Essee: Kurkistuksia kuplien ulkopuolelle

Ilmiöt ja yhteiskunta
Sara Nyman
Erkki Toukolehto

Pienen palmikkopäisen tytön maailmassa kuplista tulivat mieleen lähinnä saippuakuplat ja naapurin kuplavolkkari. Nyt ihmisten puheet ovat täyttyneet aivan erilaisista kuplista. On punavihreää, keskiluokkaista, kristittyä ja helsinkiläistä kuplaa. Kuplat ovat ikään kuin ihmisiä määritteleviä ajatusmaailmoja. Kuplassa kuullaan vain mielipiteitä, jotka vahvistavat omia ajatuksia. Yllättäen kaikki muutkin ympärillä tuntuvat olevan norppien suojelijoita tai vegaaneja.

Nykyajan digitaalinen maailma on osaltaan mahdollistanut kupla-ajattelun. Facebookin kavereista on helppo poistaa ne, jotka eivät itseä miellytä. Jos ei sovi samaan muottiin, menoksi vaan! Ei ennen voinut kauppareissulla tai pihamaalla tavattuja tuttuja niin vain poistaa, vaikka ajatusmaailmat eivät olisikaan olleet samanlaiset.

Kuvitus: Erkki Toukolehto.

Omiin kupliin sulkeutuminen liittyy aikamme laajaan ilmiöön. Erilaisuutta ei haluta ymmärtää tai hyväksyä. Se nähdään uhkana, ei mahdollisuutena rikastuttaa omaa maailmaansa.

Oma kupla kannattaisi kuitenkin puhkaista. Vuoropuhelu ja erilaisiin ihmisiin tutustuminen kuplan ulkopuolella on varmasti monin verroin rikkaampaa kuin käpertyminen omaan onneen.

Kuplasta poispyrkimisen edellytys on oman asemansa tiedostaminen. Kaikilla ei olekaan yliopistotutkintoa taskussa, avokadopastaa lautasella tai lasta kaupungin kansainvälisimmässä koulussa. Oman vihersmoothielasin takaa kannattaa nähdä maailma, jossa taistellaan hengestä sairaalassa ja huomata naapurin lapsi, joka ei ole nähnyt vanhempiaan selvinpäin moneen kuukauteen. Matka pois omasta maailmasta ei useinkaan ole kovin pitkä.

Myös saavuttamattomat kuplat ahdistavat meitä. Somen myötä täydellisestä on tullut tavallista. Instagramin viimeisen päälle muokatut kuvat pyyhkivät pois oman elämän merkityksellisyyden. Ihmisen arvokkuutta ei kuitenkaan mitata maisterin papereilla tai vanhempien parlamentissa hiekkalaatikon laidalla. Ihminen ja ihmisyys itsessään ovat arvokasta, ei status tai maailma, johon itsemme ajatuksissamme sijoitamme.

Kuvitus: Erkki Toukolehto.

Toisinaan omaan kuplaan uppoutuminen tuntuu tuovan myös turvallisuuden tunnetta. Ympärillä on ihmisiä, jotka jakavat toivon paremmasta huomisesta ja haluavat yhdessä taistella oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Kun joku jakaa samat arvot, maailma tuntuu hetken aikaa paremmalta paikalta. Eikä omaan ajatusmaailmaan uppoutuminen pelkästään huono juttu olekaan, kunhan muistaa aina välillä katsella maailmaa laajemmastakin perspektiivistä.

Vaikka kuplautuminen lieneekin todennäköisempää punavuorelaisessa kivikerrostalossa, ei aihetta kannata sivuuttaa täällä peltojen keskelläkään. Maaseudun ja kaupunkien välillä on toki ihan tilastollisia eroja, mutta eroavaisuuksista puhutaan myös vahvasti kärjistäen. Ei elämä helsinkiläisten kuplassa juuri sen auvoisempaa ole kuin meidänkään elämämme täällä. Ihmisten päivät koostuvat kuitenkin samoista ongelmista ja suruista, peloista ja onnenhetkistä.

Kuplassa eläminen on haitallista, koska silloin oman katsomuksen ulkopuolinen maailma hämärtyy. Toista todellisuutta ei haluta käsittää tai pystytä ymmärtämään. Esimerkiksi tiukasti oman uskontonsa tai puolueensa nimeen vannovat haluavat usein viimeiseen asti pitää kiinni omasta ideologiastaan. Silmät voidaan tahtomatta tai tahallaan sulkea hyväksikäytöltä tai rasismilta.

Tämän takia meidän kaikkien on pidettävä huolta toisistamme. Pitää välittää, ei vähätellä.

 

Äidinkielen kursseilla kirjoitetaan paljon, mutta tekstit harvoin päätyvät mihinkään. Siksi julkaisemme tässä sarjassa lukiossa kirjoitettuja esseitä. Tämän tekstin kirjoittaja Sara Nyman on abiturientti Säkylän seudun lukiossa.

Julkaisua varten voit toimittaa meille oman tekstisi sähköpostitse osoitteeseen improbatur@lukio.fi. Toimitus pidättää itsellään oikeuden julkaistavan tekstin muutoksiin.

Julkaistu 7.5. ilmestyneessä Improbatur 2/2018 -lehdessä.

Jaa: