Linda Liukas: ”Olin aika koulunörtti”

Linda Liukas on aina ollut hyvä ja tunnollinen oppilas, jolla olisi ollut selkeä urapolku. Sitten hän eksyi, ja elämä kävi epäselkeäksi – onneksi.


Jose Riikonen
Nick Tulinen

Linda Liukas oli hyvä ja tunnollinen oppilas ala-asteella. Samoin hän oli hyvä ja tunnollinen oppilas yläasteella.

Hän ei sekoillut vapaa-ajalla. Hänellä oli hyvä perhe, kavereita ja harrastuksia. Hän halusi oppia uusia asioita.

”Olin aika koulunörtti”, Liukas sanoo.

Hän olisi voinut mennä melkein mihin lukioon tahansa. Kun lukio olisi käyty, hän olisi voinut mennä kiinnostuksen kohteidensa mukaan vaikka Teknilliseen korkeakouluun, suorittaa sen nopeasti alta pois ja jatkaa putkessa eteenpäin hyviin töihin hyvämaineiseen yritykseen.

Tällaisen kapean putken sijaan Liukas lähti kuitenkin umpihumanistiseen seikkailuun Helsingin normaalilyseoon eli Norssiin. Miksi teknologia-asioista kiinnostunut oppilas ei valinnut selkeää matemaattis-luonnontieteellistä reittiä, vaan eksyi Norssiin keskustelemaan Ludwig Wittgensteinin filosofiasta?

 

Liukas sanoo, että hänellä oli eräs tärkeä kriteeri sille, miten valitsi lukionsa: hän halusi lukioon Helsingin keskustaan. Kotina pysyi kuitenkin Espoon Haukilahti.

”Minulla oli romanttinen ajatus siitä, että kaupunki edustaa kaikkea uutta ja aikuista. Käydään Stockan Herkussa ostamassa suklaahippukorvapuusteja ja Kapteeninkadulla pitsalla.”

Liukas halusi painaa reset-nappulaa – keksiä itsensä uudestaan uusissa ympyröissä. Hän halusi saada elämäänsä uusia ajatuksia, uusia ihmisiä ja uuden koulumatkan.

Todellisuudessa hänestä ei tullut stadilaista, vaan elämä jakautui kahtia. Suurin osa sosiaalisesta piiristä oli edelleen Espoossa. Lukio taas edusti tiedon ihmemaata, jossa sai seikkailla ja tutkia vapaasti.

”Oli ihanaa valita aina syksyisin uusia kursseja.”

Noina aikoina tuntui, että kaikki oli auki. Liukas keräsi tietoa, sivisti itseään ja rakensi identiteettiään pienistä palasista sieltä täältä sen sijaan, että olisi jo suuntautunut selkeästi jollekin uralle.

Norssissa ei kuulemma tarvinnut häpeillä sitä, että oli vähän koulunörtti, ja sekin oli Liukkaan mielestä mukavaa. Tuntui, että oli lupa innostua asioista, ja niihin asioihin sai upota ohi pakollisten lukiokirjojen. Esimerkiksi äidinkielen tunnilla Liukas teki kerran kirjallisuuskeittokirjan, joka oli taitettu oikean kirjan näköiseksi.

”Sai antaa itsestään täyden panoksen, ja siihen kannustettiin. Ei tarvinnut pienentää itseään.”

 

Aina lukion päättymiseen asti Liukas selvisi aika helpolla. Hän pärjäsi koulussa hyvin, ja hänellä oli kavereita ja ne kaksi omanlaistaan elämää. Siksi hänelle tuli pienoinen romahdus, kun asiat eivät lukion jälkeen sujuneet toivotulla tavalla.

”Olin suunnitellut sen: hyvä peruskoulu, hyvä lukio ja sitten Helsingin Kauppakorkeakoulu. Vanhempanikin olivat käyneet kauppakorkeakoulun.”

Mutta Liukas ei päässytkään sisään.

”Se oli koulunörtille kauhea juttu. Itketti ihan hirveästi.”

Liukas meni kakkosvaihtoehtonaan olleeseen Turun Kauppakorkeakouluun ja kaipasi koko ajan takaisin kotiin. Hän ei sopeutunut ensinkään Turun opiskelijapiireihin.

”Tämä on ihan kauhea yleistys, mutta tällaiselta minusta silloin tuntui: että kaikki käyvät jumpassa ja lakkaavat kynsiään, enkä minä ollut yhtään sellainen.”

Hän oli eksyksissä. Turku oli seikkailu, kuten Norssi aikoinaan, mutta jos Norssin seikkailu oli miellyttävä reissu uusiin maailmoihin, Turun seikkailu oli paljon synkempi.

Silti se kannatti tehdä. Liukas ei usko, että olisi muuten myöhemmin tutustunut Aalto-yliopistossa niihin ihmisiin, jotka päätyivät muuttamaan hänen elämänsä.

Kahden Turussa vietetyn vuoden jälkeen Liukas muutti takaisin Helsinkiin ja teki sivuaineen Taideteollisessa korkeakoulussa visuaalisesta journalismista. Aalto-yliopisto oli juuri perustettu, ja visuaalisen journalismin kautta hän päätyi Aaltoes-yrityshautomoon. Suomalainen startup-kulttuuri teki tuloaan, ja Liukas liittyi porukkaan.

Tätä kautta hän päätyi lopulta perustamaan oman yrityksen, jossa hän nykyään tehtailee teknologiasta kertovia lastenkirjoja. Löytöretkellä oli siis onnellinen loppu.

 

Vähän aikaa sitten Liukas katseli ylioppilasainettaan. Se oli runoanalyysi siitä, miten Kolumbus kuvitteli löytäneensä Amerikan. Sen otsikko oli Löytöretkiä, ei pakettimatkoja.

”Uusimmassa kirjassani on sama idea siitä, kuinka lasten täytyisi saada tehdä löytöretkiä teknologian parissa. Ne ajatukset, joita minulla oli 12 vuotta sitten, näkyvät siis edelleen vahvasti.”

 

Kuva: Nick Tulinen.KUKA? Helsingissä asuva Linda Liukas (s. 1986) on yrittäjä, ohjelmoija ja lastenkirjailija, joka kirjoittaa teknologia-aiheista. Vuonna 2014 Liukas sai lastenkulttuurin valtionpalkinnon, ja 2015 Liukkaalle myönnettiin Suomalaisen koodin edistäjä -palkinto. Vuonna 2017 hän sai Hello Ruby -kirjasta kiinalaisen, 130 000 euron DIA Gold -palkinnon.


Julkaistu 17.11. ilmestyneessä Improbatur 4/2017 -lehdessä Paluu lukioon -juttusarjassa, jossa tutut kasvot palaavat vanhaan opinahjoonsa. 

Jaa: