Kamala, ihana ihastuminen

[stag_icon icon=
Kuvitus: Eetu Sihvonen.
Kolumni: Melissa Mäntylä

Ihastua voi keneen vaan, vaikka julkkikseen tai kurssikaveriin. Jos osaa nauttia ihastumisen tunteesta, se saa sukat pyörimään jaloissa ja ajatukset harhailemaan ihanasti pitkäksi aikaa.

Toisaalta epävarmuus kuuluu olennaisena osana ihastuksen alkuvaiheeseen, jos vastakaikua omiin tunteisiinsa ei heti saa. Kaukainen ihastus jäytää sielua, sillä toista haluaisi koskettaa niin kovasti tai edes katsoa.

Kun ihastumiseen tulee varmuutta, tunne voi kantaa kuukausia. Kouluun tai töihin voi olla vaikea keskittyä, sillä tekee vain mieli vilkuilla kännykkää uusien viestien toivossa. Minä lähetän ihastuksilleni jatkuvasti viestejä siitä, kuinka ihania ja haluttavia he ovat. Yleensä ihastun ihmisiin, jotka ovat persoonallisia ja itsevarmoja.

Ihastuessaan ihminen haluaa tehdä mahdollisimman hyvän vaikutuksen toiseen. Omaa ulkonäköä kohennellaan ja puheita muunnellaan hieman. Kannustan kuitenkin kaikkia olemaan omia itsejään, ihastumisvaiheessakin! Se voi tuntua vaikealta, mutta on todellista rohkeutta, että pystyy näyttämään herkässäkin paikassa aidon minänsä. Jos ihastuksesta syntyy suhde, alkuvaiheen pienet valkoiset valheet voivat olla kiusallisia tulevaisuudessa.

Voiko koskaan sitten ihastua väärään ihmiseen? Ei periaatteessa. On vain tärkeää pohtia tarkasti, mitä sillä tunteella tekee. Parisuhteessa elävään ihastuminen tuntuu raastavalta, sillä peliliikkeitä pussailun suhteen ei voi tehdä. Täytyy kunnioittaa myös ihmisten päätöstä elää yksiavioisissa suhteissa.

Muuten kannattaa antaa vain mennä ja kertoa ihastukselle rohkeasti tunteistaan. Pakkeja voi tulla, mutta ne eivät koskaan ole maailmanloppu.

 

Melissa Mäntylä kirjoittaa ja bloggaa seksistä, seksuaalisuudesta ja parisuhteista.


Julkaistu 6.8. ilmestyneessä Improbatur 3/2015 -lehdessä.

Nostokuva: Vinoth Chandar (CC)

Jaa: