaan voivotella tai vitsailla.

”Kun ihmiset eivät tiedä teosteni materiaalia, he sanovat ai että on kaunis, ihan kuin karkkia, sitä tekisi mieli nuolla. Kun he kuulevat tai lukevat, mitä teoksessa on, he järkyttyvät”, Haapaniemi kertoo.

Yleensä pöyristys menee nopeasti ohi. Haapaniemi kertoo saavansa enemmän positiivista kuin negatiivista palautetta. Kun Haapaniemen teini-ikäinen tytärpuoli tuo kavereitaan kylään, nämä saattavat ihastella seinillä riippuvia taideteoksia.

”Ja kun he kuulevat, että ne on maalattu kuukautisverellä, he sanovat että ai, siistiä, ja jatkavat matkaansa”, Haapaniemi kertoo.

 

Videolla nainen kertoo päivästä ala-asteella, jolloin luokan pojat löysivät hänen laukustaan siteitä. Nainen on Meagan, ja hän kertoo tarinansa Period Stories -dokumentissa.

Tuo päivä tuntui maailmanlopulta. Koulupäivän päätteeksi KAIKKI tiesivät, että Meaganin menkat olivat alkaneet.

Kun oppilaat odottivat kyytejään, naapurin tyttö tuli Meaganin luokse. Meagan kertoi, mitä oli tapahtunut, ja naapurin tyttö totesi: ”Kuulehan. Meillä kaikilla on menkat, ja ellei vielä ole, niin kohta on. Minullakin on. Ja tiedätkö mitä, nyt kerron sen kaikille.” Sitten naapurin tyttö nousi pöydälle ja huusi kolmensadan lapsen kuullen ”MINUN NIMENI ON MARY SMITH JA MINULLA ON MENKAT!”

Muut lapset alkoivat nauraa. Kaikki unohtivat, että vain hetki sitten Meaganin kuukautisten alkaminen oli ollut nolointa ikinä.

Omituinen suhtautuminen kuukautisiin luo valta-asetelmia, jotka eivät perustu mihinkään.

Siksi verestä pitää puhua.

 

Jutussa on käytetty lähteinä Liv Strömquistin teosta Kielletty hedelmä (Sammakkokustannus, 2016), Laura Karhapään pro gradua Vaginadialogeja : kuukautisveren tabu Hanni Haapaniemen Neitsyt Maria -maalauksissa (2015), Open Society Iniative for Southern Africa -sivustoa, Menstrual Hygiene Day -sivustoa ja Lunette-blogia.


Julkaistu 8.8. ilmestyneessä Improbatur 3/2016 -lehdessä.

Jaa: