Essee: Onko sukupuolten kahtiajako todellisuudessa tarpeellista?

Mimi Mokka
Erkki Toukolehto

Kohutun uuden opetussuunnitelman myötä sukupuolineutraalista kasvatuksesta on tullut paitsi muoti-ilmiö, myös osa koulutusta. Uudistuksen tavoitteena on turvata sukupuolten tasa-arvo ja poistaa kaikki sukupuoleen liittyvä erottelu opetuksessa. Kansankielellä tämä tarkoittaa tietysti sukupuolten poistamista.

With a Grain of Salt -blogissa julkaistiin 1. kesäkuuta 2015 kirjoitus Tytöntylleröiset ja pojankoltiaiset, joka käsittelee moderniin yhteiskuntaamme pinttyneitä sukupuolirooleja ja -syrjintää. Kirjoittaja kritisoi erityisesti tyttömäisiin poikiin kohdistuvaa ivaa ja sitä, kuinka se ilmentää nykypäivän naisvihaa.

Se, mitä sukupuolineutraali kasvatus todella tarkoittaa, tuntuu usein varioivan. Sukupuolineutraali kasvatus ei tarkoita lapsen sukupuolen kieltämistä, poistamista tai tukahduttamista. Sukupuolineutraalin kasvatuksen tavoitteena ei ole tehdä pojista tyttöjä tai tytöistä poikia. Sukupuolineutraalin kasvatuksen seurauksena ei synny sukupuoletonta, hämmentynyttä nuorisoa.

Sanakirjan ratkaisu ongelmaan on: sukupuolineutraali: sukupuolesta riippumaton, kaikki sukupuolet tasapuolisesti huomioon ottava. Sukupuolineutraali kasvatus siis yksinkertaisesti pohjautuu vallankumoukselliseen ajatukseen, jonka mukaan kaikki sukupuolet ovat tasa-arvoisia ja niiden edustajia tulisi kasvatuksessa kohdella samoin periaattein.

Blogikirjoituksessa nostetaan esille yleinen käsitys, jonka mukaan sukupuolirooleja ei enää ole. Sukupuoli ei ilmeisesti ohjaa millään tapaa yksilön valintoja ja toimintaa – kyllä pojat voi pukea punaiseen.

Nimellisesti väite on tosi. Suomen lainsäädäntö turvaa sukupuolten välisen tasa-arvon, mutta tilastot puhuvat todellisuuden karua kieltä. Sukupuoliroolit pinttyvät lapsen tajuntaan hienovaraisesti vuosien saatossa.

Ensimmäiset roolit omaksutaan vanhemmilta. Jos vanhemmat onnistuvatkin säästämään lapsensa sukupuolivankilalta, roolit pakotetaan päähän viimeistään päiväkodissa, koulussa ja harrastuksissa.

Viime tammikuussa tein tuttavuutta neljävuotiaan kummityttöni kanssa, ja tulimme jutelleeksi lempiväreistä. Hän kertoi, kuinka ei päiväkodissa ollut saanut askarrella sinistä penaalia. Tytöt kun tykkäävät vaaleanpunaisesta.

Blogitekstissä pohditaan paljon sitä, kuinka aikuiset suhtautuvat feminiinisiin poikalapsiin. ”Vääränlaiset” vaatteet ja mielenkiinnon kohteet kielivät tyhmyydestä tai parhaassa tapauksessa siitä, että tulevaisuudessa lapsen seksuaalinen suuntautuminen poikkeaa normaalista. Huomiotta kuitenkin jätetään se, minkälainen vaikutus näkemyksillä on lapseen itseensä.

Useille tuttu esimerkki voidaan ottaa Frendit-sarjasta. Lesboparin kasvattama pikkupoika sattuu valitsemaan lelukaupasta itselleen nuken, mitä lapsen isä ei voi sulattaa. Pojastahan voi kasvaa kummajainen. 90-luvulla ilmestyneelle tv-sarjalle tyypillisesti isä luonnollisesti saa tahtonsa läpi, ja lapsi jää ilman nukkea.

Teoriassa sukupuolineutraali kasvatus siis vähentää lapseen kohdistuvaa sosiaalista painetta ja kiusaamista. Käytännössä muutos tietysti ottaa aikansa, sillä sukupuolittunut ajattelu on jotain niin tehokkaasti omaksuttua, ettei sitä kitketä yhden sukupolven elinaikana.

Sukupuolineutraalin kasvatuksen toimiessa myös sukupuolisyrjintä olisi mahdotonta. Blogikirjoituksessa syvennytään erityisesti siihen, kuinka ”heikompi sukupuoli” todella on meidän modernissa, pohjoismaisessa yhteiskunnassamme toisarvoinen.

Reaktiot feminiinisiä poikia kohtaan ovat erityisen vahvoja juuri siksi, että naisellisuus nähdään epätoivottavana ja vääränlaisena, heikkoutena. Kuin tyttö -ilmaisusta tulee loukkaus. Nuorelle, lähes murrosikäiselle tytölle tilanne on ristiriitainen – miten oma sukupuoli voi edustaa jotain niin epätoivottavaa ja kelvotonta? Sukupuolineutraali kasvatus siis turvaa sen, ettei sukupuoliin liitetä minkäänlaisia tarpeettomia, jopa negatiivisia, ominaisuuksia tai odotuksia.

Professori Jouni Välijärvi teki hiljattain tutkimuksen suomalaisten lasten ja nuorten koulumenestyksestä. Professoria hämmästytti tulokset tyttöjen ja poikien välillä. Tytöt olivat poikia parempia lukutaidossa ja kirivät kiinni jopa matematiikassa, mikä on ilman muuta huutava vääryys. Välijärvi kommentoi tyttöjen koulumenestyksen johtuvan siitä, että peruskoulu suosii tyttöjen oppimista ja että pojilla on yläkoulussa murrosikä – tytöillähän tunnetusti ei ole.

Mitä professori ei ottanut lukuun ja mitä blogikirjoituksessakin sivutaan sanoin pojat on vähän rasavillejä, ei ehkä jaksa keskittyä pikkutarkkuuksiin on, että tytöiltä odotetaan kypsyyttä ennen poikia. Peruskoulu ”suosii” tyttöjä, sillä tytöille on opetettu vastuuta ja tarkkuutta jo pienestä pitäen, mutta pojat saavat tuudittautua pojat on poikia -hokemaan. Tämänkin seikan sukupuolineutraali kasvatus korjaisi hyvin vikkelästi.

Ongelma sukupuolta käsittelevissä jutuissa on yleensä se, että ne sivuuttavat täysin sukupuolet, jotka eivät yksiselitteisesti sovi kahteen perinteiseksi katsottuun lokeroon. Näin tekee myös With a Grain of Salt -blogi.

Transsukupuolisten nuorten mielenterveysongelmien ja itsemurhien yleisyys on yhä hälyttävää. Muunsukupuolisia ei Suomessa edes tunnusteta. Sukupuoli täytyy määritellä joka käänteessä: henkilötunnuksessa, vessaa valittaessa ja jopa bussikorttia ostaessa.

Onko tällainen sukupuolten kahtiajako todellisuudessa tarpeellista? Ja kuinka paljon helpompaa muunsukupuolisen lapsen on kasvaa, kun vaihtoehtoja tarjotaan enemmän kuin kaksi?

Sukupuolineutraalin kasvatuksen tavoite on mielestäni tehdä loppu tyttöjen ja poikien erottelulle, mutta ennen kaikkea tehdä loppu käsitykselle, jonka mukaan sukupuolia on vain kaksi. Sukupuolineutraali vallankumous on saanut tuulta purjeisiinsa nyt jo jonkin aikaa, ja edistystä on nähty erityisesti kasvatuksen saralla. Lakeja vaikeampi on kuitenkin muuttaa sitä fundamentaalista, konservatiivista sukupuolikäsitystä, joka on kurottanut juurensa syvälle yhteiskunnan ytimeen.

Jostain on kuitenkin hyvä aloittaa.

 

Äidinkielen kursseilla kirjoitetaan paljon, mutta tekstit harvoin päätyvät mihinkään. Siksi julkaisemme lukiossa kirjoitettuja esseitä. Tämän tekstin kirjoittaja Mimi Mokka on kevään ylioppilas Turun klassillisesta lukiosta.

Julkaisua varten voit toimittaa meille oman tekstisi sähköpostitse osoitteeseen improbatur@lukio.fi. Toimitus pidättää itsellään oikeuden julkaistavan tekstin muutoksiin.


Julkaistu 7.8. ilmestyneessä Improbatur 3/2017 -lehdessä.

Jaa: