Nasima Razmyar joutui kantamaan lukioaikoina paljon vastuuta

8-vuotiaana Suomeen muuttaneen Nasima Razmyarin lukioaikoja värittivät työnteko ja identiteettikriisit.


Jose Riikonen
Nick Tulinen

Nasima Razmyarilla on sekavat tunteet, kun hän tulee käymään vanhassa lukiossaan Helsingin Töölössä.

”Jännitys, vapina, ilo”, Razmyar kuvailee Töölön yhteiskoulun lukion aulassa. Ympärillä kuuluu oppilaiden puheensorinaa ja naurua.

”Noista nauruista tulee flashbackeja vuosien takaa”, hän sanoo ja näyttää jos ei surulliselta, niin vähän melankoliselta.

Hän kertoo miettivänsä joskus, nauttiko lukiovuosistaan tarpeeksi. Ottiko niistä kaiken irti?

Ei ehkä, koska siihen ei oikein ollut mahdollisuutta.

 

Afganistanissa syntynyt Razmyar muutti Suomeen 8­-vuotiaana. Kouluun mennessään hän ei osannut suomea melkein ollenkaan, mutta hän oppi: peruskoulu päättyi 9,5 keskiarvoon.

Se tarkoitti, että Razmyar pääsi melkein mihin lukioon tahansa. Hän valitsi Töölön yhteiskoulun lukion.

”Rakastan vanhoja rakennuksia. Tästäkin huokuu tietynlainen arvokkuus. Olin Käpylässä peruskoulussa, ja tämä oli ihan erilainen kuin Käpylän koulu. Se kontrasti viehätti, ja kulkuyhteydet Käpylästä tänne olivat hyvät.”

Razmyar tiesi jo varhain, että hänestä tulisi poliitikko, ja lukiossa se huomattiin. Häntä pyydettiin puhumaan ja esiintymään tämän tästä, kun sellainen tehtävä oli tarjolla.

Hän muistelee olleensa ainoa maahanmuuttajataustainen opiskelija koulussa, mutta siitä ei koitunut juurikaan ongelmia, ainakaan suoraan.

”Yläasteella vielä selkeästi huomasi, että ihmiset auttoivat ja huomioivat eri tavalla. Mutta lukioon olin päässyt itse. Sen jälkeen ei enää ilmeisesti ajateltu, että olisin tarvinnut erityishuomiota.”

Sen sijaan Razmyarin vanhemmille maahanmuuttajataustaisuudesta saattoi olla harmia. He olivat aina työttömiä, eikä lukioikäisellä Razmyarilla ollut paljonkaan rahaa käytettävänään.

Hän päätti mennä töihin.

 

Razmyar lähetti useisiin paikkoihin työhakemuksen, mutta läheiselle Tullinpuomin Shellille hän meni henkilökohtaisesti viemään hakemuksensa. Häntä lykästi, sillä paikan pomo oli juuri tullut kahville.

Pomo näki Razmyarin hakemuksen ja kysyi tältä, hänkö sen toi. 17-­vuotias Razmyar vastasi ujosti, että juu. Pomo kutsui Razmyarin juttelemaan, ja vartin päästä töistä oli sovittu.

”Olin niin onnellinen! Viimeinkin minulla olisi rahaa. Viimeinkin voisin viedä vaikkapa perheeni Ruotsin-­risteilylle tai jotain”, Razmyar kertoo.

Razmyarista tuntui, että hänen piti kannatella itsensä lisäksi osittain myös perhettään, koska vanhemmat olivat työttömiä.

Viimeinen lukiovuosi oli raskas. Razmyar oli ensin koulussa päivän, odotteli usein koulupäivän jälkeen kirjastossa ja meni sitten iltavuoroon huoltoasemalle. Työt loppuivat illalla yhdentoista aikaan, ja aamulla oli taas mentävä lukioon.

Siksi hän käy hieman haikeaksi nyt, kun on käymässä vanhassa lukiossaan: hän joutui kantamaan nuorena niin paljon vastuuta, että se riisti häneltä osan huolettoman teinitytön elämästä.

 

Lukioaikoja varjostivat myös identiteettiasiat ja ristiriidat, jotka kumpusivat esimerkiksi maahanmuuttajastatuksesta.

”En ollut teini, joka paiskoi ovia. Kävin ihan toisenlaisia kamppailuja pääni sisällä: Olenko afgaani vai suomalainen? Olenko maahanmuuttaja vai osa tätä yhteiskuntaa? Pääsenkö eteenpäin? Miksi en osaa riittävän hyvin suomea? Voiko minulla olla suomalainen poikaystävä, ja mitä vanhempani siitä ajattelevat? Voinko käydä baarissa, ja mitä vanhempani siitä ajattelevat?”

Lukion jälkeen hiersi se, että Razmyar ei päässyt kolmesta yrityksestä huolimatta opiskelemaan valtio­oppia, joka oli hänen mielestään ainoa tie poliitikoksi. Nyt hän ymmärtää, että hakkasi turhaan päätään seinään.

”Jos nykyisille lukiolaisille saisi selitettyä tämän: vaikka unelma esimerkiksi opiskelupaikasta ei toteudu, se ei tarkoita, ettei lopullinen päämäärä voisi toteutua.”

Razmyar pääsi kansanedustajaksi ja Helsingin apulaispormestariksi, vaikkei koskaan päässytkään opiskelemaan valtio­oppia. Hän on opiskellut yhteisöpedagogiksi.

 

Kamppailua, vastuuta ja identiteettikriisiä, työtä ja ahkeraa opiskelua – kuulostaa siltä, että Razmyarin lukioajat menivät kovan suorittamisen ja vastuunkannon merkeissä. Oliko tosiaan niin, ettei hän ehtinyt nauttia lainkaan lukioajoista?

”Kyllä me joskus viikonloppuisin osasimme pitää hauskaa”, Razmyar kertoo.

”Sitä väistämättä tarvitsi: että lukioaikana pääsi joskus elämään normaalia teinin elämää. Kasvu ihmisenä tavallaan vaati sen, että avasi joskus siideripurkin.”

 

LUKIO: Töölön yhteiskoulun lukio Helsingissä

Perustettu: 1912

Opiskelijoita: Noin 300 (+yläkoulussa noin 320)

Mistä tunnetaan: Yhdessä tekemisestä, innostuneisuudesta, hyvästä ilmapiiristä sekä aktiivisesta opiskelijakunta- ja tutortoiminnasta, sanoo rehtori Pirkko Majakangas. ”Teemme paljon yhteistyötä yliopistojen ja korkeakoulujen sekä yritysten ja järjestöjen kanssa.”

 

KUKA: Nasima Razmyar (s. 1984)

Lukiovuodet: 2001–2004

Opiskelumenestys: Muistelee kirjoittaneensa C:tä ja M:ää.

Mistä tunnetaan: Nasima Razmyar on Afganistanissa syntynyt, Suomeen 8-vuotiaana muuttanut poliitikko. Hän on Helsingin kaupunginvaltuutettu ja apulaispormestari, joka opiskelee työn ohessa kulttuurituottajan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa.

 

Kuva: Nick Tulinen.
MUISTO TÄRKEÄSTÄ PAIKASTA LUKIOSSA: ”Kirjastossa oli ihana kirjastonhoitaja, jonka kanssa juttelimme kaikki maailman asiat läpi. Lainasin tosi paljon kirjoja.”

 

Julkaistu 5.2. ilmestyneessä Improbatur 1/2018 -lehdessä Paluu lukioon -juttusarjassa, jossa tutut kasvot palaavat vanhaan opinahjoonsa.

Jaa: