Kerttu Niskanen muutti ekan kerran omilleen lukion takia


Anna-Sofia Nieminen
Andreas Rösler

”Lähdin 15-vuotiaana Sotkamoon urheilulukioon. Oli ihan hirveää muuttaa pois kotoa Vieremältä, vaikka en lähtenyt kuin 130 kilometrin päähän. Meidän perhe on tosi tiivis, meitä on neljä sisarusta.

Kävin kotona todellakin joka viikonloppu. Äiti ja isä ei ikinä pistäneet hanttiin, vaan hakivat joka kerta. Ja pakko myöntää, että alussa saatoin käydä kotona arkenakin. Isä ja äiti haki mut vaikka keskiviikkoiltana ja vei torstaiaamuna suoraan kouluun. Se helpotti alun koti­-ikävää.

Tosi pian tutustuin kuitenkin ihmisiin, ja ajan kuluessa aloin viihtyä.

Ensimmäisen vuoden asuin kahden mun luokkalaisen hiihtäjätytön kanssa solussa. Se oli urheilulukiolaisille tarkoitetussa asuntolassa eli Sompalassa. Jos olisin heti muuttanut yksin, olisin varmaan ollut entistä yksinäisempi.

Mutta kun tokana vuonna pääsin asumaan omaan yksiöön, oli sekin todella kivaa, koska pikkuveli Iivo pystyi majoittumaan mun luona. Iivo kävi usein hiihtämässä Sotkamossa. Yksiössä sain myös sisustaa niin kuin halusin, ja oli oma rauha. Silti kaverit löytyivät Sompalassa muutaman askeleen päästä naapurista.

Opiskelu sujui helposti. Olin jo vanhempien luona asuessa pessyt pyykkiä ja laittanut ruokaa, eli sellaisetkaan jutut ei tulleet uutena. Huomasin kyllä eron omiin luokkakavereihin. Siellä oli pojilla melkoisia roiskeläppäpitsakuureja. Taisinpa jonkun kerran käydä tekemässä jollekin ruokaa, kun säälitti.

Lukiossa sain ensimmäisen henkilökohtaisen valmentajan ja ensimmäisiä harjoitusohjelmia. Hiihdin ja harjoittelin myös ennen lukiota, mutta silloin tein mitä mieleen juolahtaa.

Meidän vuosikurssin valmentaja oli Paavolan Esko. Hän valmensi mua monta vuotta vielä lukion jälkeenkin. Eskosta tuli jonkinlainen varaisä, joka laittoi suksia ja huolehti ihan mistä vaan. Jos tarvitsin vasaraa tai porakonetta, soitin Eskolle – ja soitan itse asiassa edelleen.”

 

Kerttu Niskanen (s. 1988) on suomalainen maastohiihtäjä ja kaksinkertainen olympiahopeamitalisti. Hän edustaa Suomea talviolympialaisissa, jotka pidetään 8.–25. helmikuuta Etelä­-Korean Pyeongchangissa.


Julkaistu 5.2. ilmestyneessä Improbatur 1/2018-lehdessä Eka kerta -juttusarjassa, jossa tutut kasvot kertovat ensimmäisistä kerroistaan.

Jaa: